Ah, en tiedä miten aloittaa. Tuntuu niin tyhjältä, surulliselta, väsyneeltä, masentuneelta. Tää flunssakaan ei paljon mielialaa nosta. EILC on ohi ja ihmiset lähteneet toisiin kaupunkeihin. Kielikurssi oli kyllä hieno kokemus. Jotain tuli siinä samalla opittuakin niin kielestä kuin Alankomaista ylipäätään. Opettajat olivat kärsivällisiä, koska joskus tunnin jutut meni ihan aiheen vierestä. Paljon tuli naurettua :) Opettajatkin huomauttivat, että meidän ryhmä oli hyvin tiivis ja meillä oli hyvä yhteishenki. Jotain, mitä en aikaisemmin ole kokenutkaan näin isossa porukassa.
Meillä oli viimeisenä päivänä alkeiskurssin koe ja ihan hyvin se meni, vaikka puheosuudessa takeltelikin. Muut osuudet olivat luetun- ja kuullunymmärtäminen sekä tietenkin kirjallinenosuus sanaston ja kieliopin osalta. Aika helppo kokonaisuus kuitenkin. Kokeen jälkeen menimme yhdessä syömään pannukakkupaikkaan Hoogstraatje:en keskustaan ja opettajat lahjoivat meitä pienillä esineillä hyvien ainekirjoitusten vuoksi. Pojat saivat lasit, joissa oli kuva amsterdamin taloista ja oranssista pyörästä. Suomalaisten tyttöjen porukka sai tee ja sekahuoneen porukka sai teepussialustat, joissa oli kuvia tietenkin tuulimyllystä, tulppaaneista, sekä hollannikkaista. Sekahuoneen porukka sai kahvimukit mietelauseineen. Meidän huoneenporukka sai pienet taulut, joissa luki jokaisella eri mietelause. Minun mietelauseeni oli, että kello ei tikitä missään samalla tavalla kuin kotona. Toisilla luki, että pilvien takana paistaa aurinko ja oma koti kullan kallis. Näitä pieniä tauluja näkee paljon ravintoloiden vessoissa. Kiva muisto joka tapauksessa.
Tällä viikolla olen juossut kielikurssin ja orientaatiotuntien välillä - raskasta. Olin maanantaina uudella kaupunkikierroksella, tiistaina tutustuimme uusien TET eli tomorrow's education today kurssilaisien sekä muiden opettajavaihto-opiskelijoiden kanssa ja saimme infomateriaalia kursseista, aikataulut sekä opiskelijatkortit, joilla tosin et täällä paljon mitään tee. Esimerkiksi ruoka-alennukset ovat olemattomat. Opiskelijalounas on täällä yleensä 4-5 €. Koska olemme ulkomailta, emme saa bussissa alennuksia, mutta voimme saada juniin opiskelija-alennukset, jos ensin todistamme johonkin hollantilaiseen pankkiin olevamme opiskelijoita täällä ja perustamalla pankkitilin, jota pitää siis anoa. Tämän jälkeen voimme anoa alennuskorttia junayhtiöltä. Kortti maksaa ensin 55€ jonka jälkeen voit saada 40% alennuksen. Aika hankalaksi on tehty. Tosin neljä kaveria matkustaa tällöin sinun mukanasi 40% alenneksella, mutta kortti on henkilökohtainen ja kuvallinen, joten sitä ei voi lainata kavereille. Pankkitilin avaaminen ja sen ylläpitäminenkään ei ole ilmaista. Sekin maksaa vuosittain muistaakseni 50 € vuosi. Saatan nyt valehdella, mutta kuitenkin se maksaa.
Kävimme myös keskiviikkona Köller-Müller museossa Otterlossa lähellä Arnhemia. Museo on ollu alunperin Helen Köller-Müllerin yksityinen kokoelma, jonkahän sittemmin halusi muodostaa taidemuseoksi, että taulut säilyisivät suvussa, mutta jokaisen katseltavana. Taidekokoelmaan kuuluu paljon van Goghin teoksia (toiseksi eniten maailmassa), mutta myös Monetin, Picasson ym. kuuluisien maalareiden maalauksia tai veistoksia. Museon ympärillä on myös veistos puisto. Alue on iso ja keskellä luontoa ja siellä voi ottaa pyörän ja pyöräillä, vierailla ravintolassa tai muissa museoissa. olin kyllä erittäin vaikuttunut van Gogheista. Vaikka olen nähnyt kuvia maalauksista, ne eivät kerro koko tarinaa, koska ei voi nähdä värejä tai siveltimen vetoja aidosti. Kaikkein suurin elämys minulle oli, että niin monen väreiltään vahvan ja liikkuvan ja rauhattoman van Goghin maalauksen keskellä oli yksi erittäin kaunis, harmoninen, hilitty, tyyni maalaus vaalean punaisesta puusta, jonka oli siis edelleen tehny van Gogh. Se pysäytti. Vau. harmi, ettei hän eläessään saanut arvoistaan huomiota. Van Goghin tarina on surullinen.. Van Gogh on osa Alankomaiden historiaa. Hänen maalauksissaan näkyy paljon maisemia, jotka kuuluvat tänne. Tämän jälkeen on pakko käydä Amsterdamin van Gogh museossa, jossa on suurin kokoelma van Gogheja. Mutta todella, voisin ottaa sisustukseeni muutaman van goghin ja etenkin sen vaaleanpunaisen puun.
Mutta sitten opiskeluihin: TET vaikuttaa mielenkiintoiselta, tosin en tiedä miten selviän täällä. Olen erikoistunut alle seitsemän vuotiaisiin ja täällä opiskellaan enemmän yli seitsemän vuotiaiden juttuja. Toisaalta se on hyvä, että saan opintoja sinnekin, mutta me tehdään täällä kouluopetuksia, jotka voi mulle olla hankalia... Katsotaan miten selvitään. Kaikki tyypit TET:ssä on (mitä todennäköisemmin) mua 2-5 vuotta nuorempia. Täällä on kaveruksia Irlannista, Iso-Britanniasta, Itävallasta. Yksi tyttö tulee Tallinnasta, toinen Norjasta, yksi poika Parisiista ja toinen Latviasta. stten "yläasteikäsiä" opettavat tulevat mm. Yhdysvalloista sekä Ruotsista. Täällä on siis paljon englantia äidinkielenään puhuvia. Irlannista ja Britanniasta tulevia on hankala ymmärtää, niiden lausuminen on niin erilaista, mut jospa siihen tottuis. Vähän pelkään, ettei mulle löydy kavereita. Ihmiset on jo niin linkittyneitä toisiinsa. Noh, ei heitetä vielä kirvestä kaivoon.
Tänään lauantaina jätimme siis De Holdeurnin taaksemme ja muutin Vossenveldiin (Kettukenttä). Tää on vähän halvemmalla asuinalueella eli täynnä betonisia kerrostaloja, joista en sitten tykkää ollenkaan. Kämppäni on siis opiskelija-asunnossa, jossa majoittuu yhdeksän henkilöä omiin huoneisiinsa. Meillä on yhteinen keittiö ja vessat, mut jokaisella on oma suihku ja pesuallas. Olihan tää tai onhan tää edelleen shokki holdeurniin verrattuna, mutta jospa sitä jaksais kolme kuukautta täällä asua. Tää on... "kortepohjamainen"! Niin, ei silti vielä tunnu kotoisalta, vaikka kortepohjassa on asuttu pari vuotta. Ikkunasta mulla on ihan kiva näkymä pienelle joelle, jossa menee rahtilaivoja silloin tällöin. Hyvä puoli on, että kaupat ja pankkiautomaatti eivät ole kaukana verrattuna Berg en Daliin. Ja kun on pyörä pääsee mihin vain. Täytyy tässä jossain vaiheessa jaksaa lähteä etsimään lenkkeilymaastoa. Tässä lähellä eli muutaman kilometrin päässä pitäis olla joku puisto..
Onneksi netti toimii ja skype! Kyllä se tästä...
lauantai 29. tammikuuta 2011
lauantai 22. tammikuuta 2011
Rakkautta ja "anarkiaa"
Jaaha, se alkaa olla pian viimeinen viikko kielikurssia edessä. Samalla edessä on HANin eli Hogeschool van Arnhem in Nijmeden orientaatioviikko. Seuraavasta viikosta tulee ihana ja kamala yhtä aikaa. Toisaalta aletaanjättää hyvästejä kielikurssilaisille ja pitäisi lukea hollannin alkeiden päättökokeeseen, toisaalta on jännittävää tavata uusia ihmisiä, joiden kanssa kenties viettää tai opiskelee seuraavat kolme kuukautta, sekä orientoitua toisenlaiseeen koulunkäyntiin. Noh, katsotaan miten se menee, koska mun pitäisi tehdä kaikkea yhtäaikaa. Eli juoksen kuin aropupu paikasta toiseen tai oikeastaan pyöräilen, kunhan saan taas takarenkaan sisäkumin korjattua.
Mutta meneillään olevaan viikkoon vielä. Perjantaina katsoimme koko porukalla ja opettajien kanssa koulussa elokuvan Alles in liefde eli Love is all. Elokuva oli siis hollantilainen versio amerikkalaisesta elokuvasta ja puhuttiin hollanniksi, mutta meillä oli englanninkielinen tekstitys. Joo-o, kyllä vielä paljon on opittavaa hollanninkielestä, koska vain tutut sanat pystyi tunnistamaan, mutta kaikki muu oli hebreaa, eli englannin kielen lukemiseksihan se meni.
Illalla lähdimme koko porukalla Billa Bongiin. Se on paikallinen clubi, jossa voi tanssia. Se kuitenkin näyttää pubilta. Se ei ole kauhean iso, mutta todella suosittu. Menimme sisään noin kahdentoista aiakaan ja yhdeltä sinne oli jonoa ja ihmiset jonottivat sinne vielä kolmen jälkeenkin. Paikka oli lopulta aivan liian täynnä, että pakokauhu meinas tulla siinä lähtöä tehdessä. Kaikki olisivat halunneet tanssimaan alakertaan, mutta onneksi ovella oli portsari, joka rajoitti väen määrää. Tämä merkitsi sitä, että ihmiset siis jonottivat baarin sisällä päästäkseen "tanssihuoneeseen". Erittäin eriskummallista, mutta ymmärrän miksi, ihmisiä oli liikaa. Musiikki olisi voinut olla parempaa, mutta ihan hyvin sitä tanssi. Ilta jatkuikin kolmeen asti siellä ja itse menin ensimmäisten joukossa nukkumaan klo 4 aamulla. Nukuin klo 13 asti, mikä on ennätys taas pitkään aikaan.
Eli täällä menee ihan mukavasti. Seuraava viikko stressaa, mutta eiköhän siitä hengissä selvitä :)
Mutta meneillään olevaan viikkoon vielä. Perjantaina katsoimme koko porukalla ja opettajien kanssa koulussa elokuvan Alles in liefde eli Love is all. Elokuva oli siis hollantilainen versio amerikkalaisesta elokuvasta ja puhuttiin hollanniksi, mutta meillä oli englanninkielinen tekstitys. Joo-o, kyllä vielä paljon on opittavaa hollanninkielestä, koska vain tutut sanat pystyi tunnistamaan, mutta kaikki muu oli hebreaa, eli englannin kielen lukemiseksihan se meni.
Illalla lähdimme koko porukalla Billa Bongiin. Se on paikallinen clubi, jossa voi tanssia. Se kuitenkin näyttää pubilta. Se ei ole kauhean iso, mutta todella suosittu. Menimme sisään noin kahdentoista aiakaan ja yhdeltä sinne oli jonoa ja ihmiset jonottivat sinne vielä kolmen jälkeenkin. Paikka oli lopulta aivan liian täynnä, että pakokauhu meinas tulla siinä lähtöä tehdessä. Kaikki olisivat halunneet tanssimaan alakertaan, mutta onneksi ovella oli portsari, joka rajoitti väen määrää. Tämä merkitsi sitä, että ihmiset siis jonottivat baarin sisällä päästäkseen "tanssihuoneeseen". Erittäin eriskummallista, mutta ymmärrän miksi, ihmisiä oli liikaa. Musiikki olisi voinut olla parempaa, mutta ihan hyvin sitä tanssi. Ilta jatkuikin kolmeen asti siellä ja itse menin ensimmäisten joukossa nukkumaan klo 4 aamulla. Nukuin klo 13 asti, mikä on ennätys taas pitkään aikaan.
Eli täällä menee ihan mukavasti. Seuraava viikko stressaa, mutta eiköhän siitä hengissä selvitä :)
Sota ja rauha
Keskiviikkona 19.1. lähdimme käymään Nationaal Bevrijndinsmuseumissa eli Kansallisessa "Vapatumismuseossa", joka sijaitsee Groesbeekin kylässä, Nijmegenin "alueella". Sain tehtäväkseni hoitaa raha-asiat ja kuitin toimittamisen opettajille koko ryhmän puolesta. Ja kaikki, jotka minut tuntevat, tietävät, että minä rakastan museoita ja historiaa. Museo kertoo toisesta maailmansodasta 1944-1945 etenkin Nijmegenin alueella. Oppaana meillä oli vanhempi herrasmies, joka teki vierailustamme mielenkiintoisen ja oikeastaan hänen kauttaan koko historia alkoi elämään suoraan edessämme, koska hän oli elänyt tämän ajan. Kuten siis muistamme, Saksa eteni Alankomaiden ja Belgian kautta Ranskaan ja oli siis hallitsevassa asemassa Alankomaissa. Normandian maihinnousun jälkeen Nijmegeniin tehtiin operaatio nimelta Market Garden, jolloin tarkoitus oli pudottaa amerikkalais- ja brittisotilaita laskuvarjoilla Nijmegenin siltojen läheisyyteen ja ottaa ne haltuun saksalaisilta sekä edetä siitä Arnhemiin, sieltä Natsisaksaan kohteena mikäs muukaan kuin Berliini.
Opas oli tällöin 8-vuotias ja hän muisti aurinkoisen sunnuntaiaamun, kun hän oli perheineen kanssa kirkossa rukoilemassa, toivomassa rauhaa. Ja kun he tulivat kirkosta Groesbeekin ulos, koko taivas oli täynnä laskuvarjohyppääjiä silmien kantamattomiin. "Kuin enkeleitä tippuisi tavaalta", oli oppaan sanat. Ihmiset kokivat rukouksensa kuulluksi. Ja ehkä niin oli jollain tavalla käynytkin. Koskaan en ole ollut näin lähellä toista maailmansotaa, eikä onneksi lähemmäksi tarvitse mennäkään, mutta ajatelkaa tämä tilanne silmienne eteen. Mitä kauheuksia oli koettu, oikeudet viety, vapaus ajatella, uskoa mihin haluaa, oikeus kuunnella edes musiikkia viety, kaikki viety. Näiden ihmisten toivo oli hiuskarvan varassa ja eräänä sunnuntaiaamuna, taivas on täynnä vastauksia rukoiksiin, sotilaita, jotka tulivat auttamaan, vapauttamaan. Tämä tarina oli minusta niin koskettavana, että vieläkin sitä ajatellessani kyyneleet tulevat silmään myötätunnosta ja oikeastaan tunnen enemmänkin surua. Surua kaikkea sitä kamaluutta kohtaan, sitä surun määrää, pelon määrää. Vaikka toinen maailmansota on toisaalta jo kaukana, silti se on vieläkin valtava taakka koko ihmiskunnalle. Meistä suurin osa kantaa taakkaa vieläkin. Tavalla tai toisella. Toinen maailmansota, joka "toi" sodat Suomeen tai paremminkin antoi hyvän syyn sytyttää sota Suomen ja Venajän välille. Se vaikutti suuresti isovanhempiemme vanhempiin ja isovanhempiimme, jotka saattoivat siirtää sodan taakkaa tietämättäänkin lapsilleen, meidän vanhemmille ja he taas meille. Käytöksellään, peloillaan, asenteillaan... Toisaalta on hyvä, ettei toista maailmansotaa unohdeta, silloin siitä voidaan ehkä oppia jotain. Mitä on ihmisyys, mitä on epäinhimillisyys ja minkä vuoksi kannattaa taistella?
Joo tiedän, tää menee taas vaahtoamiseksi, joten takaisin museoon: Market Garden ei ollut kuitenkaan menestys. Laskuvarjohyppääjät tiputettiin liian kauas Nijmegenin silloista, koska ei haluttu, että natsisaksalaiset ampuisivat heidät ilmasta. Toinen virhe oli, että kaikki hyppääjät tiputettiin samalle puolelle siltaa. Oltiin edelleen varovaisia, koska ei haluttu jakaa miehitystä liikaa ja saarron mahdollisuus oli suuri. Vain yhdellä sillalla hyppääjät tiputettiin vahingossa kummallekin puolelle siltaa ja muutamassa tunnissa silta oli vallattu. Muiden siltojen kaappaamiseen meni enemmän aikaa kuin oli suunniteltu, eikä Arnhemiin päästy. Lopulta puolet Alankomaista pysyi natsien hallinnassa ja puolet liittoutuneiden, ennen kuin sota saatiin päätökseen. Sota ns. loppui Japaniin pudotettuihin ydinpommeihin. Opas kertoi, että hänen isänsä, joka on sitä mieltä, että "ainut hyvä saksalainen, on kuollut saksalainen", oli myös sitä mieltä, että ilma ydinpommia sota oli pitkittynyt entisestään, koska japanilaiset olisivat taistelleet viimeiseen mieheen, he eivät olisi antaneet periksi. Hollantilaisia oli muuten japanissa tuohon aikaan paljon ja heidät kaikki laitettiin japanilaisiin keskitysleireihin. Ne, jotka palasivat, olisivat halunneet kertoa tarinansa kotimaassaan, mutta kukaan ei kuunnellut. Haluttiin unohtaa sota ja rakentaa maa uudelleen. Heidät unohdettiin, kokonaan, moniksi vuosiksi ja vuosikymmeniksi. Museossa heitä muistetaan omalla nurkkauksella.
Museossa muutenkin historia tuli eläväksi, esimerkiksi näimme vankikoppeja, miten ihmiset piilottevat ruoka-aineita lastenvainuihin, radioita seiniin, kuulimme tarinan kuinka monta tuhatta hollantilaista lasta jäi ilman isää, kun sotilaat palasivat koteihinsa Britteihin ja Yhdysvaltoihin ja paljon muuta. On mahtavaa nähdä historian eri puolia, koska jokaisella maalla on oma kertomuksensa sodista, syistä, seurauksista, uhreista ja konnista. Koska minä edelleen uskon, että ymmärtämällä historiaa, ymmärtää ihmistä, ymmärtää kulttuuria, ymmärtää maata. Ymmärtämällä ihmisen elinhistoriaa, ymmärtää hänen persoonaansa.
Tähän ei voi enää jatkaa oikeastaan mitään, joten jatkan iloisimmilla asioilla toisessa kirjoituksessa. Haukka kuittaa!
Opas oli tällöin 8-vuotias ja hän muisti aurinkoisen sunnuntaiaamun, kun hän oli perheineen kanssa kirkossa rukoilemassa, toivomassa rauhaa. Ja kun he tulivat kirkosta Groesbeekin ulos, koko taivas oli täynnä laskuvarjohyppääjiä silmien kantamattomiin. "Kuin enkeleitä tippuisi tavaalta", oli oppaan sanat. Ihmiset kokivat rukouksensa kuulluksi. Ja ehkä niin oli jollain tavalla käynytkin. Koskaan en ole ollut näin lähellä toista maailmansotaa, eikä onneksi lähemmäksi tarvitse mennäkään, mutta ajatelkaa tämä tilanne silmienne eteen. Mitä kauheuksia oli koettu, oikeudet viety, vapaus ajatella, uskoa mihin haluaa, oikeus kuunnella edes musiikkia viety, kaikki viety. Näiden ihmisten toivo oli hiuskarvan varassa ja eräänä sunnuntaiaamuna, taivas on täynnä vastauksia rukoiksiin, sotilaita, jotka tulivat auttamaan, vapauttamaan. Tämä tarina oli minusta niin koskettavana, että vieläkin sitä ajatellessani kyyneleet tulevat silmään myötätunnosta ja oikeastaan tunnen enemmänkin surua. Surua kaikkea sitä kamaluutta kohtaan, sitä surun määrää, pelon määrää. Vaikka toinen maailmansota on toisaalta jo kaukana, silti se on vieläkin valtava taakka koko ihmiskunnalle. Meistä suurin osa kantaa taakkaa vieläkin. Tavalla tai toisella. Toinen maailmansota, joka "toi" sodat Suomeen tai paremminkin antoi hyvän syyn sytyttää sota Suomen ja Venajän välille. Se vaikutti suuresti isovanhempiemme vanhempiin ja isovanhempiimme, jotka saattoivat siirtää sodan taakkaa tietämättäänkin lapsilleen, meidän vanhemmille ja he taas meille. Käytöksellään, peloillaan, asenteillaan... Toisaalta on hyvä, ettei toista maailmansotaa unohdeta, silloin siitä voidaan ehkä oppia jotain. Mitä on ihmisyys, mitä on epäinhimillisyys ja minkä vuoksi kannattaa taistella?
Joo tiedän, tää menee taas vaahtoamiseksi, joten takaisin museoon: Market Garden ei ollut kuitenkaan menestys. Laskuvarjohyppääjät tiputettiin liian kauas Nijmegenin silloista, koska ei haluttu, että natsisaksalaiset ampuisivat heidät ilmasta. Toinen virhe oli, että kaikki hyppääjät tiputettiin samalle puolelle siltaa. Oltiin edelleen varovaisia, koska ei haluttu jakaa miehitystä liikaa ja saarron mahdollisuus oli suuri. Vain yhdellä sillalla hyppääjät tiputettiin vahingossa kummallekin puolelle siltaa ja muutamassa tunnissa silta oli vallattu. Muiden siltojen kaappaamiseen meni enemmän aikaa kuin oli suunniteltu, eikä Arnhemiin päästy. Lopulta puolet Alankomaista pysyi natsien hallinnassa ja puolet liittoutuneiden, ennen kuin sota saatiin päätökseen. Sota ns. loppui Japaniin pudotettuihin ydinpommeihin. Opas kertoi, että hänen isänsä, joka on sitä mieltä, että "ainut hyvä saksalainen, on kuollut saksalainen", oli myös sitä mieltä, että ilma ydinpommia sota oli pitkittynyt entisestään, koska japanilaiset olisivat taistelleet viimeiseen mieheen, he eivät olisi antaneet periksi. Hollantilaisia oli muuten japanissa tuohon aikaan paljon ja heidät kaikki laitettiin japanilaisiin keskitysleireihin. Ne, jotka palasivat, olisivat halunneet kertoa tarinansa kotimaassaan, mutta kukaan ei kuunnellut. Haluttiin unohtaa sota ja rakentaa maa uudelleen. Heidät unohdettiin, kokonaan, moniksi vuosiksi ja vuosikymmeniksi. Museossa heitä muistetaan omalla nurkkauksella.
Museossa muutenkin historia tuli eläväksi, esimerkiksi näimme vankikoppeja, miten ihmiset piilottevat ruoka-aineita lastenvainuihin, radioita seiniin, kuulimme tarinan kuinka monta tuhatta hollantilaista lasta jäi ilman isää, kun sotilaat palasivat koteihinsa Britteihin ja Yhdysvaltoihin ja paljon muuta. On mahtavaa nähdä historian eri puolia, koska jokaisella maalla on oma kertomuksensa sodista, syistä, seurauksista, uhreista ja konnista. Koska minä edelleen uskon, että ymmärtämällä historiaa, ymmärtää ihmistä, ymmärtää kulttuuria, ymmärtää maata. Ymmärtämällä ihmisen elinhistoriaa, ymmärtää hänen persoonaansa.
Tähän ei voi enää jatkaa oikeastaan mitään, joten jatkan iloisimmilla asioilla toisessa kirjoituksessa. Haukka kuittaa!
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa
...se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa. Mun täytyy omistaa tää kirjoitus kokonaan Hollannin kummallisuuksille, enkä tiedä mistä aloittaa, koska niitä on niin paljon. Pieniä juttuja, mutta silti. Aloitetaan junasta, koska tulin sillä Nijmegeniin.
JUNA: Olin puolitoista tuntia junassa, eikä kukaan tullut tarkastamaan lippuani koko tänä aikana. Suomessa tätä ei koskaan voisi tapahtua, koska liput tarkastetaan joka aseman jälkeen, aina. Junissa oli vain hollanninkieliset kuulutukset ja junien tauluissa lukee vain määräpaikan nimi. Täällä ei ole vielä keksitty, että tällaisiin tauluihin voi saada vaihtuvat tekstit.
LINJA-AUTOAIKATAULUT: Kukaan juna-asemalla ei tiedä aikatauluista eikä niitä voi saada sieltä. Aikatauluja ei ole kirjallisessa muodossa, kuten aikatauluvihkosessa. Katsot netistä tai menet vain johonkin linjaautoon. Linja-autolla kulkeminen on kallista, jos ei ole alennuksia tai OV-shippenkaartia (joka minulla on). Sen kanssa täytyy bloggautua ensin sisään ja lähtiessä ulos ja se ottaa ajan mukaan maksun kortista. Strippenkaarttia käytetään myös, mutta se tulee kalliimmaksi. Silti linja.autoissa on mahtavat pysäkkitaulut, jotka näyttävät kaikki seuraavat pysäkit ja erikseen vielä seuraavan pysäkin, kun sille lähestytään. Linja-autoissa nämä myös kuulutetaan. Enkä tässä on ajateltu esimerkiksi huonokuuloisia tai huononäköisiä ihmisiä.Vanhuksille ja raskaana oleville on varattu kunnolla paikkoja ja ne on merkitty näyttävästi.
TIET: Pyörille on aina kaksikaistaa tien molemmilla puolilla. Pienimmillä teillä on edelleen pyöräkaistat kummallakin puolella tai kaistat vierekkäin eri suuntaan kulkeville, mutta autoille vain yksi. Kävelyteitäkin on, mutta ne eivät aina ole hyvässä kunnossa varsinkaan talvella. Kukaan ei auraa niitä tai laita niihin hiekkaa tai kiviä. Liikennevaloja on erikseen pyörille, autoille ja kävelijöille, mutta jos pyörille ei ole niin mennään milloin jalankulkijoiden milloin autoilijoiden valoilla, tai sitten ihan omine sääntöineen.
PYÖRÄT: Jokaisella on pyörä. Pieniä lapsia kuljetetaan pyörän päällä jopa kolme kerrallaan (olen nähnyt) ja lastenistuimissa on pehmusteet. Joskus nuoret kuljettavat toisiaan tarakalla. Koreja pyöriin ei ole samalla tavalla kuin Suomessa. Täällä käytetään paljon pyörälaukkuja tarakalla, tai pyörälaatikoita edessä ja ne on tehty puusta tai metallista ja ne on isoja. Kypäriä täällä ei käytä kukaan ja jos käyttää, näyttää idioottilta tai vähintäänkin turistilta. Pyörässä on pakko olla edessa valkoinen valo ja takana punainen tai poliisi sakottaa 60 €.Mutta parasta on, että kaikki pyöräilevät vauvasta vaariin ja pirpanoista mummoon. Jotkut "laiskat" eli/tai teinit käyttävät skoottereita tai vespoja (joita olen nähnyt muuten mahtavissa väreissä).
AUTOT: Olen nähnyt paljon vanhoja autoja ja amerikkalaiskaaroja. Ne on kyl siistejä. Eritoten haluan mainostaa, että olen nähnyt kaksi KUPLAA, toisen valkoisen ja toisen mustavalkoisen avomallisen, jossa oli katos päällä. Vanhat autot otetaan käyttöön sunnuntaisin ja niillä ajetaan luonnonhelmaan syömään pannukakkuja. Sitä ennen tietenkin kävellään pyhävaatteet tai ainakin farkut jalassa metsässä. Sitä en ole tajunnut, että miksi autot tööttäilevät täällä, koska ne tööttäilevät minun näkökulmastani turhaan. Ehkä ne ilmoittavat tulostaan esimerkiksi mutkissa, joissa on huono näkyvyys tai jotain. Täytyy ottaa selvää!
LENKKEILIJÄT: Täällä juostaan paljon teillä ja kaupunkiympäristössä. Oikeastaan metsäpoluille ei hakeuduta, iltaisin valaistusta ei ole kävelyteillä varsinkaan. Kuka niitä nyt käyttäiskään? Lennkeilijöillä on usein heijastinliivi päällä tai näitä pieniä pyörään laitettavia valoja, jotka voi kiinnittää itseensä. Eräs lenkkeilijänainen oli laittanut punaisella valolla hiuksensa kiinni, joten valo pomppi hänen takanaan juoksun tahdissa. Muuten heijastimia ei käytetä, ennemmin sitten näitä valoja.
AUKIOLOAJAT: Kaupat voivat aukaista ovensa viikolla aikaisinkin, mutta ravintolat eivät aukaise oviaan ennen neljää elleivät ole lounasruokaloita. Lauantaina kaupat menevät kiinni ennen kuutta ja sunnuntaina ruokakaupat aikaisevat ovensa vasta klo 16.00.
KAUPAT JA -TAVARA: Täällä on oikeastaan kolme eri kauppaketjua, Albert Heijn, COOP ja ALDI, joka vastaaa Lidliä. COOP on ehkä Suomen K-ketju ja Albert Heijn S-ketjua, mutta niillä ei ole muita kuin ruokakauppoja ketjussaan. Salaatit kannattaa ostaa valmispusseista, koska se tulee halvemmaksi. Joka kaupasta saa kaikenlaisia alkoholijuomia, juten viinejä, camparia, breezereitä litran pulloissa. Viinipullon saa alle kolmella eurolla ja jos haluaa sijoittaa, niin maksaa hyvästä viinistä neljä euroa. Täällä on Hollannin omia "ALKOja", joista saa vielä vahvempia juomia, kuten 0,75 dl Bombay Shaphire giniä kahdella kympillä. (Kämppis tykkää). Kaupoista ei löydä ruokakermoja, maitorahkoja tai kermaviilejä, mutta sitä enemmän jugurttirahkoja ja vanukkaita. Karkit tai suklaat eivät ole suomentasoisia, joten niistä ei voi nauttia samalla tavalla. ALDI:sta saa olutta hintaa 42 senttiä, 1,5 itran kokiksen hintaan 32 senttiä mutta ravintolassa vesi maksaa enemmän kuin limsa. Jäätee on täällä hiilihappoista, eli vähän kuin limsaa ja pahaa. Ravintoloissa syöminen on aika kallista. ALDIsta saa valmiiksi kuorittuja ja viipaloituja perunoita, jotia paistetaan pannulla. Tällä perunoita ei keitetä. Halpaa on oastaa myös valmiiksi kuorrutettua ja friteroitua kanaa ja paistaa sekin pannulla herkkusienien ja vihannesten kera, jotka tietenkin otetaan valmispusseista. Saa täältä tuoreita vihanneksia ja hedelmiä samaan hintaan kuin Suomessakin. Ruisleipää täällä ei tehdä minkäänlaista. Kaikki on vaaleaa leipää, ja jonkinlaista vaaleaa sekaleipää kutsutaan tummaksi leiväksi. Pullamössöä kaikki. Täällä syödään paljon ranskiksia ja jotain niiden kanssa sekä leipää. Täytyy viel mainita muutamia kauppoja. Täällä on kauppa, jonka nimi on WIBRA, joka on kuin paikallinen Tokmanni tai VapaaValinta tai Jyväskylän tavaratalo (en muista oikeaa nimeä, mutta löytyy Keljosta Lidlin vierestä tai Palokasta), josta saa kaikenlaista pientä tavaraa halpaan hintaa (laaduttomasti). Mutta Wibra on lahja opiskelijoille! Täältä löyty myös yksi Spar, Vero Moda, ja tietenkin monta H&M:n liikettä, ettei tuu niin koti-ikävä. Laktoosista kärsivät, sori, teille ei ole mitään. Keliaakikoille on ruokakaupassa jotain, mutta tuskin ravintoloissa.
KORTIT: Joka ruokakauppaan on oma pankkikortti. VISA:a täällä ei tunneta, mutta mastercard käy jossain. Rahaa kannattaa nostaa käteiseksi ja maksaa sillä. Täällä on myös sellainen systeemi, että voit sirupankkikorttisi siruun ladata rahaa ja jossain paikoissa raha otetaan sirusta erikseen. Esimerkiksi yliopistolla voit tulostaa maksamalla sirusta. Opiskelija-alennuksia ei oikein ole missään tullut vastaan.
KAHVI: Täällä juodaan paljon kahvia, mutta ravintoloissa sitä ei osata tehdä muuten kuin automaattien kautta ja se on kauheaa kuraa! Itse tehtynä se on jotenkin juotavaa, mutta kyllä suomalainen kahvi on mun makuun.
APPELFLAP: on omenarusinakolmio, jossa on paljon sokeria päällä. Makeaa ja hyvää ja perinteinen Hollantilainen kahvileipä, kuten myös STROOPWAFFEL, joka lämmitetään kahvikupin päällä ja juodaan sitten. Joku sanoi, että niitä saa myös Suomesta. Makeaa.
PIZZA VS. KEBAB: Olisimme halunneet erään pubikeikan jälkeen hakea pizzaa siinä klo 2.30, mutta jutellessamme hollantilaisille, he sanoivat, että pizzaa ei saa tähän aikaan, koska pizza on ruokaa, jota syödään esimerkiksi illalliseksi. Kebabia sen sijaan oli tarjolla, jota sitten päädyimme maistamaan.
OLUT VS. SIIDERI: Täällä ei juoda siidereitä. Täällä juodaan olutta, vaaleaa, tummaa, kotimaista, ulkomaista, hyvää, pahaa, halpaa, kallista, mutta ei siidereitä koskaan. Onni on, jos pubissa on yhtä siiderilaatua tarjolla. Viinejä on tarjolla myös, valkoista ja/tai punaista.
VERHOT: Ihmiset eivät monestikaan suljeverhoja illalla, koska heillä ei ole mitään salattavaa Jumalalta tai jotain, joten voit aika vapaasti katsastaa hienojen talojen sisustukset ja vastaa ne omaan kotiisi.
WC-PÖNTÖT: hienoja verrattuna suomen pönttöihin. En osaa selittää, mutta hienoja ovat.
DE HOLDEURN (asuntola kielikurssin ajan): Meillä ei ole uunia, eikä pakastinta missään käytettävissä. Hellat joita käytetään, ovat kaasuhelloja ja teitenkin käytetään mikroja. Silitysrauta? Ei ole. Huoneissa ei ole tarpeeksi säilytystiloja. Eikä "keittokomeroissa" ole tietään kuivauskaappeja, eikä tilaa kuivattaa astioita. Lämmistysjärjestelmä on huono, koska se on joko liian tehokas tai ei toimi ollenkaan. Tuuletusta ei ole, ellei ovea avaa. Suihkuverhoja ei ole, joten koko vessa-suihkutila on kostea. Tiskiharjatkin ovat erilaisia. Luutuja ei ole. Joka huoneessa on (ulko?)harja ilmeisesti siivoamista varten. Mutta onhan se niin vanhanaikaista, että en oikein tiedä mitä sillä pitäisi tehdä. Pitääkö sen kanssa käyttää jotan rättiä vai heitetäänko vedet suoraan lattialle ja jynssätään kuin sata vuotta sitten? Mitäh?
PIIKKILANKA-AIDAT: Peltojen ympärillä on lähes aina piikkilanka-aidat, kenties eläimiä varten tai peltoja suojellaakseen. Piikkilanka-aitoja on myös ilmeisesti rikkaiden talojen ympärillä. Toiset ovat kuitenkin piilottaneet piikkilanka-aidat isoihin pensaisiin, mutta ne ovat siis normaaleja aitoja täällä, kun Suomessa käytetään lauta-aitoja ja maalataan ne kauniiksi tai muotoillaan pensasaitoja, mutta piikkilanka-aidat!
ELÄIMET: Täällä voi olla maatiloilla kotieläimina peuroja, hanhia, kanoja ja kukkoja, lampaita, vuohia, hevosia ja lehmiä. Kuitenkin olen nähnyt villipeuroja juoksentelemassa luontopolun läheisyydessä ja tätä ei yleensä Suomessa tule vastaan.
KETUNMETSÄSTYS: Tuossa eilen katsoin ulos ikkunasta ja huomasin kaksi ratsastajaa upeilla hevosilla ja ajattelin, että oi ku ihania hevosia. SItten kuulin koirien rääkymistä" ja mietin, että kuka kiduttaa koiria, koska se kuulosti niin pahalta, kunnes kuulin torven soiton ja tajusin, että tässä on kyse ketunmetsästyksestä, jota pidän erittäin idioottimaisena harrastuksena. Pidän hevosista, pidän koirista ja pidän ketuista luonnossa, mutta ketunmetsästys on niin OUT.
KIERRÄTYS: ei ole. Kaikki heitetään roskiin, ojien pohjille, tielle, mihin vain. Pulloja ei palauteta, mitään ei lajitella. BAAAD! Muuten täydet roskapussit heitetään kadunvarteen odottamaan, että jätekuljetusauto hakee ne siitä pois. Roskalaatikoista ei ole.
Ja tämä oli vasta alkua! Tää maa on minulle jollain tavalla epälooginen, ainakin vielä. Mutta katsotaan sitten toukokuussa, mitä mieltä ollaan, kun Suomeen palataan...
JUNA: Olin puolitoista tuntia junassa, eikä kukaan tullut tarkastamaan lippuani koko tänä aikana. Suomessa tätä ei koskaan voisi tapahtua, koska liput tarkastetaan joka aseman jälkeen, aina. Junissa oli vain hollanninkieliset kuulutukset ja junien tauluissa lukee vain määräpaikan nimi. Täällä ei ole vielä keksitty, että tällaisiin tauluihin voi saada vaihtuvat tekstit.
LINJA-AUTOAIKATAULUT: Kukaan juna-asemalla ei tiedä aikatauluista eikä niitä voi saada sieltä. Aikatauluja ei ole kirjallisessa muodossa, kuten aikatauluvihkosessa. Katsot netistä tai menet vain johonkin linjaautoon. Linja-autolla kulkeminen on kallista, jos ei ole alennuksia tai OV-shippenkaartia (joka minulla on). Sen kanssa täytyy bloggautua ensin sisään ja lähtiessä ulos ja se ottaa ajan mukaan maksun kortista. Strippenkaarttia käytetään myös, mutta se tulee kalliimmaksi. Silti linja.autoissa on mahtavat pysäkkitaulut, jotka näyttävät kaikki seuraavat pysäkit ja erikseen vielä seuraavan pysäkin, kun sille lähestytään. Linja-autoissa nämä myös kuulutetaan. Enkä tässä on ajateltu esimerkiksi huonokuuloisia tai huononäköisiä ihmisiä.Vanhuksille ja raskaana oleville on varattu kunnolla paikkoja ja ne on merkitty näyttävästi.
TIET: Pyörille on aina kaksikaistaa tien molemmilla puolilla. Pienimmillä teillä on edelleen pyöräkaistat kummallakin puolella tai kaistat vierekkäin eri suuntaan kulkeville, mutta autoille vain yksi. Kävelyteitäkin on, mutta ne eivät aina ole hyvässä kunnossa varsinkaan talvella. Kukaan ei auraa niitä tai laita niihin hiekkaa tai kiviä. Liikennevaloja on erikseen pyörille, autoille ja kävelijöille, mutta jos pyörille ei ole niin mennään milloin jalankulkijoiden milloin autoilijoiden valoilla, tai sitten ihan omine sääntöineen.
PYÖRÄT: Jokaisella on pyörä. Pieniä lapsia kuljetetaan pyörän päällä jopa kolme kerrallaan (olen nähnyt) ja lastenistuimissa on pehmusteet. Joskus nuoret kuljettavat toisiaan tarakalla. Koreja pyöriin ei ole samalla tavalla kuin Suomessa. Täällä käytetään paljon pyörälaukkuja tarakalla, tai pyörälaatikoita edessä ja ne on tehty puusta tai metallista ja ne on isoja. Kypäriä täällä ei käytä kukaan ja jos käyttää, näyttää idioottilta tai vähintäänkin turistilta. Pyörässä on pakko olla edessa valkoinen valo ja takana punainen tai poliisi sakottaa 60 €.Mutta parasta on, että kaikki pyöräilevät vauvasta vaariin ja pirpanoista mummoon. Jotkut "laiskat" eli/tai teinit käyttävät skoottereita tai vespoja (joita olen nähnyt muuten mahtavissa väreissä).
AUTOT: Olen nähnyt paljon vanhoja autoja ja amerikkalaiskaaroja. Ne on kyl siistejä. Eritoten haluan mainostaa, että olen nähnyt kaksi KUPLAA, toisen valkoisen ja toisen mustavalkoisen avomallisen, jossa oli katos päällä. Vanhat autot otetaan käyttöön sunnuntaisin ja niillä ajetaan luonnonhelmaan syömään pannukakkuja. Sitä ennen tietenkin kävellään pyhävaatteet tai ainakin farkut jalassa metsässä. Sitä en ole tajunnut, että miksi autot tööttäilevät täällä, koska ne tööttäilevät minun näkökulmastani turhaan. Ehkä ne ilmoittavat tulostaan esimerkiksi mutkissa, joissa on huono näkyvyys tai jotain. Täytyy ottaa selvää!
LENKKEILIJÄT: Täällä juostaan paljon teillä ja kaupunkiympäristössä. Oikeastaan metsäpoluille ei hakeuduta, iltaisin valaistusta ei ole kävelyteillä varsinkaan. Kuka niitä nyt käyttäiskään? Lennkeilijöillä on usein heijastinliivi päällä tai näitä pieniä pyörään laitettavia valoja, jotka voi kiinnittää itseensä. Eräs lenkkeilijänainen oli laittanut punaisella valolla hiuksensa kiinni, joten valo pomppi hänen takanaan juoksun tahdissa. Muuten heijastimia ei käytetä, ennemmin sitten näitä valoja.
AUKIOLOAJAT: Kaupat voivat aukaista ovensa viikolla aikaisinkin, mutta ravintolat eivät aukaise oviaan ennen neljää elleivät ole lounasruokaloita. Lauantaina kaupat menevät kiinni ennen kuutta ja sunnuntaina ruokakaupat aikaisevat ovensa vasta klo 16.00.
KAUPAT JA -TAVARA: Täällä on oikeastaan kolme eri kauppaketjua, Albert Heijn, COOP ja ALDI, joka vastaaa Lidliä. COOP on ehkä Suomen K-ketju ja Albert Heijn S-ketjua, mutta niillä ei ole muita kuin ruokakauppoja ketjussaan. Salaatit kannattaa ostaa valmispusseista, koska se tulee halvemmaksi. Joka kaupasta saa kaikenlaisia alkoholijuomia, juten viinejä, camparia, breezereitä litran pulloissa. Viinipullon saa alle kolmella eurolla ja jos haluaa sijoittaa, niin maksaa hyvästä viinistä neljä euroa. Täällä on Hollannin omia "ALKOja", joista saa vielä vahvempia juomia, kuten 0,75 dl Bombay Shaphire giniä kahdella kympillä. (Kämppis tykkää). Kaupoista ei löydä ruokakermoja, maitorahkoja tai kermaviilejä, mutta sitä enemmän jugurttirahkoja ja vanukkaita. Karkit tai suklaat eivät ole suomentasoisia, joten niistä ei voi nauttia samalla tavalla. ALDI:sta saa olutta hintaa 42 senttiä, 1,5 itran kokiksen hintaan 32 senttiä mutta ravintolassa vesi maksaa enemmän kuin limsa. Jäätee on täällä hiilihappoista, eli vähän kuin limsaa ja pahaa. Ravintoloissa syöminen on aika kallista. ALDIsta saa valmiiksi kuorittuja ja viipaloituja perunoita, jotia paistetaan pannulla. Tällä perunoita ei keitetä. Halpaa on oastaa myös valmiiksi kuorrutettua ja friteroitua kanaa ja paistaa sekin pannulla herkkusienien ja vihannesten kera, jotka tietenkin otetaan valmispusseista. Saa täältä tuoreita vihanneksia ja hedelmiä samaan hintaan kuin Suomessakin. Ruisleipää täällä ei tehdä minkäänlaista. Kaikki on vaaleaa leipää, ja jonkinlaista vaaleaa sekaleipää kutsutaan tummaksi leiväksi. Pullamössöä kaikki. Täällä syödään paljon ranskiksia ja jotain niiden kanssa sekä leipää. Täytyy viel mainita muutamia kauppoja. Täällä on kauppa, jonka nimi on WIBRA, joka on kuin paikallinen Tokmanni tai VapaaValinta tai Jyväskylän tavaratalo (en muista oikeaa nimeä, mutta löytyy Keljosta Lidlin vierestä tai Palokasta), josta saa kaikenlaista pientä tavaraa halpaan hintaa (laaduttomasti). Mutta Wibra on lahja opiskelijoille! Täältä löyty myös yksi Spar, Vero Moda, ja tietenkin monta H&M:n liikettä, ettei tuu niin koti-ikävä. Laktoosista kärsivät, sori, teille ei ole mitään. Keliaakikoille on ruokakaupassa jotain, mutta tuskin ravintoloissa.
KORTIT: Joka ruokakauppaan on oma pankkikortti. VISA:a täällä ei tunneta, mutta mastercard käy jossain. Rahaa kannattaa nostaa käteiseksi ja maksaa sillä. Täällä on myös sellainen systeemi, että voit sirupankkikorttisi siruun ladata rahaa ja jossain paikoissa raha otetaan sirusta erikseen. Esimerkiksi yliopistolla voit tulostaa maksamalla sirusta. Opiskelija-alennuksia ei oikein ole missään tullut vastaan.
KAHVI: Täällä juodaan paljon kahvia, mutta ravintoloissa sitä ei osata tehdä muuten kuin automaattien kautta ja se on kauheaa kuraa! Itse tehtynä se on jotenkin juotavaa, mutta kyllä suomalainen kahvi on mun makuun.
APPELFLAP: on omenarusinakolmio, jossa on paljon sokeria päällä. Makeaa ja hyvää ja perinteinen Hollantilainen kahvileipä, kuten myös STROOPWAFFEL, joka lämmitetään kahvikupin päällä ja juodaan sitten. Joku sanoi, että niitä saa myös Suomesta. Makeaa.
PIZZA VS. KEBAB: Olisimme halunneet erään pubikeikan jälkeen hakea pizzaa siinä klo 2.30, mutta jutellessamme hollantilaisille, he sanoivat, että pizzaa ei saa tähän aikaan, koska pizza on ruokaa, jota syödään esimerkiksi illalliseksi. Kebabia sen sijaan oli tarjolla, jota sitten päädyimme maistamaan.
OLUT VS. SIIDERI: Täällä ei juoda siidereitä. Täällä juodaan olutta, vaaleaa, tummaa, kotimaista, ulkomaista, hyvää, pahaa, halpaa, kallista, mutta ei siidereitä koskaan. Onni on, jos pubissa on yhtä siiderilaatua tarjolla. Viinejä on tarjolla myös, valkoista ja/tai punaista.
VERHOT: Ihmiset eivät monestikaan suljeverhoja illalla, koska heillä ei ole mitään salattavaa Jumalalta tai jotain, joten voit aika vapaasti katsastaa hienojen talojen sisustukset ja vastaa ne omaan kotiisi.
WC-PÖNTÖT: hienoja verrattuna suomen pönttöihin. En osaa selittää, mutta hienoja ovat.
DE HOLDEURN (asuntola kielikurssin ajan): Meillä ei ole uunia, eikä pakastinta missään käytettävissä. Hellat joita käytetään, ovat kaasuhelloja ja teitenkin käytetään mikroja. Silitysrauta? Ei ole. Huoneissa ei ole tarpeeksi säilytystiloja. Eikä "keittokomeroissa" ole tietään kuivauskaappeja, eikä tilaa kuivattaa astioita. Lämmistysjärjestelmä on huono, koska se on joko liian tehokas tai ei toimi ollenkaan. Tuuletusta ei ole, ellei ovea avaa. Suihkuverhoja ei ole, joten koko vessa-suihkutila on kostea. Tiskiharjatkin ovat erilaisia. Luutuja ei ole. Joka huoneessa on (ulko?)harja ilmeisesti siivoamista varten. Mutta onhan se niin vanhanaikaista, että en oikein tiedä mitä sillä pitäisi tehdä. Pitääkö sen kanssa käyttää jotan rättiä vai heitetäänko vedet suoraan lattialle ja jynssätään kuin sata vuotta sitten? Mitäh?
PIIKKILANKA-AIDAT: Peltojen ympärillä on lähes aina piikkilanka-aidat, kenties eläimiä varten tai peltoja suojellaakseen. Piikkilanka-aitoja on myös ilmeisesti rikkaiden talojen ympärillä. Toiset ovat kuitenkin piilottaneet piikkilanka-aidat isoihin pensaisiin, mutta ne ovat siis normaaleja aitoja täällä, kun Suomessa käytetään lauta-aitoja ja maalataan ne kauniiksi tai muotoillaan pensasaitoja, mutta piikkilanka-aidat!
ELÄIMET: Täällä voi olla maatiloilla kotieläimina peuroja, hanhia, kanoja ja kukkoja, lampaita, vuohia, hevosia ja lehmiä. Kuitenkin olen nähnyt villipeuroja juoksentelemassa luontopolun läheisyydessä ja tätä ei yleensä Suomessa tule vastaan.
KETUNMETSÄSTYS: Tuossa eilen katsoin ulos ikkunasta ja huomasin kaksi ratsastajaa upeilla hevosilla ja ajattelin, että oi ku ihania hevosia. SItten kuulin koirien rääkymistä" ja mietin, että kuka kiduttaa koiria, koska se kuulosti niin pahalta, kunnes kuulin torven soiton ja tajusin, että tässä on kyse ketunmetsästyksestä, jota pidän erittäin idioottimaisena harrastuksena. Pidän hevosista, pidän koirista ja pidän ketuista luonnossa, mutta ketunmetsästys on niin OUT.
KIERRÄTYS: ei ole. Kaikki heitetään roskiin, ojien pohjille, tielle, mihin vain. Pulloja ei palauteta, mitään ei lajitella. BAAAD! Muuten täydet roskapussit heitetään kadunvarteen odottamaan, että jätekuljetusauto hakee ne siitä pois. Roskalaatikoista ei ole.
Ja tämä oli vasta alkua! Tää maa on minulle jollain tavalla epälooginen, ainakin vielä. Mutta katsotaan sitten toukokuussa, mitä mieltä ollaan, kun Suomeen palataan...
lauantai 15. tammikuuta 2011
Olutta ja liikuntaa
Toinen viikko kielikurssista on saatu päätökseen kieliopintojen ohella. Toki viikonloppu on vielä edessä... Tällä viikolla olen käynyt jumppaamassa kolme kertaa yliopiston urheikukeskuksessa, jossa oli tällä viikolla avoiemt ovat. Tähän verrattuna Jyväskylän yliopiston yo-liikunta ei ole mitään, vaikka olen aina tykännyt käydä yo-liikunnan jumpissa. Tähän verrattuna edes useimmat Suomen liikuntakeskukset eivät ole mitään, ELIXIA ei mitään, Syke ei mitään, edes tampereen naisvoimistelijat ei pärjää kamppailussa. Urheilukeskus on ihan yliopiston vieressä ja se on suuri rakennus, jossa alimpaan kerrokseen saa parkkeerattua pyörät. Se on parkkihalli, mutta vain pyörille. Ensimmäisessä varsinaisessa liikuntakerroksessa on kaksi suurta salia jumppaamiseen, tanssimiseen tai eri pelien pelaamiseen, kiipeilyseinä, quash-kenttiä, pingispöytä, todella iso kuntosali kaikilla herkuilla ja samaa laitetta on useampi kappale, koska käyttäjiä on paljon, ja paljon muuta. Pukuhuoneita, vessoja ja tavaransäilytyslokeroita löytyy joka puolelta. Toisessa liikuntakerroksessa on ainakin pienempiä pelisaleja tanssijoille ja jumppareille. Nämä olen nahnyt, kaikkissa paikoissa tuskin on tullut käytyä, mutta jos sisällä ei ole tilaa ainakin voi aina mennä ulos juoksuradalle, tai muille peliareenoille esimerkiksi jalkapallon tai koripallon pariin. Joka harrastajalle löytyy paikkansa tässä urheilukeskuksessa. Mahtava paikka!
Minä päätin osallistua tiistaina BOM-tunnille mikä on Bewegen on Muziek joka on suoraan käännettynä liikuntaa musiikin tahdissa. Menin pukuhuoneeseen ja seurasin silmä tarkkana muiden liikkeitä vaatteiden vaihdon ja tavaroisen suhteen. Liian aikaisin ei ole hyötyä tulla pukuhuoneeseen, koska vasta varttia tai kymmentä minuuttia vailla alkamisajankohtaa ihmiset tulevat pukuhuoneeseen, vaihtavat vaatteet ja ottavat joko kaikki tavaransa mukaan takkeja ja kenkiä myöten saliin tai tunkevat ne säilytyslokeroihin, kuten minä päätin tehdä. Ihan tilavia säilytyslokeroita ja avaimen saa laitettua käteen kuin rannekoruksi. Kätevä tapa pitää avain tallessa ja koko ajan mukana. Menin saliin, mutten oikein tiennyt mihin suuntaan pitäisi katsoa, koska oletin, että ohjaaja tulee johonkin "eteen" mallittamaan koreogfarioita. Ei, ohjaaja nousi keskellä salia sijaitsevaan pömpeliin ja koko porukka pyöri salia ympäri. Tällöin tila ei koskaan lopu kesken. Mahtava idea! Tietenkään kovin ihmeellisiä koreografioita näin ei voi tehdä, mutta tunti oli tehokas ja musiikki oli loistavaa. Torstaina menin XL Zumbaan, joka oli isossa salissa, mutta nyt ohjaajat, joita oli kaksi, ja he seisoivat "edessä" mutta isolla korokkeella. Hauskaa oli, zumba on vauhdikasta ja siinä täytyy hallita koko vartalo ehtiäkseen ja pystyäkseen tekemään kaikki liikkeet edes sinne päin, joten mukavaa oli keikutella lanteita :) Tänään olimme koko porukalla yhden meidän opettajan pitämällä total physical response -tunnilla. Siellä oli ihan kivaa, vaikka opettaja ei ollut ohjaajana taitava, mutta hiki tuli ja tuli myös opeteltua kehon osia hollanniksi. Aikaisemmilla tunneilla ei tarvinnut paljon kielitaitoa, kun seurasi vain mitä toiset tekevät.
Mutta sitten asiaan eli kaupungin olutpanimoon joka on nimeltään siis De Hemel eli taivas ja useimmat heidän laittamansa oluet on nimetty samaan teemaan liittyen, kuten esimerkiksi Serafine, Luna, Godelief ja Hels Engels = hell's angels. Helvetin enkeli on 8 prosenttinen tumma olut, josta promilleja ei voi maistaa, joten se on enkeli kielen päällä, mutta helvettiä huomenna. Vahvin olut, jota panimmossa tehtiin, oli 10 %:sta ja sen nimi on nieuwe ligt eli uusi valo. Tietenkin :) Ymmärsin aika hyvin englannin kielisen selityksen miten olutta tehdään, mitä raaka-aineita ja maisteita käytetään ja miksi sekä minkä prosessin olut käy läpi ennen tuoppiin kaatamista. Esimerkiksi vehnää paahtamalla saadaan tummempaa olutta, mutta silloin vehnän sisältämä oma sokeri haihtuu ja sokeria täytyy lisätä jälkikäteen. Vehnän alkiosta täytyy kuolettaa kasvi, jotta sokeri pysyy vehnässä kaikkein ensimmäiseksi ja tätä prosessia panimossa ei tehdä, vaan alkiot tilataan Saksasta. Hiiva on oluen käymisen tärkein tekijä ja oluen terveellisin osa. Tässä panimossa olut käy sellaisen bakteeri kannan kautta, joka "käy" aineksen yllä. Halvat oluet käyvät alkhaalla "käyvän" bakteerikannan kautta, siksi olut maistuu erilaiselta ja pahemmalta. Tässä panimossa käytetään maisteina mm. korianteria ja appelsiiniä, jotka ovat yleisimmät mausteet oluessa. Oluen valmistukseen käytetään "hobseja", jotka ovat myrkyllisiä sellaisenaan, mutta ovat tärkeä osa oluen valmistuksen aikaansaamiseksi. Mutta tärkeintähän on valmis olut, eikös niin? Niin mekin ajattelimme ja saimmekin maistaa panimon kuutta eri oluttuotetta desin tuopeista, mikä oli riittävä määrä kuutta vahvaa olutta kaikille. Toki toiset jatkoivat vielä yläkerran anniskelupuolella maistamalla uudestaan oluita. Itse tilasin een warme choco met slagroom eli kaakaon kermavaahdolla. Siitä sitten kotiin.
Tosin pyöräileville latvialais- ja tsekkiläiskaveruksille kävi sillä matkalla köpelösti, koska olutta oli nautittu ehkä yksi liikaa. He kilpailivat pyörillä, ja ajoivat risteyksen yli vanhoilla vihreillä. Jäkimmäisenä tullut tsekkiläinen sai kylkeensä auton, joka juuri starttasi valoissa. Onneksi mitään vakavempaa ei sattunut, koska autolla ei ollut vauhtia, mutta iso haava tuli lonkkaluun kohdalle. Haava hoidettiin ensiapupaketin turvin De Holdeurnissa, mutta jalka teitenkin kipeytyi pariksi päiväksi ja pyörä vaatii korjausta. En ollut heidän mukanaan, koska menin matkan varrella ruokakauppaan nimeltä Albert Hijn. Mutta ilmeisesti he olisivat tarvinneet "äitiään" mukaan rajoittamaan. Olen saanut täällä siis lempinimiä: äiti, isosisko ja opettaja, enkä kai suotta. Annoin kyl kuulua hieman ripitystä tällaisista tyhmyyksistä :)
Jatketaan taas pian Hollannin kummallisuuksista ja uusista kokemuksista viikonlopun myötä. Mukavaa viikonloppua Suomeen!
Minä päätin osallistua tiistaina BOM-tunnille mikä on Bewegen on Muziek joka on suoraan käännettynä liikuntaa musiikin tahdissa. Menin pukuhuoneeseen ja seurasin silmä tarkkana muiden liikkeitä vaatteiden vaihdon ja tavaroisen suhteen. Liian aikaisin ei ole hyötyä tulla pukuhuoneeseen, koska vasta varttia tai kymmentä minuuttia vailla alkamisajankohtaa ihmiset tulevat pukuhuoneeseen, vaihtavat vaatteet ja ottavat joko kaikki tavaransa mukaan takkeja ja kenkiä myöten saliin tai tunkevat ne säilytyslokeroihin, kuten minä päätin tehdä. Ihan tilavia säilytyslokeroita ja avaimen saa laitettua käteen kuin rannekoruksi. Kätevä tapa pitää avain tallessa ja koko ajan mukana. Menin saliin, mutten oikein tiennyt mihin suuntaan pitäisi katsoa, koska oletin, että ohjaaja tulee johonkin "eteen" mallittamaan koreogfarioita. Ei, ohjaaja nousi keskellä salia sijaitsevaan pömpeliin ja koko porukka pyöri salia ympäri. Tällöin tila ei koskaan lopu kesken. Mahtava idea! Tietenkään kovin ihmeellisiä koreografioita näin ei voi tehdä, mutta tunti oli tehokas ja musiikki oli loistavaa. Torstaina menin XL Zumbaan, joka oli isossa salissa, mutta nyt ohjaajat, joita oli kaksi, ja he seisoivat "edessä" mutta isolla korokkeella. Hauskaa oli, zumba on vauhdikasta ja siinä täytyy hallita koko vartalo ehtiäkseen ja pystyäkseen tekemään kaikki liikkeet edes sinne päin, joten mukavaa oli keikutella lanteita :) Tänään olimme koko porukalla yhden meidän opettajan pitämällä total physical response -tunnilla. Siellä oli ihan kivaa, vaikka opettaja ei ollut ohjaajana taitava, mutta hiki tuli ja tuli myös opeteltua kehon osia hollanniksi. Aikaisemmilla tunneilla ei tarvinnut paljon kielitaitoa, kun seurasi vain mitä toiset tekevät.
Mutta sitten asiaan eli kaupungin olutpanimoon joka on nimeltään siis De Hemel eli taivas ja useimmat heidän laittamansa oluet on nimetty samaan teemaan liittyen, kuten esimerkiksi Serafine, Luna, Godelief ja Hels Engels = hell's angels. Helvetin enkeli on 8 prosenttinen tumma olut, josta promilleja ei voi maistaa, joten se on enkeli kielen päällä, mutta helvettiä huomenna. Vahvin olut, jota panimmossa tehtiin, oli 10 %:sta ja sen nimi on nieuwe ligt eli uusi valo. Tietenkin :) Ymmärsin aika hyvin englannin kielisen selityksen miten olutta tehdään, mitä raaka-aineita ja maisteita käytetään ja miksi sekä minkä prosessin olut käy läpi ennen tuoppiin kaatamista. Esimerkiksi vehnää paahtamalla saadaan tummempaa olutta, mutta silloin vehnän sisältämä oma sokeri haihtuu ja sokeria täytyy lisätä jälkikäteen. Vehnän alkiosta täytyy kuolettaa kasvi, jotta sokeri pysyy vehnässä kaikkein ensimmäiseksi ja tätä prosessia panimossa ei tehdä, vaan alkiot tilataan Saksasta. Hiiva on oluen käymisen tärkein tekijä ja oluen terveellisin osa. Tässä panimossa olut käy sellaisen bakteeri kannan kautta, joka "käy" aineksen yllä. Halvat oluet käyvät alkhaalla "käyvän" bakteerikannan kautta, siksi olut maistuu erilaiselta ja pahemmalta. Tässä panimossa käytetään maisteina mm. korianteria ja appelsiiniä, jotka ovat yleisimmät mausteet oluessa. Oluen valmistukseen käytetään "hobseja", jotka ovat myrkyllisiä sellaisenaan, mutta ovat tärkeä osa oluen valmistuksen aikaansaamiseksi. Mutta tärkeintähän on valmis olut, eikös niin? Niin mekin ajattelimme ja saimmekin maistaa panimon kuutta eri oluttuotetta desin tuopeista, mikä oli riittävä määrä kuutta vahvaa olutta kaikille. Toki toiset jatkoivat vielä yläkerran anniskelupuolella maistamalla uudestaan oluita. Itse tilasin een warme choco met slagroom eli kaakaon kermavaahdolla. Siitä sitten kotiin.
Tosin pyöräileville latvialais- ja tsekkiläiskaveruksille kävi sillä matkalla köpelösti, koska olutta oli nautittu ehkä yksi liikaa. He kilpailivat pyörillä, ja ajoivat risteyksen yli vanhoilla vihreillä. Jäkimmäisenä tullut tsekkiläinen sai kylkeensä auton, joka juuri starttasi valoissa. Onneksi mitään vakavempaa ei sattunut, koska autolla ei ollut vauhtia, mutta iso haava tuli lonkkaluun kohdalle. Haava hoidettiin ensiapupaketin turvin De Holdeurnissa, mutta jalka teitenkin kipeytyi pariksi päiväksi ja pyörä vaatii korjausta. En ollut heidän mukanaan, koska menin matkan varrella ruokakauppaan nimeltä Albert Hijn. Mutta ilmeisesti he olisivat tarvinneet "äitiään" mukaan rajoittamaan. Olen saanut täällä siis lempinimiä: äiti, isosisko ja opettaja, enkä kai suotta. Annoin kyl kuulua hieman ripitystä tällaisista tyhmyyksistä :)
Jatketaan taas pian Hollannin kummallisuuksista ja uusista kokemuksista viikonlopun myötä. Mukavaa viikonloppua Suomeen!
sunnuntai 9. tammikuuta 2011
Juhlintaa, pyöräilyä ja pannukakkuja
...siinähän se pyhä kolmio tälle viikonlopulle on ollutkin. Perjantaina meillä oli kaupunkikierron oppaan kanssa. Oppaana meillä oli jo eläkkäällä oleva kieli- ja kulttuurintutkija herrasmies, joka kertoi Nijmegenin historista ja näytti Nigmegenin "mielenkiintoisimmat" paikat, pilke silmäkulmassa. Nijmegen on Alankomaiden eli Hollannin vanhin kaupunki, mutta yli 90% kaupungista on rakennettu uudelleen, koska ensimmäisessä maailmansodassa saksalaiset pommittivat Nijmegenin ja toisessa englantilaiset. Nijmegen on alunperin kuulunut Rooman valtakuntaan ja ollut yhtä linnoitusta. Se siitä historiasta. Tärkeintä on, että tiedämme nyt, missä on parhaat shoppailumestat ja kaupungin vanhin pubi sekä panimoravintola, johon piipahdimme kierroksen päätteeksi. Vanhin pubi on nimeltään "de blauwe hand" eli siniset kädet, joka tulee siitä, että se oli suosittu farkkujen tekijöiden pubina, jotka tulivat töiden jälkeen kaljalle pubiin ja heillä oli väriaineesta siniseksi värjäytyneet kädet. Loogista. Teimme kävelykierroksen sateessa ja usvassa, mikä teki kaupunkikierroskuvista hyvin salaperäisiä ja meistä palelevia ja näkäisiä..
Teimme panimossa lupauksen, että jokainen tekee mitä huvittaa, mutta yhdeksältä kaikki tulevat "common room":iin eli yhteisiin tiloihin ja vietämme illan yhdessä hyvän seuran ja juoman parissa. Illan piti olla leppoisa, mutta ruotsalainen ystävämme opasti meidät pyramidijuomapelin ääreen. Annoin lasten oikeus -korttini pelikorteiksi, jotka sekoitettiin samassa huoneessa asuvan suomalaistytön kortteihin, joissa oli kuvia scandinavian hukseista. Lapset ja puolialastomat miehet yhdessä, olihan se "hauskaa". Siinä sitä sitten istuttiin ilta, lopuksi hyvin humaltuneena. Toki voimme hyvällä omalla tunnolla sanoa, että harjoittelimme korttien avulla numeroita hollanniksi sekä illan päätteksi lauloimme (= huusimme) hollantilaisia lauluja, joita olemme kuulleet tunneilla, antaumuksella. Jokainen osaa sanat jo aika hyvin, ainakin kertosäkeistöistä :) Onnistuneet bileet joka tapauksessa! Aamulla siivosimme suomalsien kämppikseni kanssa common roomin sekä kävin tutustumassa lähemmin lähiympäristöön (Jostainhan niitä kharmapisteitä piti saada).
Seuraava ilta piti ottaa rauhallisesti, mutta... Jotainhan sinä iltana piti tehdä. Koko päivä norkoillen kämpillä, ei hyvä, niet goed. Halusin nähdä vanhimman pubin, koska emme edellisenä päivänä mahtuneet sinne sisään. Lähdin kaupunkiin yksin, koska pyöräilijäpojat (venäjänkielinen latvialainen sekä tsekkiläinen) olivat jo siellä. Olimme sopineet, että soitan, kun olen kaupungissa. Noh, soitan tsekille, ei vastaa. Yritän soittaa latvialaiselle, ei yhteyttä puhelimeen. lähetän kummallekin viestin, ei vastausta. Noh, pyöräilen grote markt:lle eli isolle aukiolle ja näen tsekkilaisen pinkin poyörän parkkeerattuna lähelle vanhinta olutpubia. Kävin katsomassa olisivatko pojat siellä, mutta eivät. Onneksi he sitten sattuivat tulemaan vastaan aukiolla. Ihmettelin mikä on, kun ei vastata. Latvialaisen puhelin ei toimi ja tsekkiläinen jätti omasta de Holdeurniin, että näin. Kävelimme pimeässä puistossa ja olimme jo lähdössä kotiin päin, kun neljäs kaverimme, italiainen, tuli sattumalta vastaan eräällä kadulla. Kysyin, että oliko hän yrittänyt soittaa meille. Italilainen vastasi, ettei ollut muistanut ottaa kenenkään puhelinnumeroa kännykkäänsä. Että tällaista se on kuulkaa näitten poikien kanssa täällä.
Istuimme ensin hetken Camelot-nimisessä pubissa, jossa tilasin hollanniksi omenamehua, jota täällä paljon juodaan. Sitten seuraamme liittyi asuntotoverini virolainen tyttö. Siitä italialainen ja tsekkiläinen lähtivät asunnoille väsyneenä perjantainbailuista. Me jatkoimme latvialaisen ja virolaisen kanssa vanhinpaan pubiin hegailemaan. Odotellessamme muita tulevaksi kaupunkiin, juttelimme parin hollantilaisen kanssa ja he neuvoivat meille toisen hyvän pubin, jossa paikalliset käyvät. He opastivat meille hyvän ruokapaikan, pyöräilypaikan sekä konserttipaikan. Hollantilaiset ovat erittäin ystävällisiä. He haluavat auttaa joskus silloinkin, kun et tarvitsisi apua. Esimerkiksi suunnatessamme vanhinpaan pubiin, eräät miehet opastivat meille tien ja kertoivat paikan tarinan. Mutta tämän on vain hyvä. Kun toiset saapuivat, istuttiin hetki ja lähdettiin etsimään tätä paikallista hyvää pubia.
Ensin näytti jo pahalta, että paikkaa ei löydy, mutta Maxim löytyi ja olikin oluen ystäville (jona en itseäni pidä) oikein hyvä pubi. Siitä tuli muutaman kantapaikaksi kuukaudeksi. Minun ei pitänyt ottaa mitään tänä iltana, mutta tulihan sitä sitten sorruttua tarjottuun yhteen salmariin (joka oli paljon parempaa täällä kuin Suomessa) ja olueeseen. Minkäs teet kun istut 20-vuotiaiden ruotsalaisen miehenalun ja suomenruotsalainen tytön sekä suomalaisen huonekaverini kanssa, jotka hokivat koko illan lausetta "This bier is so cheap and it's local and it's good, and it's strong and this bier is so cheap..." Noh olihan se halpaa, verrattuna Suomen ja Ruotsin hintoihin erikoisoluissa. Join tänä iltana kokonaisen kaljatuopillisen ensimmäistä kertaa elämässäni. Se oli valkoista olutta sitruunalla. Olutasiantuntijoidemme mukaan hoegaarden on kauheaa kuraa verrattuna tähän. Noh, kyllähän sen joi, kun se tarjottiin ja ilmaiseksi sai :) Täytyy kyllä myöntää, että laatuoluista nauttivat ystäväni Suomessa pitäisivät mm. tästä paikasta (vinkki).
Ilta meni pitkäksi, taas, mutta hauskaa oli, taas. Meidän suomalaisruotsalainen joukkomme erottui kyllä pubista vähän liiankin hyvin. Puhuimme ja nauroimme liian kovaan ääneen ja osa meistä oli hiprakassa. Hollantilaset istuivat pubissa tyynesti, siemaillen rauhallisesti oluitaan tekemättä mitään suurempia eleitä. Ennen lähtöä etsimme pizzeriaa. Kun puhuimme taas hollantilaisille, meille selvisi, että he eivät syö öisin pizzaa, pizza on päivällistä varten. Kebabia on kyllä tarjolla. Menimme kebabille ja sen jälkeen muut ottivat taksin ja minä hyppäsin pyörän selkään. Luulin jo tässä vaiheessa, että ilta on ohi ja peti odottaa, mutta mitä! Pian aloitettuani kotimatkan aloin ihmetella takarengastani ja huomasin, että rengas on tyhjä. Olen yksin, keskellä yötä Nijmegenin pimeällä kadulla ilman taksinnumeroa. Soitan tietenkin kämppikselleni, jonka puhelimeen en saa yhteyttä. Lähetän viestin, jonka jälkeen hän soittaa, että ovat jo lähes kotona. Päätän pyöräillä kaikki 6-7 kilometriä rengas tyhjänä, että kukaan kaikki näyttäisi olevan hyvin, eikä kukaan saisi minua kiinni. Kyllähän siinä kuuma tuli! Kämppikseni jäi odottamaan minua kotia lähelle olevalle casinolle ja soitti minulle vähän väliä, että kaikki oli jees. Onneksi täällä pidetään toisista huolta.
Sunnuntaina oli kaunis ilma. Aurinko paistoi ja maa oli vihreä. Ajatelkaa nyt vähän: tammikuussa maa on vihreä kuin toukokuun parhaina päivinä. Jotenkin tää ei vaan mee mun päähän. Odotan siis jo kesää, koska mun päässä kevät on jo pitkällä. Eli en voinut jäädä sisälle norkoilemaan vaan lähdin hölkkälenkille lähellä sijaitsevalle luontopolulle. Huomasin ihmeekseni, että siellä oli paljon hollantilaisia liikkeellä farkuissaan. Vähän niin kuin sunnuntaiajelulla, johon on yhdistetty kavelylenkki ja pannukakkujen syönti. Polku vei nimittäin pannukakkukahvilaan, jonka lähellä sijaitsi näköalapaikkoja. (Oli vähän sama meininki kuin Tampereen pyynikin munkkikahvilassa sunnuntaisin, mutta isommassa mittakoossa) JA mitkä näkymät oli matkan varrella! Voisi sanoa, että sieluni lepää näissä maisemissa, on peltoa, on hienoja taloja, on eläimiä.. On helppo hengittää. Illalla vein kielikurssilaiset tänne syömään pannukakkuja. Otin makean pannukakun hedelmillä ja kermavaahdolla. Pannukakku oli kuitenkin enemmän kuin meidän iso ja paksu lettu. Todella täyttävää ja hyvää, lekker. Kävelimme vain kuutamon valaistessa tiemme keskellä metsää takaisin de Holdeurniin ja tietenkin koneille internettiin.
Muuten: Tsekkiläinen ystäväni oli niin ihana, että korjasi pyöräni, eli paikkasi sisäkumin, jossa oli reikä. Toki katsoin korjaamista, että ehkä joskus osaisin itsekin, mutta ei minusta mitään hyötyä muuten ollut. Tätä se kuitenkin on täällä, pyöriä pitää osata korjata. Me kuulutaan pyöräjengiin, joten se on vähän niin kuin "yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta" :) Kyllä ystävien arvon tuntee niin Suomessa kuin täälläkin.
Tänään muuten huomasin jotain muutakin. Tunsin olevani onnellinen. Kaikki on hyvin Suomessa ja kaikki on hyvin Hollannissa. Kaikki on hyvin. Ei hassumpaa.
Teimme panimossa lupauksen, että jokainen tekee mitä huvittaa, mutta yhdeksältä kaikki tulevat "common room":iin eli yhteisiin tiloihin ja vietämme illan yhdessä hyvän seuran ja juoman parissa. Illan piti olla leppoisa, mutta ruotsalainen ystävämme opasti meidät pyramidijuomapelin ääreen. Annoin lasten oikeus -korttini pelikorteiksi, jotka sekoitettiin samassa huoneessa asuvan suomalaistytön kortteihin, joissa oli kuvia scandinavian hukseista. Lapset ja puolialastomat miehet yhdessä, olihan se "hauskaa". Siinä sitä sitten istuttiin ilta, lopuksi hyvin humaltuneena. Toki voimme hyvällä omalla tunnolla sanoa, että harjoittelimme korttien avulla numeroita hollanniksi sekä illan päätteksi lauloimme (= huusimme) hollantilaisia lauluja, joita olemme kuulleet tunneilla, antaumuksella. Jokainen osaa sanat jo aika hyvin, ainakin kertosäkeistöistä :) Onnistuneet bileet joka tapauksessa! Aamulla siivosimme suomalsien kämppikseni kanssa common roomin sekä kävin tutustumassa lähemmin lähiympäristöön (Jostainhan niitä kharmapisteitä piti saada).
Seuraava ilta piti ottaa rauhallisesti, mutta... Jotainhan sinä iltana piti tehdä. Koko päivä norkoillen kämpillä, ei hyvä, niet goed. Halusin nähdä vanhimman pubin, koska emme edellisenä päivänä mahtuneet sinne sisään. Lähdin kaupunkiin yksin, koska pyöräilijäpojat (venäjänkielinen latvialainen sekä tsekkiläinen) olivat jo siellä. Olimme sopineet, että soitan, kun olen kaupungissa. Noh, soitan tsekille, ei vastaa. Yritän soittaa latvialaiselle, ei yhteyttä puhelimeen. lähetän kummallekin viestin, ei vastausta. Noh, pyöräilen grote markt:lle eli isolle aukiolle ja näen tsekkilaisen pinkin poyörän parkkeerattuna lähelle vanhinta olutpubia. Kävin katsomassa olisivatko pojat siellä, mutta eivät. Onneksi he sitten sattuivat tulemaan vastaan aukiolla. Ihmettelin mikä on, kun ei vastata. Latvialaisen puhelin ei toimi ja tsekkiläinen jätti omasta de Holdeurniin, että näin. Kävelimme pimeässä puistossa ja olimme jo lähdössä kotiin päin, kun neljäs kaverimme, italiainen, tuli sattumalta vastaan eräällä kadulla. Kysyin, että oliko hän yrittänyt soittaa meille. Italilainen vastasi, ettei ollut muistanut ottaa kenenkään puhelinnumeroa kännykkäänsä. Että tällaista se on kuulkaa näitten poikien kanssa täällä.
Istuimme ensin hetken Camelot-nimisessä pubissa, jossa tilasin hollanniksi omenamehua, jota täällä paljon juodaan. Sitten seuraamme liittyi asuntotoverini virolainen tyttö. Siitä italialainen ja tsekkiläinen lähtivät asunnoille väsyneenä perjantainbailuista. Me jatkoimme latvialaisen ja virolaisen kanssa vanhinpaan pubiin hegailemaan. Odotellessamme muita tulevaksi kaupunkiin, juttelimme parin hollantilaisen kanssa ja he neuvoivat meille toisen hyvän pubin, jossa paikalliset käyvät. He opastivat meille hyvän ruokapaikan, pyöräilypaikan sekä konserttipaikan. Hollantilaiset ovat erittäin ystävällisiä. He haluavat auttaa joskus silloinkin, kun et tarvitsisi apua. Esimerkiksi suunnatessamme vanhinpaan pubiin, eräät miehet opastivat meille tien ja kertoivat paikan tarinan. Mutta tämän on vain hyvä. Kun toiset saapuivat, istuttiin hetki ja lähdettiin etsimään tätä paikallista hyvää pubia.
Ensin näytti jo pahalta, että paikkaa ei löydy, mutta Maxim löytyi ja olikin oluen ystäville (jona en itseäni pidä) oikein hyvä pubi. Siitä tuli muutaman kantapaikaksi kuukaudeksi. Minun ei pitänyt ottaa mitään tänä iltana, mutta tulihan sitä sitten sorruttua tarjottuun yhteen salmariin (joka oli paljon parempaa täällä kuin Suomessa) ja olueeseen. Minkäs teet kun istut 20-vuotiaiden ruotsalaisen miehenalun ja suomenruotsalainen tytön sekä suomalaisen huonekaverini kanssa, jotka hokivat koko illan lausetta "This bier is so cheap and it's local and it's good, and it's strong and this bier is so cheap..." Noh olihan se halpaa, verrattuna Suomen ja Ruotsin hintoihin erikoisoluissa. Join tänä iltana kokonaisen kaljatuopillisen ensimmäistä kertaa elämässäni. Se oli valkoista olutta sitruunalla. Olutasiantuntijoidemme mukaan hoegaarden on kauheaa kuraa verrattuna tähän. Noh, kyllähän sen joi, kun se tarjottiin ja ilmaiseksi sai :) Täytyy kyllä myöntää, että laatuoluista nauttivat ystäväni Suomessa pitäisivät mm. tästä paikasta (vinkki).
Ilta meni pitkäksi, taas, mutta hauskaa oli, taas. Meidän suomalaisruotsalainen joukkomme erottui kyllä pubista vähän liiankin hyvin. Puhuimme ja nauroimme liian kovaan ääneen ja osa meistä oli hiprakassa. Hollantilaset istuivat pubissa tyynesti, siemaillen rauhallisesti oluitaan tekemättä mitään suurempia eleitä. Ennen lähtöä etsimme pizzeriaa. Kun puhuimme taas hollantilaisille, meille selvisi, että he eivät syö öisin pizzaa, pizza on päivällistä varten. Kebabia on kyllä tarjolla. Menimme kebabille ja sen jälkeen muut ottivat taksin ja minä hyppäsin pyörän selkään. Luulin jo tässä vaiheessa, että ilta on ohi ja peti odottaa, mutta mitä! Pian aloitettuani kotimatkan aloin ihmetella takarengastani ja huomasin, että rengas on tyhjä. Olen yksin, keskellä yötä Nijmegenin pimeällä kadulla ilman taksinnumeroa. Soitan tietenkin kämppikselleni, jonka puhelimeen en saa yhteyttä. Lähetän viestin, jonka jälkeen hän soittaa, että ovat jo lähes kotona. Päätän pyöräillä kaikki 6-7 kilometriä rengas tyhjänä, että kukaan kaikki näyttäisi olevan hyvin, eikä kukaan saisi minua kiinni. Kyllähän siinä kuuma tuli! Kämppikseni jäi odottamaan minua kotia lähelle olevalle casinolle ja soitti minulle vähän väliä, että kaikki oli jees. Onneksi täällä pidetään toisista huolta.
Sunnuntaina oli kaunis ilma. Aurinko paistoi ja maa oli vihreä. Ajatelkaa nyt vähän: tammikuussa maa on vihreä kuin toukokuun parhaina päivinä. Jotenkin tää ei vaan mee mun päähän. Odotan siis jo kesää, koska mun päässä kevät on jo pitkällä. Eli en voinut jäädä sisälle norkoilemaan vaan lähdin hölkkälenkille lähellä sijaitsevalle luontopolulle. Huomasin ihmeekseni, että siellä oli paljon hollantilaisia liikkeellä farkuissaan. Vähän niin kuin sunnuntaiajelulla, johon on yhdistetty kavelylenkki ja pannukakkujen syönti. Polku vei nimittäin pannukakkukahvilaan, jonka lähellä sijaitsi näköalapaikkoja. (Oli vähän sama meininki kuin Tampereen pyynikin munkkikahvilassa sunnuntaisin, mutta isommassa mittakoossa) JA mitkä näkymät oli matkan varrella! Voisi sanoa, että sieluni lepää näissä maisemissa, on peltoa, on hienoja taloja, on eläimiä.. On helppo hengittää. Illalla vein kielikurssilaiset tänne syömään pannukakkuja. Otin makean pannukakun hedelmillä ja kermavaahdolla. Pannukakku oli kuitenkin enemmän kuin meidän iso ja paksu lettu. Todella täyttävää ja hyvää, lekker. Kävelimme vain kuutamon valaistessa tiemme keskellä metsää takaisin de Holdeurniin ja tietenkin koneille internettiin.
Muuten: Tsekkiläinen ystäväni oli niin ihana, että korjasi pyöräni, eli paikkasi sisäkumin, jossa oli reikä. Toki katsoin korjaamista, että ehkä joskus osaisin itsekin, mutta ei minusta mitään hyötyä muuten ollut. Tätä se kuitenkin on täällä, pyöriä pitää osata korjata. Me kuulutaan pyöräjengiin, joten se on vähän niin kuin "yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta" :) Kyllä ystävien arvon tuntee niin Suomessa kuin täälläkin.
Tänään muuten huomasin jotain muutakin. Tunsin olevani onnellinen. Kaikki on hyvin Suomessa ja kaikki on hyvin Hollannissa. Kaikki on hyvin. Ei hassumpaa.
torstai 6. tammikuuta 2011
Kielikurssi jatkuu
Pari päivää on taas kulunut. Eilen lähdimme puolen porukan kanssa illalla Nijmegenin keskustaan "yksille". Ongelmana niille, joilla ei ollut pyöriä, oli päästä bussiin. Bussit kulkevat täällä oudosti, eikä mistään saa aikatauluja busseihin, koska niitä ei yksinkertaisesti täällä tarvita. Ihmiset kulkevat harvoin bussilla, ilmeisesti. Kaupunkiin pääsee pyörillä viidessatoista minuutissa, koska täältä 7 kilometriä keskustaan on lähes kokonaan alamäkeä. Ikävämpää on polkea takaisin. Ei ihme että paikalliset ovat nimenneet paikan Berg en Dal:ksi, joka tarkoittaa vuorta ja laaksoa, ylä ja alamäkeä. Poljin muuten keskustasta Berg en Daliin kaksi kertaa eilen. Tulipa pyöräiltyä noin 23 kilometriä eilen. Keskustasta mukaan tarttui mm. villasukkiamuistuttavat tohvelit. Todella mahtava ostos! Ilman niitä ei täällä pärjää, kun lattiat ovat kylmät ja kiviset.
Yksille menemiseen oli hyvä tekosyy. Venäjänkielinen latvialaisnuorukainen on englantilaisen jalkapallon ystävä ja Liverpool-joukkueen fani. Hän tiesi, että eilen televisiosta tulisi ottelu ja halusi löytää pubin, jossa sitä voisi katsoa. Löysimmekin irlantilaisen pubin, joka tosin oli täynnä Arsenal-faneja. Arsenal-faneilla oli hauskaa hänen kustannuksellaan, koska Liverpool hävisi. Me muut emme niinkään katsoneet jalkapalloa. Meille huvitukseksi riitti kaverimme eleet ja ilmeet ottelun aikana. Ottelun välitauolla pari tyyppiä kavi myös viereisessä "coffee shop":ssa ostamassa paikallista "vihreää kultaa" sitä polttaakseen. Keskustelimme on se hyvästä vai pahasta. Tulimme siihen tulokseen, että jatkuva käyttö on pahasta, mutta joskus voi ottaa. Minä edelleen pidän tiukan linjan ja elän ilman coffee shopin antimia.
Tänään saimme kokemuksen sateisesta säästä ja pyöräilystä. Kun saimme koulupäivän päätöksen, lähdimme käymään kaupassa pyöränelikkomme kanssa ja kun tulimme takaisin päin, menimme taas uutta reittia De Holdeurniin, eli asunnoille. Osa teistä oli täysin pimeenä, oli kovin sumuista ja kosteaa ja eräässä pimeässä kohdassa pyörätie oli kahdeksan metrin matkalta veden vallassa niin, että jalat upposivat veteen, kun yritti polkea "lammesta" pois, eli vettä oli noin 50 cm. Matkan varrella iski väsy, nälkä ja epätoivo, että tie ei lopu ikinä, mutta perille päästiin vähän reissulaikkin pyörillä. Suihku ja lämmin ruoka teki nannaa! Ikinä ei ole makaronit meetvurtilla maistunut niin hyvälle :)
Asuminen täällä on ihan ok. Meidän asunnossa asuu minun lisäksi toinen suomalainen tyttö Helsingistä sekä virolainen tyttö, joka tuli maanantai-iltana. Hänen laukkunsa ei ole vielä tulleet, eikä hänellä ilmeisesti ole paljoa rahaa, koska hän on elänyt meidän muiden "siivellä" koko viikon. Minä muunmuassa olen antanut hänelle ruokaa, pesuaineita, paidan, kertakäyttöshawerin, hakenut hänelle pyyhkeen, ja luultavasti hän lainaa salaa mun ja toisen suomalaisen hammastahnaa. Hän halusi tänä aamuna kahvia, joten avasin ostamani kahvipaketin ja keitin. Eikä siinä mitään, mutta kun hän olisi jo tähän päivään mennessä voinut tuoda tarvitsemansa tarvikkeet samalla, kun kävi kaupassa. Ärsyttävintä on ollut se, että kun eilen ostin itselleni ihanan lämpivät tohvelit ja kun tulin kaupungilta illalla, hän oli ominut ne omiin jalkoihinsa. Hän käyttänyt niitä koko illan, kysymättä lupaa. Suomalaisena en pitänyt tästä ollenkaan. Jotkut asiat ovat vain sinun. Eikä muutenkaan toisten varassa eläminen ole ollenkaan suomalaista. Me lainaamme ja pyydämme apua vain hätätilanteesssa ja silloinkin häpeillen, ellei kyse ole tosi läheisistä kavereista. Noh, jospa se vähenee, kun matkalaukut tulevat. Ja toivon, että ne tulevat pian!
Mun matkalaukut tulivat tiistai-iltana, mikä oli mahtavaa. Huomasin, että mulla ihan väärät kamat mukana, koska mulla on kunnon talvivaatteet matkalaukussa viemässä tilaa ja niitä täällä ei tarvita. Nytkin on plussan puolella ja sataa kaatamalla.
Kirjoitellaan taas myöhemmin! Goedenacht! (huom. aloitetaan lausuminen karistamalla kurkkua)
Yksille menemiseen oli hyvä tekosyy. Venäjänkielinen latvialaisnuorukainen on englantilaisen jalkapallon ystävä ja Liverpool-joukkueen fani. Hän tiesi, että eilen televisiosta tulisi ottelu ja halusi löytää pubin, jossa sitä voisi katsoa. Löysimmekin irlantilaisen pubin, joka tosin oli täynnä Arsenal-faneja. Arsenal-faneilla oli hauskaa hänen kustannuksellaan, koska Liverpool hävisi. Me muut emme niinkään katsoneet jalkapalloa. Meille huvitukseksi riitti kaverimme eleet ja ilmeet ottelun aikana. Ottelun välitauolla pari tyyppiä kavi myös viereisessä "coffee shop":ssa ostamassa paikallista "vihreää kultaa" sitä polttaakseen. Keskustelimme on se hyvästä vai pahasta. Tulimme siihen tulokseen, että jatkuva käyttö on pahasta, mutta joskus voi ottaa. Minä edelleen pidän tiukan linjan ja elän ilman coffee shopin antimia.
Tänään saimme kokemuksen sateisesta säästä ja pyöräilystä. Kun saimme koulupäivän päätöksen, lähdimme käymään kaupassa pyöränelikkomme kanssa ja kun tulimme takaisin päin, menimme taas uutta reittia De Holdeurniin, eli asunnoille. Osa teistä oli täysin pimeenä, oli kovin sumuista ja kosteaa ja eräässä pimeässä kohdassa pyörätie oli kahdeksan metrin matkalta veden vallassa niin, että jalat upposivat veteen, kun yritti polkea "lammesta" pois, eli vettä oli noin 50 cm. Matkan varrella iski väsy, nälkä ja epätoivo, että tie ei lopu ikinä, mutta perille päästiin vähän reissulaikkin pyörillä. Suihku ja lämmin ruoka teki nannaa! Ikinä ei ole makaronit meetvurtilla maistunut niin hyvälle :)
Asuminen täällä on ihan ok. Meidän asunnossa asuu minun lisäksi toinen suomalainen tyttö Helsingistä sekä virolainen tyttö, joka tuli maanantai-iltana. Hänen laukkunsa ei ole vielä tulleet, eikä hänellä ilmeisesti ole paljoa rahaa, koska hän on elänyt meidän muiden "siivellä" koko viikon. Minä muunmuassa olen antanut hänelle ruokaa, pesuaineita, paidan, kertakäyttöshawerin, hakenut hänelle pyyhkeen, ja luultavasti hän lainaa salaa mun ja toisen suomalaisen hammastahnaa. Hän halusi tänä aamuna kahvia, joten avasin ostamani kahvipaketin ja keitin. Eikä siinä mitään, mutta kun hän olisi jo tähän päivään mennessä voinut tuoda tarvitsemansa tarvikkeet samalla, kun kävi kaupassa. Ärsyttävintä on ollut se, että kun eilen ostin itselleni ihanan lämpivät tohvelit ja kun tulin kaupungilta illalla, hän oli ominut ne omiin jalkoihinsa. Hän käyttänyt niitä koko illan, kysymättä lupaa. Suomalaisena en pitänyt tästä ollenkaan. Jotkut asiat ovat vain sinun. Eikä muutenkaan toisten varassa eläminen ole ollenkaan suomalaista. Me lainaamme ja pyydämme apua vain hätätilanteesssa ja silloinkin häpeillen, ellei kyse ole tosi läheisistä kavereista. Noh, jospa se vähenee, kun matkalaukut tulevat. Ja toivon, että ne tulevat pian!
Mun matkalaukut tulivat tiistai-iltana, mikä oli mahtavaa. Huomasin, että mulla ihan väärät kamat mukana, koska mulla on kunnon talvivaatteet matkalaukussa viemässä tilaa ja niitä täällä ei tarvita. Nytkin on plussan puolella ja sataa kaatamalla.
Kirjoitellaan taas myöhemmin! Goedenacht! (huom. aloitetaan lausuminen karistamalla kurkkua)
maanantai 3. tammikuuta 2011
Ensimmäinen kielikurssipäivä takana
Matka jatkui Amsterdamista Nijmegeniin junalla eilen aamulla. Junasta näkyi enimmäkseen peltoja, lampaita, pari tuulimyllyä (tietenkin) ja aina välillä peltojen keskelle ilmestyi kyliä ja kaupunkeja. Pidin tiukasti kiinni junalipustani koko matkan. Hämmästyksekseni kukaan ei koskaan puolentoista tunnin matkan aikana tullut tarkastamaan lippua. Kun pääsin Nijmegeniin kauhistuin, koska matkakeskuksen ympärillä oli kauheita rakennuksia, mutta onneksi keskustassa ja kaikkialla muualla arkkitehtuuri kukoistaa :) Kävin heti shoppailemassa keskustassa jossain halpamarketissa tarvikkeita, kuten pyyheitä ja shampoota. Sitten bussilla asuntolaan uutta OV-shipkaartenia käyttäen. Bussit on ktl hyvin varustettuja tässämäässä. Busseissa on näytöt, joilla lukee jokainen pysäkki, kerrotaan seuraava pysäkki etukäteen ja jokainen pysäkki kuulutetaan myös erikseen. Niisä on myös kameravalvonta. Huipputekniikkaa! Matkustaminen on silti kallista.
Tapasin pian kolme muuta jo saapunutta kaveria. Joukkomme kasvoi vain muutamalla kurssilaisella. Opettajatkin tulivat illalla paikalle ja ihmettelivät asiaa. He tekivät meille ruokaa sekä opastivat meitä ensimmäiseen kurssipäivään. Illalla nukkumaan mennessä meitä oli kahdeksan, neljä suomalaista tyttöä, slovenialainen, liettualainen tyttö sekä ruotsalainen ja tsekkiläinen poika. Aamulla, kun heräsimme, joukko oli kasvanut kolmella pojalla, yksi Suomesta, yksi Italiasta ja yksi Latviasta, Riikasta, jossa matkalaukkuni voivat edelleen sijaita (murr).
Menimme koko porukka yhdessä busseilla Nijmegenin isoimpaan rakennukseen, joka on 20 kerrosta korkea yliopiston rakennus, jossa kieliopinnot pidetään. Opimme esittelemään itsemme, kuten tavallista. Siinäkin oli kyllä tekemistä. Lausuminen on äärettömän vaikeaa. Pitää lausua sanoja niin, että kähistää kurkkua tietyissä kohdissa, mutta lähes joka sanassa. Sanat eivät näytä siltä miltä ne kuulostavat lainkaan.
Kurssin jälkeen kävelimme minun kartan lukutaitoni ansiosta ostamaan pyöriä opettajan neuvomasta paikasta. Kukaan ei kävele täällä kuin vain pakolliset matkat autolta, pyöräparkista tai bussipysäkiltä jonnekin, mihin niitä ei voi viedä. Kun kävelimme muutamat kilometrit huomasimme, että jalkakäytäviä ei koskaan käytetä, koska ne olivat lumessa ja jäässä, kun taas pyörä- ja autoreiti olivat sulia. Jalkakäytävät olivat erittäin kapeita, koska niillä ei oleteta kulkevan kuin yhden ihmisen, jos senkään. Meidän yksitoista henkinen joukkomme oli ihme tässä kaupungissa kävelemässä. Ostin minäkin pyörän kolmen muun kaverini kanssa 65 eurolla. Koska itse jään tänne opiskelemaan, on helpompi, jännempi, paljon halvempi ja nopeampi kulkea pyörällä, kuin esimerkiksi bussilla. Kaikkialle voi mennä pyörällä, jopa paremmin kuin autolla. Mahtavaa!
Ennen kuin lähdimme kotiin päin, kävimme ostamassa ruokaa paikallisesta marketissa nimeltä COOP. Hinnat olivat suomentasoisia tai kalliimpia paitsi alkoholijuomat. Löysimme mielestämme selityksen hollannin kieleen. Tämän jälkeen kävimme vielä korjauttamassa samaisessa liikkeesä erään kaverin pyörän. Sen jälkeen johdatin punaisella "hevosellani" pyöränelikkomme turvallisesti takasin De Holdeurniin eli asunnoille. Uusi kurssilainen saapui samaan aikaan ja asetttui minun ja kaverini huoneeseen tuomaan virolasita psykologin asiantuntemustaan joukkoomme. Illalla saimme netin käsiimme. Lähes kaikki toivat koneesa yhteisiin tiloihin, koska netti toimii ainoastaan siellä. Kaikilla oli kannettavat pöydillä, välillä heitettiin muutama sana toisillemme, mutta lähinnä surffasimme netissä helpottaen vierotusoireita vuorokauden kestäneestä netittömästä ajasta. Vain slovakialainen tyttö tylsistyi katselemaan tyyppejä koneella ja sulkeutui huoneeseensa, enkä ihmettele.
Mitä huominen tuo tullessaan, katsotaan! Toivottavasti matkalaukkuni. PLEASE!
P.S. Pahoittelen kirjoitusvirheitä. Päivä oli pitkä ja rankka kaikesta hauskasta huolimatta, joten kirjoitusvirheet voivat johtua siitä, että silmäni eivät pysy enää auki, eivätkä sormeni tottele aivoista lähettettyjä käskyjä. Joten: Hyvää yötä! (en osaa sanoa sitä vielä hollanniksi:)
Tapasin pian kolme muuta jo saapunutta kaveria. Joukkomme kasvoi vain muutamalla kurssilaisella. Opettajatkin tulivat illalla paikalle ja ihmettelivät asiaa. He tekivät meille ruokaa sekä opastivat meitä ensimmäiseen kurssipäivään. Illalla nukkumaan mennessä meitä oli kahdeksan, neljä suomalaista tyttöä, slovenialainen, liettualainen tyttö sekä ruotsalainen ja tsekkiläinen poika. Aamulla, kun heräsimme, joukko oli kasvanut kolmella pojalla, yksi Suomesta, yksi Italiasta ja yksi Latviasta, Riikasta, jossa matkalaukkuni voivat edelleen sijaita (murr).
Menimme koko porukka yhdessä busseilla Nijmegenin isoimpaan rakennukseen, joka on 20 kerrosta korkea yliopiston rakennus, jossa kieliopinnot pidetään. Opimme esittelemään itsemme, kuten tavallista. Siinäkin oli kyllä tekemistä. Lausuminen on äärettömän vaikeaa. Pitää lausua sanoja niin, että kähistää kurkkua tietyissä kohdissa, mutta lähes joka sanassa. Sanat eivät näytä siltä miltä ne kuulostavat lainkaan.
Kurssin jälkeen kävelimme minun kartan lukutaitoni ansiosta ostamaan pyöriä opettajan neuvomasta paikasta. Kukaan ei kävele täällä kuin vain pakolliset matkat autolta, pyöräparkista tai bussipysäkiltä jonnekin, mihin niitä ei voi viedä. Kun kävelimme muutamat kilometrit huomasimme, että jalkakäytäviä ei koskaan käytetä, koska ne olivat lumessa ja jäässä, kun taas pyörä- ja autoreiti olivat sulia. Jalkakäytävät olivat erittäin kapeita, koska niillä ei oleteta kulkevan kuin yhden ihmisen, jos senkään. Meidän yksitoista henkinen joukkomme oli ihme tässä kaupungissa kävelemässä. Ostin minäkin pyörän kolmen muun kaverini kanssa 65 eurolla. Koska itse jään tänne opiskelemaan, on helpompi, jännempi, paljon halvempi ja nopeampi kulkea pyörällä, kuin esimerkiksi bussilla. Kaikkialle voi mennä pyörällä, jopa paremmin kuin autolla. Mahtavaa!
Ennen kuin lähdimme kotiin päin, kävimme ostamassa ruokaa paikallisesta marketissa nimeltä COOP. Hinnat olivat suomentasoisia tai kalliimpia paitsi alkoholijuomat. Löysimme mielestämme selityksen hollannin kieleen. Tämän jälkeen kävimme vielä korjauttamassa samaisessa liikkeesä erään kaverin pyörän. Sen jälkeen johdatin punaisella "hevosellani" pyöränelikkomme turvallisesti takasin De Holdeurniin eli asunnoille. Uusi kurssilainen saapui samaan aikaan ja asetttui minun ja kaverini huoneeseen tuomaan virolasita psykologin asiantuntemustaan joukkoomme. Illalla saimme netin käsiimme. Lähes kaikki toivat koneesa yhteisiin tiloihin, koska netti toimii ainoastaan siellä. Kaikilla oli kannettavat pöydillä, välillä heitettiin muutama sana toisillemme, mutta lähinnä surffasimme netissä helpottaen vierotusoireita vuorokauden kestäneestä netittömästä ajasta. Vain slovakialainen tyttö tylsistyi katselemaan tyyppejä koneella ja sulkeutui huoneeseensa, enkä ihmettele.
Mitä huominen tuo tullessaan, katsotaan! Toivottavasti matkalaukkuni. PLEASE!
P.S. Pahoittelen kirjoitusvirheitä. Päivä oli pitkä ja rankka kaikesta hauskasta huolimatta, joten kirjoitusvirheet voivat johtua siitä, että silmäni eivät pysy enää auki, eivätkä sormeni tottele aivoista lähettettyjä käskyjä. Joten: Hyvää yötä! (en osaa sanoa sitä vielä hollanniksi:)
lauantai 1. tammikuuta 2011
Uusi vuosi uusi kaikki
No niin,
Hektinen viikko on melkein lopuillaan, huominen vielä ja sitten ollaan Nijmegenissä, lopullisessa päämäärässä opinahjon suhteen. Tie tänne ei ole kyllä ollut lyhyt, eikä ihan helppokaan.Veljeni sai toisen lapsensa tytön torstaina, perjantaina matkasimme poikaystäväni kanssa Helsinkiin ystävien luo, jonne tuli lisää ystäviä. Oli ihana uusi vuosi ihan erilaisessa ympäristössä kuin Helsinki ja Alppila ja vielä itselle tärkeiden ihmisten ympäröimänä. Toki osa tärkeistä henkilöistä nähtiin jo joulun aikana ja ennen uutta vuotta, heitä en ole myöskään unohtanut :) Enempää ei voi ihminen toivoa, kun että parin tunnin yöunien jälkeen oma rakas ja neljä ystävää heräävät saattamaan sinut lentoasemalle seitsemältä aamulla. Kiitokset heille, suuret! Oli haikea, mutta toisaalta hyvä lähteä, kun tietää, että aina voi palata näiden ihmisten luo.
No mutta sitten lentoihin. Menin siis airBalticin koneillä Riikan kautta Amsterdamiin. Olo ei ollut lentojen aikana kauhean hyvä, koska niin vähän nukkuneena ei oikein voinut syödä mitään. Väsymys oli kaamea, mutta skarppina piti pysyä. Ensimmäinen lento oli vähän pelottava tottumattomuudesta johtuen. Lähdimme myöhässä puoli tuntia myöhässä ja lennon aikana kapteeni kuulutti, että Riikan kenttä on sujettu. Ajattelin, että nyt kävi ohraleipä, että joudun vielä yöpymään Riikan lentokentällä. Onneksi kyse oli kuitenkin vain siitä, että lunta aurattiin kentältä aina välillä pois, eikä lentoja oltu peruttu. Kiire tuli toiselle lennolle. Juuri ehdin lähtöportille, kun ovet siellä avattiin. Riikan lentokentällä viivähdin siis noin viisi minuuttia. Toinen lento aurinkoiseen Hollantiin sujui ihastellessa pilvi- ja merimaisemia, sekä torkkuessa, eikä lentäminen ollut ollenkaan hassumpaa. Lennot sujuivat loistavasti, jopa liian ollakseen totta. Amsterdamiin ei kuitenkaan saapunut minun eikä usean muukaan suomesta lähteneen matkatavarat. Mutta se ei masentanut, koska tiesin, että tärkeimmät tavarat ovat kuitenkin lähettyvillä ja kyllä pari päivää pärjää ilman painavaa laukkua. Positiivisesti ajateltuna parempi, että se lähtetetään suoraan Nijmegeniin, niin ei mun tarvitse sitä raahata julkisissa ja pitkin katuja. JA Hollannissa on Suomeen verrattuna jo se kevät, jota Suomessa nähdään ehkä jo huhtikuun lopulla.
Hotellin löysin aika helposti. Tämä on ihan viihtyisä yhden tähden hotelli, jonka reseption on pubi, jossa tuoksahtaa runsas hasis. Huone on värikäs, vähän kolkko, vaikka yksi värikäs taulu onkin seinällä, mutta kyllä tässä hyvin yhden yön pärjää, onhan täällä netti käytössä. Kävin tuossa keskustassa syömässä kanaa hollantilaisittain pähkinäkastikkeessa. Olipahan hyvää. Sitten palkitsin itseni vielä chai latella ja kirsikkajuustokakulla coffee cornerissa. Löysin kävellessäni ihanan, suklaisen kahvilan, johon ajattelin huomenna piipahtaa aamupalalle ennen junaan hyppäämistä.Täytyy kyl myöntää, että olen vähän pettynyt kuitenkin Damiin. Vaikka täällä on vanhoja ihania taloja (huom kapeita, kprkeita, koristeellisia, eivätkä ole kuulletkaan betonista), pieniä mukulakivisiä kujia, käytetään paljon pyötää ja täällä on hyvä kulkea pyörällä (ihan eri meininki kuin suomessa), meri on lähellä, niin se mitä näin lauantai-iltana ennen puoli seitsemää illalla oli neonvaloisia seksipalveluita tarjoavia naisia ikkunoissa, ovissa, seksikauppoja, live porno esitys -mainoksia, erotiikkamuseo, hammpumuseo sekä hamppukauppoja hamppupubien perään. Tarkoitukseni on vain sanoa, että niitä on ihan liikaa. Likaistakin on, jokapuolella roskia. Turisti ei näe muuta kuin ne, jos amsterdamissa pyörähtää, kuten minä. Ei hyvää mainosta, mutta kai se rahaakin sitten kaupunkiin tuo. Tätä kuitenkin paheksun, en tykkää! Täytyy tulla katsomaan muita mestoja paremmalla ajalla. Illan kyllä kruunasi se, että joutsenet olivat laskeutuneet (roskaiseen) kaupungin läpi menevään pieneen jokeen. Kyllä hämmästyin kun näin kymmenittäin joutsenia pimeässä illassa kaupungin valojen rauhallisina lipumassa vedessä kuin parhaassakin luontopuistossa.
No siinä jotain tältä reissulta, joka on vielä kesken...
Hektinen viikko on melkein lopuillaan, huominen vielä ja sitten ollaan Nijmegenissä, lopullisessa päämäärässä opinahjon suhteen. Tie tänne ei ole kyllä ollut lyhyt, eikä ihan helppokaan.Veljeni sai toisen lapsensa tytön torstaina, perjantaina matkasimme poikaystäväni kanssa Helsinkiin ystävien luo, jonne tuli lisää ystäviä. Oli ihana uusi vuosi ihan erilaisessa ympäristössä kuin Helsinki ja Alppila ja vielä itselle tärkeiden ihmisten ympäröimänä. Toki osa tärkeistä henkilöistä nähtiin jo joulun aikana ja ennen uutta vuotta, heitä en ole myöskään unohtanut :) Enempää ei voi ihminen toivoa, kun että parin tunnin yöunien jälkeen oma rakas ja neljä ystävää heräävät saattamaan sinut lentoasemalle seitsemältä aamulla. Kiitokset heille, suuret! Oli haikea, mutta toisaalta hyvä lähteä, kun tietää, että aina voi palata näiden ihmisten luo.
No mutta sitten lentoihin. Menin siis airBalticin koneillä Riikan kautta Amsterdamiin. Olo ei ollut lentojen aikana kauhean hyvä, koska niin vähän nukkuneena ei oikein voinut syödä mitään. Väsymys oli kaamea, mutta skarppina piti pysyä. Ensimmäinen lento oli vähän pelottava tottumattomuudesta johtuen. Lähdimme myöhässä puoli tuntia myöhässä ja lennon aikana kapteeni kuulutti, että Riikan kenttä on sujettu. Ajattelin, että nyt kävi ohraleipä, että joudun vielä yöpymään Riikan lentokentällä. Onneksi kyse oli kuitenkin vain siitä, että lunta aurattiin kentältä aina välillä pois, eikä lentoja oltu peruttu. Kiire tuli toiselle lennolle. Juuri ehdin lähtöportille, kun ovet siellä avattiin. Riikan lentokentällä viivähdin siis noin viisi minuuttia. Toinen lento aurinkoiseen Hollantiin sujui ihastellessa pilvi- ja merimaisemia, sekä torkkuessa, eikä lentäminen ollut ollenkaan hassumpaa. Lennot sujuivat loistavasti, jopa liian ollakseen totta. Amsterdamiin ei kuitenkaan saapunut minun eikä usean muukaan suomesta lähteneen matkatavarat. Mutta se ei masentanut, koska tiesin, että tärkeimmät tavarat ovat kuitenkin lähettyvillä ja kyllä pari päivää pärjää ilman painavaa laukkua. Positiivisesti ajateltuna parempi, että se lähtetetään suoraan Nijmegeniin, niin ei mun tarvitse sitä raahata julkisissa ja pitkin katuja. JA Hollannissa on Suomeen verrattuna jo se kevät, jota Suomessa nähdään ehkä jo huhtikuun lopulla.
Hotellin löysin aika helposti. Tämä on ihan viihtyisä yhden tähden hotelli, jonka reseption on pubi, jossa tuoksahtaa runsas hasis. Huone on värikäs, vähän kolkko, vaikka yksi värikäs taulu onkin seinällä, mutta kyllä tässä hyvin yhden yön pärjää, onhan täällä netti käytössä. Kävin tuossa keskustassa syömässä kanaa hollantilaisittain pähkinäkastikkeessa. Olipahan hyvää. Sitten palkitsin itseni vielä chai latella ja kirsikkajuustokakulla coffee cornerissa. Löysin kävellessäni ihanan, suklaisen kahvilan, johon ajattelin huomenna piipahtaa aamupalalle ennen junaan hyppäämistä.Täytyy kyl myöntää, että olen vähän pettynyt kuitenkin Damiin. Vaikka täällä on vanhoja ihania taloja (huom kapeita, kprkeita, koristeellisia, eivätkä ole kuulletkaan betonista), pieniä mukulakivisiä kujia, käytetään paljon pyötää ja täällä on hyvä kulkea pyörällä (ihan eri meininki kuin suomessa), meri on lähellä, niin se mitä näin lauantai-iltana ennen puoli seitsemää illalla oli neonvaloisia seksipalveluita tarjoavia naisia ikkunoissa, ovissa, seksikauppoja, live porno esitys -mainoksia, erotiikkamuseo, hammpumuseo sekä hamppukauppoja hamppupubien perään. Tarkoitukseni on vain sanoa, että niitä on ihan liikaa. Likaistakin on, jokapuolella roskia. Turisti ei näe muuta kuin ne, jos amsterdamissa pyörähtää, kuten minä. Ei hyvää mainosta, mutta kai se rahaakin sitten kaupunkiin tuo. Tätä kuitenkin paheksun, en tykkää! Täytyy tulla katsomaan muita mestoja paremmalla ajalla. Illan kyllä kruunasi se, että joutsenet olivat laskeutuneet (roskaiseen) kaupungin läpi menevään pieneen jokeen. Kyllä hämmästyin kun näin kymmenittäin joutsenia pimeässä illassa kaupungin valojen rauhallisina lipumassa vedessä kuin parhaassakin luontopuistossa.
No siinä jotain tältä reissulta, joka on vielä kesken...
Lähdön hetki lähestyy
Viimeiset viisi päivää Suomessa ovat alkaneet lähtöä valmistellessa. Montaa päivää en ehdi paikallani viettää näinä päivinä, enkä siis rauhassa rakkaani kanssa. Tänään olen matkustanut Raahesta Tampereelle ja huomenna menen jo kummipoikani luo Iittalaan odottamaan uutta perheenjäsentä tulevaksi. Jännät paikat ovat siis kummipoikani perheessä käsillä. Minusta olisi hienoa saada nähdä uusi tulokas vielä tämän vuoden puolella, koska muuten en näe pientä vasta kuin keväällä. Ehdinkin jo ennen joulua valmistella muumeja rakastavaa kummipoikaani lähtööni sanomalla, että lähden etelään ja palaan keväällä ihan niin kuin Nuuskamuikkunenkin. Varmasti vauva tuo perheeseen tänä keväänä sen verran säpinää, että minun poissaoloni ei haittaa.
Iittalasta lähdemme sitten kohti Helsinkiä hyvien ystävieni luokse uutta vuotta viettämään, jotka aloittavat "uuden elämän", uudessa asunnossa, uudessa työpaikassa, uudessa kotikaupungissa helsingissä tai stadissa kuten pitäisi kai sanoa. Jännittävä tulee olemaan heidänkin uuden vuoden alkunsa. Minä en ajatellut railakkaita bileitä pitää, koska kone nousee lauantaina ilmaan jo klo 8.30 ja vie minut Riikan kautta Amsterdamiin yöksi. Ainakin näin elän toivossa, koska lentoja on joulun aikaan jouduttu usein perumaan ja myöhästyttämään lumisateiden vuoksi. Sunnuntaina koittaa sitten saapuminen varsinaiseen opiskelukaupunkiini Nijmegeniin...
Seikkailu on siis edessä! Tältä ehkä Nuuskamuikkusestakin tuntuu, kun lähdön aika koittaa. Hän pakkaa telttansa nyssykkäänsä ja pitää vaelluskenkänsä jalassa. Avoimin mielin, pää pystyssä, matkaan vain :)
Iittalasta lähdemme sitten kohti Helsinkiä hyvien ystävieni luokse uutta vuotta viettämään, jotka aloittavat "uuden elämän", uudessa asunnossa, uudessa työpaikassa, uudessa kotikaupungissa helsingissä tai stadissa kuten pitäisi kai sanoa. Jännittävä tulee olemaan heidänkin uuden vuoden alkunsa. Minä en ajatellut railakkaita bileitä pitää, koska kone nousee lauantaina ilmaan jo klo 8.30 ja vie minut Riikan kautta Amsterdamiin yöksi. Ainakin näin elän toivossa, koska lentoja on joulun aikaan jouduttu usein perumaan ja myöhästyttämään lumisateiden vuoksi. Sunnuntaina koittaa sitten saapuminen varsinaiseen opiskelukaupunkiini Nijmegeniin...
Seikkailu on siis edessä! Tältä ehkä Nuuskamuikkusestakin tuntuu, kun lähdön aika koittaa. Hän pakkaa telttansa nyssykkäänsä ja pitää vaelluskenkänsä jalassa. Avoimin mielin, pää pystyssä, matkaan vain :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)