Jaaha, aika kuluu ja kuluu ja kohta sitä ei ole enää jäljellä.. 16 päivää täällä, se tekee kaksi viikkoa ja kaksi päivä, enää 5 yötä, kun parhaat ystäväni tulevat katsastamaan Nijmegenin parhaat mestat ja vain 12 yötä, kun näen poikaystäväni neljän kuukauden tauon jälkeen. Aika kuluu ja olen iloinen siitä. Ajattelen, että tämä pätkä täällä on minulle tarpeeksi, vaikka tietenkin nyt viimeisinä viikkoina on paljon tekemistä, kun pitää käydä paikoissa, joissa haluaa käydä ennen matkaamista takaisin keväiseen koti-Suomeen. Esimerkiksi pyörämuseo täytyy katsastaa ja mielelläni kävisin vielä kaikkien Nijmegeniläisten vihaamassa naapurikaupungissa Arnhemissa. Toivottavasti ehdin ja energia riittää sillä kaksi viimeistä viikkoa on ollut täynnä toimintaa, jossain määrin ehkä liikaakin :)

Kolme viikkoa on vierähtänyt blogin kirjoittamisesta joten taas on paljon kerrottavaa. Groesbek piknikin jälkeisenä viikkona aika meni paljolti harjoittelussa ja koulutehtäviä tehdessä sekä Theresan kanssa sinkkuelämä-sarjaa katsoessa. Seuraava viikko olikin sitten ihan eri tarina...

Kävimme huhtikuun alussa taas kenttämatkalla toisen asteen erityiskoulussa Werkrodessa tutustamassa paikalliseen erityisopetukseen. Paikka oli tavallinen koulurakennus, jossa oli pääasiassa kolmenlaista porukkaa, liikuntavammaisia, kehitysvammaisia sekä näiden kahden yhdistelmiä. Itseasiassa oppilaat pitivät tutustuniskierroksen kouluun pienille ryhmille. Oppilaat olivat hyvin avoimia ja ystävällisiä ja osasivat hommansa erittäin hyvin. Minun porukkani opas puhui hyvää englantia. Hänellä oli pitkäaikainen selkäsairaus ja hän oli tullut werkrodeen koska häntä oli kiusattu yleisopetuksen puolella. Tässä koulussa hänen oli parempi olla, hänellä oli hyviä ystäviä ja hän viihtyi koulussa. Koulu oli erityiskoulu eli siellä oli vain erilaisesti erityistä tukea tarvitsevia oppilaita laidasta laitaan, joten inkuusiosta tai integraatiosta ei ollut tietoakaan. Mutta pojan tarina sai minut ajattelemaan, että onneksi hän on tässä koulussa, turvassa. Vaikka erityisopettajana tulee ajatella ja ajattelen, että integraatiota ja inkluusiota pitää edistää mahdollisimman monin tavoin, mutta se tarjoittaa, että kaikkien pitäisi olla myös turvassa, kaikki tarvitsevat vertaisryhmän, ystäviä ja tämä täytyy mahdollistaa, se täytyy käydä toteen. Muuten inkluusio on harhaa, täyttä tyhjäntoimittamista. Jokainen tarvitsee olla oman porukkansa. WErkrode on toisaatla hyvä mahdollisuus murrosikäisille oppilailleen kasvaa oman vertaisryhmänsä kanssa, koska murrosikä on jo muutenkin vaikeaa aikaa, miksi ei sitten viettää tätä aikaa turvallisessa ympäristössä. Toisaalta ongelmaksi muodostuu se, että werkroden jälkeen oppilaiden on palattava kaikkien muidenkin pariin, on integroiduttava uusiin opiskelupaikkoihin tai työelämään. Miten tähän valmistaudutaan? Me kaikki kuulumme samaan yhteiskuntaan, meidän kaikkien on opittava tulemaan toimeen toistemme kanssa.

Tapasimme kierrellessämme koulua erään pojan, joka kertoi oman tarinansa ja näytti, kuinka oli tehnyt elämästään oman nettisivun. Hän oli "kaksijakoinen persoonallisuus"; toisaalta hän oli innokas näyttämään mitä oli tehnyt ja kertomaan elämästään avoimesti sekä vitsaili kanssamme, mutta toisaalta hän oli erittäin katkera, vihainen ja surullinen kaikesta tapahtuneesta. Hän oli 16-vuotiaana ollut taitava jalkapalloilija, mutta sai sitten äkkinäisesti aivoverenvuodon, jossa hänen aivonsa vaurioitui. Hän joutui opettelemaan uudestaan puhumaan, kävelemään, kirjoittamaan jne. Hän halusi kauheasti, että olemme häneen yhteydessä, mutta kertoi, ettei ystävysty helposti, koska ei luota ihmisiin. Hänen aikaisemman elämän ystäviä ei vammautumisen jälkeen enää ollut. Hän piti ainoana ystäänään koiraansa. Hän oli luovuttanut ihmisten suhteen. Ymmärsimme hänen tuskaansa, mutta me jäimme salaa toivomaan, että hän pääsisi jollain tasolla, edes vähän yli tapahtuneesta, koska ilman ystäviä hän tekee omasta elämästään vain vaikeampaa, hän tulee enemmän katkeraksi ja vihaiseksi ja vain hänen elämänsä kärsii tästä. Ei muiden. Kaikesta tästä kaikesta voimme päätellä, että werkrode oli ajatuksia herättävä kenttämatka.

Harjoittelussa piti kiirettä, haastattelin rehtoria, pidin liikuntaa, matematiikkaa, suomen ja englannin kieltä, tapaisn mentorini ja valitettavasti kiusaamisteema jatkui myös harjoittelukoulussa. Asiasta puhutttiin ja sen toivottiin katoavan (kuten kaikki tiedämme ja tiesimme koulussakin hyvin että se ei jää tähän). Joka tapauksessa tilanteeseen palattiin taas seuraavalla viikolla ja vihdoin (kun kouluvuosi on jo lopussa) asiaan tartuttiin enemmän. Tilanne kiusatun pojan kohdalla on se, että hän on hyvin epävarma ja herkkä lapsi, ja tätä sitten muut osaavat käyttää hyväkseen, mutta tietenkin väittävät etteivät he tee mitään, poika vain reagoi oudosti. Mutta tilanteeseen on nyt otettu erityisopettaja joka on samalla koulun yhdyshenkilö, jolle voi kertoa asiansa ja hän yrittää auttaa asian ratkaisemisessa. Rehtori ja vanhemmat tietävät tapahtuneesta sekä toinen opettaja tietenkin. Asiaan on jollain tasolla puututtu, mutta seuraavalla viikolla saan tietää, miten asia on mennyt eteenpäin. Luokassa on tehtävä jotain, ja nyt en tarkoita vain puhumista asiasta...

Kuitenkin takaisin werkrode-viikkoon. Torstaina meillä oli koulussa Back to the Middle ages -kurssi, joka kesti koko päviän. Sen tarkoituksena oli opettaa meille, kuinka käsitellä historiaa ja tieteitä samaan aikaan, joten rakensimme erilaisia materiaaleja keskiaisia linnoituksia, laskusiloitneen ja -ovineen, katapultteja, heittokoneita, puolustuskattoja jne. Sisälläni heräsi pieni poika (uskokaa tai älkää) joka oli erittäin innoissaan suunnittelemassa ja rakentamassa näitä. Päivän lopuksi pienryhmät taistelivat toisiaan vastaan hyökkäämällä ja puolustamalla. Vähänkö oli hauskaa :)

Samana iltana menimme doonroosjeen, joka on paikallinen rockmesta keikkalavoineen, vään hollantilainen versio lutakosta, voisi sanoa, mutta ei niin hauska paikka. Mutta illan ohjelmassa ei ollut keikka vaan matematiikan ja tieteiden opikelijoiden bileet = nörttibileet. Hiemanko oli hauska nähdä eri tiedekunnan (myös stereotyyppisiä) edustajia humaltuneena ja innoissaan. Paikka oli jees ja musiikki ok, mut oikeastaan ainoa syy miksi menimme oli se, että Theresan piti tavata eräs poika siellä ja hän tapasikin. Minä ja Matthias olimme siis  esiliinoja ja tutustuimme paikkaan.Nukuimme noin neljä tuntia ja lähdimme perjantaiaamuna puolalaisten tyttäjen ja suoraan yövuorosta tulleen portugalialistytön kanssa junamatkalle Maastrictiin tutustumaan kaupunkiin ja tapaamaan EILC:sta tuttua suomalaistyttöjä Marikaa ja Janinaa. Kävelimme kaupungilla, tutusuimme St. Janin kirkkoon kipuamalla myös 280 pientä, kapeaa, korkeaa ja jyrkkää kiviporrasta kirkon torniin nähdäksemme koko kaupungin. Maasticht on kuuluisa shoppailukaupunki, joten kiertelimme markkinat ja kauppoja. Istuimme/nukuimme kauniissa puistossa. Näimme Alankomaiden ensimmäisen coffee shopin, joka oli laiva ja situimme iltaa terassilla juoden oluet. Päivä oli hauska ja päivän lopuksi junamatkalla ennen kaikkien nukahdettua keksimme laulun TET kurssin lopputatahtumaan, mutta siitä lisää myöhemmin :)

Palasimme kotiin noin yhden aikaan. Seuraavana aamuna heräsimme taas aikaisimme, koska minä Theresa lähdimme alakerran Alizein (ranskaa puhuvan Belgialaisen) ja hänen äitinsä ja isäpuolensa kanssa automatkalle Keukenhofiin, joka on kuuluisa kukkapuisto, jota ympäröi tulppaanipellot. Oli ihana kierrellä, kävellä ja katsella tässä "aikuisten huvipuistossa" kauniita istutuksia, erilaisia maisemia, istua aurinkoa ottamassa ja ihailla näkymiä. Tulppaanipellot olivat kuitenkin ehkä kaikkein vaikuttavimmat. Niitä ei missään muualla näe. Peltoja kaikissa sateenkaaren väreissä, sinisiä peltoja, punaisia, keltaisia, oransseja, valkoisia, violetteja, vaalenapunaisia... Se on vaan yksinkertaisesti kaunista ja niin hollantilaista kuin olla ja vain voin!

Illalla palasimme kotiin ja aloin olla väsynyt, mutta iltaa ei kuitenkaan vietetty kotona lepäillen. Illalla lähdimme nimittäin RockaBilly -festivaaleille Bottendaliin, joka on Nijmegenin keskustan vieressä sijaitsea asuinalue. Ja mitä musiikkia, niin 50-60 -lukua, vanhan ajan rock'n'rollia ja niin MUA. Lanteet keikkui ja jalka nousi. Tanssin niin paljon, että kahden aikaan illalaa jalkani eivät enää suostuneet toimimaan ja tämä vain tanssimisesta, vannon! Ilta oli hauska, kerrassaan kuten koko viikkoa. Sunnuntai menikin sitten taas kouluhommia tehdessä...

Seuraava viikkomeni harjoittelussa, mutta harjoittelun toisena päivänä koulussa oli De Beundert show. Koulu on nimeltään De Beundert ja lapset olivat kotona harjoitelleet esityksiä showta varten. Päivä oli kerrassaan loistava. Minun luokaltani eräs tyttö piti alemman luokan tytön kanssa tanssi ja lauluesityksen leijonakuninkaan laulusta, "kun minusta tulee kuningas". Tyttö oli kasvoiltaan maalattu täysin leopardiksi ja vaatteet samoin, kainus ilmestys.Kaksi tyttöä lauloivat Sound of Musicin kappaleen "do re mi fa so la ti do"  viisivuotiaiden tyttöjen kanssa. Se oli söpöä, jos mikä. Toiset tytöt esittivät rihannan kappaleen "hip hop" varusteissa. Sitten muilta luokilta oli eräs poika, joka oli tehnyt vitsikkään esityksen, jossa hän lisäski hollantilaiseen onnittlulailuun aina lisää väkeä niin, että lopuksi hänen piti muistaa pitkä lista nimiä, paikkoja ja oikeassa järjestyksessä. Se oli hulvatonta. Muitakin tanssi- ja lauluesityksiä nähtiin. Eräs niistä oli erittäin hieno, koska eräät 9-vuotiaat serkukset olivat itse säveltäneet ja sanoittaneet laulun, jonka omistivat vasta kuolleelle isälleen ja sedälleen. Kaikkein paras esitys, kaikkein supermahtavin esitys kuitenkin oli 6-vuotiaiden poikien bändiesitys, jossa he esittivät playbackinä kappaleen We will rock you. Laulaja esitti Freddy Mercuria farkuissaan, valkoisessa hiattomassa paidassaa, maaluituine viikseneen ja tautointeineen. Järkillä oli rokkikukko meininki alkusta asti. Kädet nousi ilmaan, ja mikkiin laulettiin ja yleisön pyydettiin myös laulamaan. Ja mikä eläytyminen, mitkä liikkeet! Tätä ei voi sanoin kuvata, siksi otinkin videomateriaalia. Se nauratti ja oli samalla koskettavaa. Olin erittäin otettu tästä esityksestä. Se oli nerokas :D Päivä oli hulvattoman hauska niin aikuisille kuin lapsillekin. Viihdettä suoraan sydämestä sydämeen.

Saman iltapäivänä menin kickfitiin ja aloitin uuden kurssin nimittäin tankotanssista. Kaikkea on kokeiltava ja tätä varsinkin. Älkääkä naurako, tätä harrastus on vaativa. Täytyisi olla täydellinen vartalon hallinta, lihaksia, rasvaa nolla ja ääretöntä notkeutta. Seksikkääksi niitä meidän yrityksiä tehdä jotain tangolla ei voi sanoa, mutta hauskaa oli! Harmi, etten ehtinyt suorittaa kurssia aikaisemmin, koska tämä kurssi jää kesken, koska "lähdön" aika on lähellä. Ehkä sitten Suomessa uudestaan...

Torstaina taas mentiin kickfittiin isolla porukalla, sitten minä, Theresa, Matthias ja Guillaume menimme Sandran luokse kaupunkiin juomaan hieman viiniä ja ei kun viihteelle taas kerran Dollarsiin. Tanssimme kolmeen asti ja vaihdoimme paikkaa undergrundiin, jossa viihdyimme viiteen, kunnes paikka suljettiin. Hauska ilta, mutta aamu ei ollutkaan enää niin hauska. Huumori meinas loppua kesken monessakin kohtaa, mutta kunnialla päivästä selvittiin joka tapauksessa. Nukuimme kolme tuntia ja lähdimme kouluun ensin teatteriprojektin tunnille sitten rakentamaan tai oikeastaan kirjaimellisesti askartelemaan ihannekouluamme. Siinähän se päivä sitten menikin. Kotiin kahden tunninpäiväunille sitten taas kouluun Pubiin Hollantilaiseen elokuvailtaan. Elokuva oli huono ja ärsyttävä, mutta tulipahan oltua sosiaalinen.

Lauantaina nukuimmekin taas piiiiitkääään, vain mennäksemme taas ulos bilettämään, Ensin alakertaan, sitten SAndralle, sitten El Sombrerosiin ja taas mihinkäs muuallekaan kuin Dollarsiin. Normaalina sunnuntaina sitä nukkuisi pitkään, mutta ei tällä kertaa. Nukuimme taas noin 3-4 tuntia ja lähdimme pienellä porukalla katosmaan N.E.C.:n stadionia, eli paikallisen jalkapallojoukkueen stadionia. Alakerran isännöitsijä tekee siellä töitä ja lupasi, että voimme tulla katsomaan. Täällä otteluihin kun ei niin vain mennäkään eikä osteta lippuja. Täällä täytyy olla jalkapalloklubin jäsen, jotta voi ostaa lipun otteluun ja liput on merkitty paikoittain. Eli jos jotain tapahtuu sinun paikallasi, olet pulassa. Turvallisuus on otettu vakavasti. Kentälle nimittäin ei pääse noin vain juoksentelemaan. Kentälle pääsee vain kahdesta paikkaa. Pukukopeilta ja yksi reitti on tehty ambulanssille. Muuten stadion on yli kahden metrin korkeudesta stadionin alimmasta kerroksesta. Ja stadion on erittäin hyvin vartioitu pelipäivinä. Stadionille mennään ja siletä poitutaan ovista, joista yksi pääsee kerrallaan menemään. Ovet on vähän kuin peinet liukuovet metalliseinillä. Täällä jalkapallo oikeasti otetaan tosissaan!

Stadion kierroksen jälkeen kotiin päiväunille tuhdin omelettiaamupalan jälkeen ja päiväunilta sitten lähdin itseksini katsomaan vanhoja autoja Maldeniin. Malden on viiden kilometrin päässä Hatertista. Otin paljon kuvia ihanista vanhoista autoista. Näin kauniita avokuplia ja aloin ikävöimään omaa kuplaani... Löysin myös suton, jonka haluan häihini hää autoksi sitten joskus. Upeita luomuksia!

Siinäpä sitä sitten taas onkin tälle kertaa. Vauhdikasta menoa siis viime viikkoina. Huomenna viimeinen kouluhomma saadaan päätökseen eli esitämme kouluryhmälle näytelmiä ja ei kun pääsiäistä odottelemaan. Tellu, Anu, Ville ja Sami: Tervetuloa! Vuodesohva ja patkat on hankittu Freemarketilta eli roskistemme edestä, joten huoneeni tulee perjantaina täyttymään leposijoista. Tämä vaati hieman huoneen uudelleen organisointia. Theresalle näytinkin, kuinka aion ystäväni nukkumaan sijoittaa. Ensimmäinen asia, jonka hän sanoi oli, että koko huone on yhtä sänkyä, toinen asia jonka hän sanoi jää kuultavaksi sitten paikan päällä ;)

Kouluja, opetusta ja oppimista ja jotain muutakin :)

Voi ei, miten aika kuluu!! Olen huono blogikirjoittaja. Olen sata kertaa aikonut kirjoittaa blogia, mutta aina unohtanut tai ollut liian laiska, myönnetään. Mutta tänään oli niin mahtava päivä, että pakko alkaa kirjoittaa. Kaikkea puolentoista kuukauden ajalta en ehkä kerro, mutta tärkeimmät tapahtumat tietenkin :)

Mutta siis tänään.. Noin kymmenen henkeä TET-läisistä  (eli tomorrow's education today- kurssilaisista) asuu Groesbekin kylässä, jossa aikaisemmin mainitsema liberation museum on. Sinne on kaupungista ja vossenveldistä yksitoista kilometriä, mutta totta ihmeessä he pyöräilevät sieltä kouluun ja kaupunkiin. Heistä kahdella oli syntymäpäivät keskiviikkona ja groesbekkiläiset saivat mahtavan idean kutsua kaikki TET:läiset ja muut vossenveld-ystävät piknikille heidän takapihalleen. He asuvat Seven heuvelen nimisessa hotel resortissa eli he asuvat kuuden hengen taloissa, jossa on olohuone sohvineen, kiva keittiö, suihku ja kylpyamme, sekä omat pihat terasseineen, tietenkin. (hotellirakennuksessa on sauna, uima-allas ja kuntosali, jota he voivat käyttää milloin haluavat). En ollut enen käynyt taloissa ja ne olivat kauniit. Joka tapauksessa pyöräilimme viidentoista ihmisen voimin sinne, söimme, joimme, juttelimme, otimme aurinkoa, pelasimme jalkapalloa ja nautimme. En osaa sanoa paljonko lämpöasteita oli, mutta voisi sanoa että päivä oli hyvä kesäkuunpäivä Suomessa, tuntui alkukesältä, lämpimältä. Ajattelimme tehdä piknik-reissuista joka viikkoisen tapahtuman vähän pienempi muotoisena ehkä, koska tytöt olivat todella panostaneet ruokapuoleen, mmh.

Sitten mitäs tänne muuta kuuluu? Noh kaikkea. Harjoittelussa on oltu kolme viikkoa, kaksi päivää viikossa. Virhe oli mennä esittelemään itsensä ensimmäisenä päivänä hollanniksi. Kukaan ei puhu minulle englantia, mikä tekee opettajanhuonekeskustelusta hieman vaikeaa, sekä vitseille nauramisesta, koska en pysy mukana, en ymmärrä välillä sanaakaan. Sitten nolona saa kysellä jälkeenpäin, että mistä olikaan kyse. Pakko vain yrittää puhua englantia ja toivoa, että joku kertoo jotain. Omat ohjaajaopettajat eivät ole kauhean innokkaita selittämään minulle asioita. Kun kysyn jotain opetukseen tai lapsiin liittyvää, saan usein vastaukseksi yhden tai pari sanaa ja se siitä. Ei kauhean informatiivista, sanoisin... Kuitenkin lapset on kivoja. Olen siis 11-vuotiaiden kanssa, joka on täällä ryhmä 7. Täällä siis 1-2 -luokkalaiset ovat 4-5 -vuotiaita, heitä on ryhmässä noin 15 yhden opettajan kanssa ja se on ok. He tekevät kuitenkin enemmän taiteellisia juttuja kuin muut luokat, mutta lapset ovat hyvin omatoimisia ja itsenäisiä. Kukaan ei tarvitse yleensä apua pukemisessa, koska kengät on aina jalassa ja ei tarvitse muuta kuin heittää takki niskaan. 6-vuotiaat istuvat pulpetteissa, jotka ovat ryhmittäin luokassa. Enemmän koulumaisempaa kuin Suomessa, yksi opettaja 18 lapsen kanssa, vähemmän leikkiä, mutta ainakin lapset työskentelevät ahkerasti. Täällä peruskoulu loppuu 12 vuotiaana ja sen jälkeen lapset valitsevat menevätkö (Suomen systeemiin suhteutettuna) lukiotyyppiseen kouluun, ammattikoulutyyppiseen kouluun vai vielä johonkin kolmanteen toisen asteen kouluun. Näistä kolmesta paikasta mennään joko yliopistoon, korkeakouluun tai alempaan koulutusohjelmaan. Jako tapahtuu koulutodistuksen perusteella. Suomalaisen opettajan korvaan raakaa peliä.

Harjoittelussa on ollut ihan mukavaa. Joskus turhauttaa hollannin vähäinen taito ja koulun opettajien vähäinen halu puhua englantia. Se on kummallista, koska kaikki täällä osaavat englantia, ainakin luulin ja koin ennen harjoitteluun tuloa. Mutta missä ihmiset ovat oppineet englantia, jos eivät koulussa? Turhauttaa välillä omien ohjaajien tapa opettaa ja vähäiset keskustelut, mutta kaikki yrittävät parhaansa. Mutta hauskaa on opettaa (edelleen), tehdä vähän aktiivisempia ja luovempia tunteja kuin luokan omat opettajat. Olen pitänyt suomen ja englanninkielen tunteja, kertonut Suomesta ja tulen pitämään tunteja ainakin musiikista ja liikunnasta. Oma kouluni on siis tavalinen basic school, jossa välillä tuntuu, että opetus on 1900-luvun alusta, lisäksi luokassa ei koskaan ole musiikkia, vähän englantia, vähän kuvataidetta ja liikuntaa ja nekin hyvin kontrolloituja. Joskus tuntuu, et lapsilla ei ole mitään mahdollisuuksia käyttää omaa luovuuttaan. Kuitenkin, lapset ovat ihania ja opettajat ystävällisiä, joten ei paikka ihan huono ole.

Olemme käyneet TETtiläisten kanssa fieldtripeillä eli kenttämatkoilla esimerkiksi Jenaplan-koulussa ja School On Wheelsissä eli paikassa, jossa opettajat, jotka pitävät koulua sirkuslaisille ja tivolilaisille tai muille samantyyppistä työtä tekevien lapsille. Heillä on siis rekka-autokouluja ja pakettiautokouluja. Kouluihin mahtuu usein yhtäaikaa 15, 10, 6, 4, 2 lasta. Siis on olemassa auto, jonka takaosassa on kaksi pulpettia, yhden etuistuimen saa käännettyä ympäri, että opettaja voi istua siinä. Autossa on kaikki tarvittavat välineet, pienessä autossa ei niin paljon, mutta aina löytyy tietokone, printteri ja kirjat. Aivan mieletöntä! Rekka-autokoulut on varusteltu hyvin. Ne on miellyttävästi sisustettu, opetusmateriaalia löytyy mielin määrin ja autot on kompaktejapaketteja, joiden takaosaa saa levennettyä. Koskaan ennen en ole nähnyt mitään vastaavaa, mutta opetus ja oppiminen on tärkeintä, ja musta on hienoa, että se mahdollisuus on myös näillä lapsilla, jotka matkustavat puolet vuodesta vanhempien mukana paikasta toiseen. Hyviä puolia hommassa oli esittelevien liikkuvien opettajien mielestä se, että jokainen päviä on erilainen ja toisaalta on osa sirkusta tai tivolia, on osa samaa porukkaa. Toisaalta on kiva ettei näe samoja työkavereita päivästä toiseen. Tiimihenki on silti hyvä. Työssä täytyy olla äärettömän juostava, koska joskus lapset eivät tule paikalle tai joskus jos menet jonkun asuntovaunuun opettamaan, lapset ovat nukkumassa kun saavut ja istuvat koulupäivän pyjamassa, kun vanhemmat nukkuvat lattialla. Työ on äärettömän haastavaa, koska pitää luoda aina uusia suhteita lapsiin ja säilyttää jo olemassa olevia sekä pysyä kartalla, kuka menee missäkin. Lapsen perheen kanssa tehdään paljon yhteistyötä. Organisaatio tekee myös etäopetusta ja antaa siis lapsilel tietokoneet kotiin, jossa on kaikki materiaali, kirjat ja tehtävät tiedostoina. Kätevää. Ja ne tietokoneet, uusinta uutta, sopivan kokoisia, näpäpriä, yhteys nettiin ja mikä parasta, käännettä näyttö!  Työ vaatii paljon reissaamista ja siis perhe-elämältä paljon, mutta se vaikutti myös hauskalta ja rennolta paikalta olla töissä. Ai niin, esittelyn lopuksi meillä oli tietovisa, jonka tuurilla voitin, koska lopuksi oikein vastanneita oli niin paljon, että piti vain arvata joku numero 1-12 ja sanoin oman onnen lukuni 10 ja voitin ihanan ja coolilta näyttävän tivolinallen, jolla on selässään reppu. Aivan loistava väline pienten lasten kasnsa toimimiseen jatkossa. Olin niin onnellinen voittaessani sen, koska ennen koko kilpailua ja tietoa siitä että se on mahdollista voittaa, ihantuin siihen palavasti <3 Nyt nukun sen kanssa...

Täytyy vielä sanoa, että Jenaplan-koulussa opetus on järjestty niin, että monenikäiset lapset ovat samalla luokalla, että voviat oppia yhdessä ja toisiltaan, mutta heillä on myös mahdollisuus opiskella pienemmissä ryhmissä oman ikäisten kanssa ja vielä porrastetusti niin, että jokainen saa oppia omalla tasollaan. Koulussapidetään tärkeänä taideaineita ja liikuntaa, koska niissä saa ilmaista itseään ja käyttää luovuuttaan. Oppilaat oppivat työskentelemään ryhmässä, mutta myös itsenäisesti ja omatoimisesti. He oppivat suunnittelemaan ajankäyttöään ja tekemisiään, koska Blokuurin aikaan hedän tulee tehdä keskeneräiset työt loppuun ennen perjantaita. Jenaplan-koulu on yhteisökoulu, jossa vanhemmilta odotetaan osallistumista kouluelämään ja yhteistyötä on paljon. Koulun ilmapiiri oli avoin, lämmin ja hymyileväinen. Ihmiset vaikuttivat olevan tyytyväisiä, niin aikuiset kuin lapsetkin. Koulussa voi siis viihtyäkin...

Mutta jotain muutakin kuin kouluelämää, vaikka täytyy sanoa, että TET on muuttunut liiasta vapaa-ajasta kunnon koulunkäynniksi, koska tehtäviä ja kurssitunteja on paljon harjoittelun myötä! Täällä siis opiskellaankin :) Tai ainakin osa. Täytyy veilä kertoa koulusta ja TET:stä sen verran, et puolet TETtiläisitä ei ole monestikaan läsnä tunneilla tai tee omaa osuuttaan tehtävistä ja ryhmätöistä, joka sapettaa niitä, jotka joutuvat tekemään kaiken. Läsnäoloista tai tekemättömistä asioista ei ole tullut tähän mennessä kenellekään, kertaakaan mitään sanktioita. Ei korvaustehtäviä, ei pelotetta että kurssi jää kesken, ei mitään... Tämä on laiskojen ihmisten paratiisiohjelma, ainakin tähän mennessä. Laiskimmat opiskelijat muuten tulevat Irlannista ja Englannista.

Mutta NYT: Haluan mainita, että helmikuun puolessa välissä olimme Tour to the Westillä jossa vierailimme Zaanse Schansissa, Den Haagissa sekä Delftissä. Matkan ideana oli tutustua siis Alankomaiden historiaan, maahan itseensä sekä kulttuuriin. Zaanse Schans on vanha tuulimyllytuotantoalue, jossa on paljon vanhoja vihreitä hollantilaistaloja. oiva paikka ostaa tuoretta juustoa, suklaata, maalattua posliinia sekä puukenkiä sekä tietenkin tutstua miten tuulimylly toimii sahana. Den Haag monine nähtävyyksineen, kuten kuningattaren palatseineen, kuningaspatsaineen yms. oli näkemisen arvoinen. Täytyy erikseen mainita, että Escher-museo taitelijan teoksineen oli vaikuttava, luovaa neroutta, kaunista, yksinkertaista ja silti monimutkaista. Itse kuningatarta ei tällä kertaa nähty mutta joku toinen kerta sitten :) Delftissä on Alankomaiden kuuluisin, vino, vanha kirkontorni, joka näyttää pelottavasti romahtavan millä hetkellä hyvänsä, mutta ei. Torni on seissot vuosisatoja omalla paikallaan. Torni rakennettiin aikoinaan puoliksi tiiviin maaperän ja puoliksi suoalueen päälle, joten tietenkin suoalue painui tonnien painosta kasaan ja tulos on ilmiselvä. Delftissä vierailimme vanhassa kirkossa, koristeellisessa katolisessa kirkossa sekä prostestanttisessa uudeksi kirkoksi nimitetyssä kirkossa, joka oikeasti on satoja vuosia vanha, mutta siellä lepäävät kuninkaalliset William I:stä (Alankomaiden pelastajasta ja ensimmäisestä kuninkaasta) lähtien. Vaikuttavaa, täytyy sanoa! Matka oli mahtava, mutta kotimatkalla pysähdyimme katselemaan erästä tuulimyllyaluetta ja silloin tuli tunne, et nyt saa nää tuulimyllyt riittää, niitä on nähty nyt aivan liikaa!

Täällä vietetään karnevaaleja näyttävästi maaliskuun alussa, jolloin Suomessa vietetään hiihtolomaa. Täällä ei muuten hiihdetä ei maaliskuussa eikä muulloinkaan. Lumi ei kuulu Alankomaiden talveen. Se on vähän kuin vappu Suomessa mutta paljon isommassa mittakaavassa ja ihmiset todella paneutivat vauvasta vaariin asusteisiin. Hauskaa! Karnevaalien aikaan eli lomaviikolla isä ja äiti tulivat käymään ja oli huippua näyttää Nijmegeniä heille. Heillä oli kaunis huone B&B-paikasta ihan keskusta. Matkustimme yhdessä Belgian halki Pariisiin, jossa oli ensimmäistä kertaa elämässäni, kuten myös äiti. Vähän petyin Pariisiin, luultavasti siksi, että kävimme kaikki turistipaikat. Kaupustelijat noissa paikoissa olivat äärettömän ärsyttäviä, tyrkkejä tai pelottavia. Silti kaunista oli ja viimeisen päivän kruunasi Museum D'Orsay, jossa pääsin ilmaiseksi katsomaan Alankomaiden kuulusimpia taiteilijoita. Kun äiti ja isä lähtivät takaisin Suomeen, iski kyl koti-ikävä, mut se on onneksi jo helpottanut, mutta ei koskaan katoa kokonaan. My heart is where my love is! Eli Suomessa rakkaiden luona. (Kristianille erityisterveiset ja pikkusiskolle, joka sai nimekseen Emilia)

Olenko kertonut, että PABO:ssa eli opetuskoulutuslaitoksessa täällä on CIS opiskelijoita, jotka siis ovat vähän kuin kansanvälisiä tuutoreita, jotak järjestävät meille ohjelmaa aina silloin tällöin  ja ovat (ainoa) linkki hollantilaisiin opiskelijoihin. Nämä opiskelijat ovat mukavaa porukkaa. Olemme olleet Nijmegenissä Pub-kierroksella, jossa oli erilaisia tehtäviä, jotia piti joukkueena suorittaa ja muuten opettajat Pabosta olivat myös mukana antamassa tehtäviä meille, kivaa. Olemme laulaneet singstaria Pabon omassa Pubissa, joka on muuten auki aina perjantaisin, joten kaikki opiskelijat ja opettajat menevät sinne halvalle euron olut/roseolut/punaviini/valkoviiniannokselleen. Rento paikka aurinkoterasseineen. Tätä sanoisin oikeaksi meiningiksi korkeakoulumaailmassa. Olemme olleet keilaamassa ja taas Hemelissä maistelemassa panimon omia oluita. Tulemme vielä tänä keväänä pelaamaan farmer's golfia (mitä ikinä se onkaan) sekä pitämään hollantilaisen peli-illan. Muuten viime perjantaina tapasimme siellä entisen CIS jäsenen, joka kutsui meidät luokseen illalla. Edellisenä lauantaina olimme toisen hollantilaisen CIS-tytön kotona "aloittelemassa", tosin minä menin Mattiaksen kanssa sieltä kotiin noin yhden tai puolikahden aikaan, kun muut suuntasivat tanssilattialle. Vanha mikä vanha. Anyway on harvinaista päsätä hollantilaiseen kotiin, joten mielellämme aina menemme kylään. Koti on hollantilaisille pyhä, joten on kunnia päästä näkemään se sisältäpäin.

Flunssa on estänyt kauheasti urheilemasta ja käymästä ihanassa Sportcentrumissa, mutta uusi innostus on kickfit, se on vähän, hyvin vähän kuin potkunyrkkeilyä eli musiikin soidessa lyödään ja potkitaan säkkitankoihin ja välillä tehdään lihaskuntoa. Ja miespuolisetkin voivat osallistua. Hauskaa ja tehokasta, mutta oma historiani potkunyrkkeilyn saralla toisaalta auttaa tässä lajissa mutta  toisaalta edelleen kummittelee negatiivisena vivahteena mielessäni. Kerran eritimme Theresan kanssa joogaa, mutta ei siitä mitään tullut, kun ei ymmärtänyt kieltä. Yritä siinä sitten rentoutua.

Siinä kai tarkeimmät tältä erää. Yritän kirjoittaa seuraavan vähän pienemällä aikavälillä. Muuten, ERASMUS-vaihtoani on enää jäljellä 5 viikkoa, vain 5 viikkoa!! Siinä ajassa saan Suomesta uusia vieraita, joita odotan innolla ja tulemme näyttelemään koulussa näytelmän Lumikki, jossa esitän metsästää ja Jörö-kääpiötä :) Niistä seuraavalla kerralla lisää!

Pitkästä aikaa.. ainakin musta tuntuu, että taas pieni ikuisuus on kulunut viime kerrasta ja paljon on ehtinyt taas tapahtua. Koulua ei ole ollut kovinkaan paljon, mutta muuta ohjelmaa kylläkin. Viime viikolla, varsinaisena ensimmäisenä viikkona meillä oli kahtena päivänä koulua, toisena päivänä kolme 1,5 tunnin luentoa ja torstaina yksi. That's it. Eli ei ihan kauheasti ole vielä tarvinnut raataa. Tällä viikolla meillä on jopa kolmena päivänä luentoja, mutta silti siis maanantai ja keskiviikko vapaata. Opinnoissa ei ole tullut vielä mitään uutta eikä mitään mullistavaa, mutta eiköhän se siitä, kun alkuun päästäis ja sitten parin viikon päästä harjoittelupäivät alkaa, sitten meillä on pari päivää viikossa koulussa olemista ja opettamista. Ja se on jännää! En todellakaan tiedä, miten se onnistuu, mutta se nähdään. Oikeastaan eniten mua mietityttää se, että minkäikäsiä mun pitää opettaa, ku en ole alakoulun puolella Suomessa ollut.

Siis vapaa-aikaa on ollut ja siispä viime viikolla tulikin käytyä tanssiklubeilla niin tiistai- kuin torstai-iltana. Kauhistus näissä klubeissa on se, että ne ängetään ihan täyteen, niin, että missään et voi liikkua niin, ettet koske toisiin ihmisiin, eli se on vähän kuin sukeltelis ihmismassassa. Muuten, tiistai-iltana tunnelma oli klubilla niin tiivis, että loppuillasta hiki tiivistyi ilmassa nesteeksi ja tippui alas katosta. Kuinka hurmaavaa! Tungos on minusta todella ahdistavaa, mutta jos ihmiset haluaa tanssia, niin se on ainoa keino. Jos tulipalo syttyisi, kukaan ei pääsisi ulos. Ja sitten kun tanssit tanssilattialla, niin joku aina tönii tai pitkien hollantilaisten kyynerpäät sohii sua jatkuvasti. Ihmiset tuovat kuitekin tähän tunnokgeen juomansa, joten joskus ne saattavat kaatua päälle. Aika hyvin kuitenkin ihmiset jotenkin ihmeen kummassa saavat pienessä tai suuressa hiprakassa tuotua juomat omalle paikalleen ja jopa juotua ne. Usein perusolut tarjotaan vain 2 desin tuopeissa ja luultavasti suurin määrä olutta klubeilla on 0,33 litraa, isompia en ole vielä nähnyt.

Lauantaina päätimme tehdä pienellä yhdeksän hengen porukalla retken Utrechtiin, joka on yksi isoimmista kaupungeista Alankomaissa. Se on vain alle tunnin junamatkan päässä Nijmegenistä eli Nijmegenin ja Amsterdamin välissä. Ensimmäiseksi etsimme ruokapaikan. Ravintoloissa yleensä koko ruokaseurueen lasku tuodaan pyötään yhtenä pakettina, eli kaikkien ruokien jajuomien hinnat lasketaan yhteen kuittiin. Kysyin tarjoilijalta, että voimmeko maksaa erikseen vai tuodaanko lasku pöytään. Tarjoilija sanoi, että voimme maksaa erikseen, mutta niin, että yksi kerrallaan tulee maksamaan. Kun menin ensimmäisenä maksamaan, pari muuta ihmistä tuli mukaan. Toinen tarjoilija, joka oli kassakoneella sanoi, että he tuovat laskut pöytään. No ensimmäinen tarjoilija, jonka kanssa juttelimme tuli paikalle ja sanoi, että hän lupasi, mutta yksi kerrallaan tulee vain maksamaan, ettei ahtaaseen paikkaan tule tungosta, koska kaikkien tarjoilijoiden oli päästävä samalle koneelle ja pöydän ääreen. Tämä on ihan järkevä syy, toki, täällä ravintoloissa ei ole tehty tilaa, johon voi tulla maksamaan laskunsa ja täällä ajatellaan, että seurue on yksi yksikkö. Siksi yleensä erillisiä kuitteja ei tarjota. Tarjoilijat olivat silti erillisisestä maksamisesta ärtyneitä ja tunsin tehneeni jotain väärin. Kuitenkin minusta todella hankalaa on yhdeksän henkilön antaa juuri oikea summa sentilleen yhteiseen kasaan, koska yleenäs kellään ei ole juuri tasa summaa laskuun. Tai sitten jollakin pitäisi olla käteisenä yhdeksän henkilön ruokaan kulunut summa. Ongelmaahan ei olisi, jos meidän pankkikorttimme toimisi täällä, mutta ei toimi.

Joka tapauksessa ruokailun jälkeen etsimme käsiimme vanhanaikaisen karkkikaupan, joka oli ihan Utrechtin keskustassa. Mahtava paikka! Putiikki oli pieni, karkit olivat lasipurkeissa tai vanhanaikaisissa paperirasioissa ja myyjilla oli päällään valkoiset essut. He laskivat laskunsumman päässä pieneen liitutauluun ja paketoivat karkkeja pieniin paperipusseihin.  Yläkerrassa oli sai käydä katsomassa huoneellisen verran vanhoja kauppatavaroita, -koneita (vaaka, kassakone), laatikoita ja purnukoita sekä mainostauluja. Putiikki oli kaunis ja tunnelma loistava. Olin kuin pieni lapsi... niin karkkikaupassa. Ostin lakritsia ja suklaapatukan ja hyvää oli!

Sitten menimme näimme Utrehtin kaktedraalin, joka on komeampi ulkopäin kuin sisältä, koska sisältä se on hyvin pelkistetty verrattuna moniin muihin kirkkorakennuksiin. Sieltä jatkoimme matkaa keskusmuseoon, jossa näimme hollantilaisen arkkitehdin Gerrit Reitveldin teoksia ja hänen innoimmatia teoksia. Hän oli muuten Alvar Aallon aikalainen ja Aallonkin nimi näkyi museossa esimerkiksi erilaisten tuolimallien luona. Reinveldin tyyli on/oli hyvin geometristä ja modernia. (Utrechtissä oli näkyi myös Iittalan myymälä sekä marimekkon kuoseja, tunsin oloni kotoisaksi)  Ehkä arkkitehtinä tästä näyttelystä olisi sanut enemmän irti, mutta mieleen tästä näyttelystä jäi legoista tehty tuoli ja tuoli, joka näyti siltä, kuin se olisi tehty hiiltyneestä puusta. Museossa oli näytteillä myös muuta modernia taidetta ja "vanhaa" taidetta eli noin 1700-1800 -lukujen uskonnollista sekä mytologista taidetta. Ehkä paras juttu koko museossa oli jättimäinen, vanhasta puukaapista tehty nukketalo, jonka jokaisessa huoneessa oli oma taideteoksensa seinissä ja katoissa, nuket vnahaa posliinia ja niiden puvut oli 1800-luvulta. Jokaisen tytön unelma! Se oli täynnä pieniä, hienoja yksityiskohtia, joita pystyi katsomaan taskulampun valon avulla. Nukketalot, joita olen nähnyt, eivät ole mitään tähän verrattuna..

Keskusmuseon lipulla pääsi myös vieressä olleeseen Dick Bruna Huisiin. Vaikka nimi Dick Bruna ei ole tuttu, kaikki ovat nähneet hänen piirrustuksiaan tai taidettaan. Googlettakaa vaikka. Dick Bruna loi Nijntje-kirjat eli suomeksi Milla-Pupu -kirjat  eli englanniksi Miffy-kirjat. Ensimmäiseksi hän loi mustat karhut ja teki myös paljon mainospiirrustuksia sekä kansikuvia. Dick Burna oli teki siis voisiko sanoa naivistista taidetta ja oli myös kirjailija. Museo oli ihana, koska se oli tehty lapsille. Seillä pääsi lukemaan Milla-kirjoja, pelaamaan Milla-peleja tietokoneella sekä leikkimään pehmoleluilla Millan talossa. Parasta meille oli mennä museomyymälään ostamaan söpöjä postikortteja ja muuta sälää. Kaunista taidetta tämäkin. Iloista, yksinkertaista ja selkeää.

Museoiden jälkeen kävimme juomassa taas kuumat kaakaot kermavaahdolla, syömässä puistonpenkillä hollantilaiseen tapaan rankasperunoita pähkinäkastikkeella, sipulilla ja majoneesilla (lähes kansallisruoka). Ostin myös tulppaaneja niin itselle kuin latvialaispojalle, koska hänellä oli syntymäpäivä. Osa lähti tässä vaiheessa kotia kohti, mutta minä itävaltaisystäväni ja eräs irlantilainen tyttö menimme istumaan belgialaiseen pubiin, joka tarjosi melkein 200 eri olutta. Join kaksi olutta, toisen Steen Bruggen ja toinen oli makea Lindemansin omenaolut. Omenaolut oli erittäin hyvää, koska se ei maistu oluelle, vaan omenamehulle. Oluet muuten maksoi alle 3 €. Pubissa sai ostettua viisi yhden desin olutta hintaan 5,50 € mukana tuli keksejä ja lasi vettä kaupan päälle. Se oli erikoista, mutta näin pystyi maistelemaan eri oluita. Hyvä paikka oluen ystäville, taas kerran..

Sitten ihan sattumalta tapahtuneisiin asioihin. Tiistai-iltana kaaduin pyörällä, kun olimme matkalla kaupunkiin. Ilma oli erittäin kostea eli sumuinen ja lämpötila laski alle nollan, joten tienpinnat oli liukkaat, varsinkin tiilipäällyisteiset tiet, joten tein komena sukelluksen yrittäessäni ensin väistää horjuvaa toista pyörilijää ja sitten tiessä ollutta hidastetta. Vieläkin on polvet hellänä, mutta mitään vakavaa ei sattunut. KEskiviikkona pelasimme kortteilla lusikkapeliä, joka oli erittäin hauska sekä opettelin pelaamaan Texas hold'em pokeria. Palaaminen on hauskaa, siinä tulee yhteistä tekemistä. Eilen, sunnuntaina pelasimme ensimmäisessä kerroksessa noin neljä tuntia monopolia, joka päätyi vuokraisännän voittoon. Hauskaa oli, ainakin voittajalla :) Olemme muuten päässeet taas urheilukeskuksen vauntiin ja perjantaina teimme orientaatiotunnin salille. Ilman, että on kyänyt tän tunnin, ei salille ole asiaa. Joten salilla ja joogassa sekä muissa jumpissa käymistä on luvassa jatkossakin. Perjantaina muuten tein latvialaiselle ja itävaltalaissaksalaiselle pojalle suomalaisen aterian eli perunamuusia tietenkin puolukkahillolla, uunimakkaraa juustolla hyörytettyjen kukka- ja parsakaalin kera. Oli muuten hyvää ja siitä pidettiin. Maistui kodilta! Olin onnellinen.

Täytyy vielä kertoa loppuun oman kerrokseni asukkaista. Eli mun (ainoan suomalaisen) lisäksi täällä on hyvät kaverini itävaltalaiset 24-v. M ja 20-v. T. M on mies ja T on nainen. Sitten ruokaringissämme mukana oleva latvialainen venäjänkielinen 21-v. A. (poika), jota en aina ymmärrä. Hän on myös ailahtelevainen ja näyttää helposti hapanta naamaa ehkä johtuen siitä, että joko hän ymmärtää muut tai muut ihmiset ymmärtävät hänet väärin. Hänen latvialaisvenäläinen aksenttinsa englanninkielessä on välillä vaikea ymmärtää. Sitten joukko englantilaisia ja irlantilaisia, joista en vieläkään ota selvää, kuka tulee mistäkin, mutta luulen, että kiltit, uskonnolliset tytöt Ci ja Ca ovat Irlannista, he eivät koskaan mene mihinkään, eivätkä juo alkoholia. K tulee irlannista, mutta opiskelee englannissa, josta tulevat hänen kaverinsa Al ja L. K ja Al tykkäävät bilettää ja polttaa ruohoa eli kannabista, mutta onneksi tekevät sitä enimmäkseen 8. kerroksessa, jossa ihmiset polttavat julkisissa tiloissa, kuten keittiössä jatkuvasti. Minä en pysty vierailemaan pitkiä aikoja 8. kerroksessa (party floor), koska saan hirveän päänsäryn, joka ei lähde millään pois. Opin sen, kun Al ja K sekä L polttivat Al:n huoneessa eivätkä olleet sulkeneet kumpaakin ovea, joka estää hajune leviämisen kaikkialle, tai avanneet ikkunaa tarpeeksi. Haju tuli tietenkin käytävään, josta sen havaitsin ja olin hajussa noin viisi minuuttia, kunnes pakenin alakertaan ensimmäiseen kerrokseen juttusille. Silti sain "mukavan" päänsäryn, joka ei meinannut hellittää. Eli olen kerroksemme tiukkapipo varsinkin tän suhteen. Emme ehkä ole sydänystäviä näiden tyttöjen kanssa, mutta tulemme toimeen. Yksi tarina vielä ruohosta: M osti viime viikolla palan space cake:ä eli kannabiskakkua ja T söi sitä kaksi pientä palaa. Pelasimme pokeria, kunnes uin salaman iskusta T lopetti pelin ja lähti nukkumaan. Seuraavana päivänä koulussa luentojen jälkeen T totesi, että tuntee vieläkin kakun vaikutukset itsessään, eli ei ole normaalissa olotilassa. Ei hyvä, T:n mielestäkään.

Siinäpä kai tällä kertaa tärkeimmät. Koti-ikävää olen potenut enemmän kuin aikasemmin, mutta eiköhän se siitä. Täytyy vaan kehitellä lisää tekemistä :)

Yhden asian loppu on toisen alku

Ah, en tiedä miten aloittaa. Tuntuu niin tyhjältä, surulliselta, väsyneeltä, masentuneelta. Tää flunssakaan ei paljon mielialaa nosta. EILC on ohi ja ihmiset lähteneet toisiin kaupunkeihin. Kielikurssi oli kyllä hieno kokemus. Jotain tuli siinä samalla opittuakin niin kielestä kuin Alankomaista ylipäätään. Opettajat olivat kärsivällisiä, koska joskus tunnin jutut meni ihan aiheen vierestä. Paljon tuli naurettua :) Opettajatkin huomauttivat, että meidän ryhmä oli hyvin tiivis ja meillä oli hyvä yhteishenki. Jotain, mitä en aikaisemmin ole kokenutkaan näin isossa porukassa.

Meillä oli viimeisenä päivänä alkeiskurssin koe ja ihan hyvin se meni, vaikka puheosuudessa takeltelikin. Muut osuudet olivat luetun- ja kuullunymmärtäminen sekä tietenkin kirjallinenosuus sanaston ja kieliopin osalta. Aika helppo kokonaisuus kuitenkin. Kokeen jälkeen menimme yhdessä syömään pannukakkupaikkaan Hoogstraatje:en keskustaan ja opettajat lahjoivat meitä pienillä esineillä hyvien ainekirjoitusten vuoksi. Pojat saivat lasit, joissa oli kuva amsterdamin taloista ja oranssista pyörästä. Suomalaisten tyttöjen porukka sai tee ja sekahuoneen porukka sai teepussialustat, joissa oli kuvia tietenkin tuulimyllystä, tulppaaneista, sekä hollannikkaista. Sekahuoneen porukka sai kahvimukit mietelauseineen. Meidän huoneenporukka sai pienet taulut, joissa luki jokaisella eri mietelause. Minun mietelauseeni oli, että kello ei tikitä missään samalla tavalla kuin kotona. Toisilla luki, että pilvien takana paistaa aurinko ja oma koti kullan kallis. Näitä pieniä tauluja näkee paljon ravintoloiden vessoissa. Kiva muisto joka tapauksessa.

Tällä viikolla olen juossut kielikurssin ja orientaatiotuntien välillä - raskasta. Olin maanantaina uudella kaupunkikierroksella, tiistaina tutustuimme uusien TET eli tomorrow's education today kurssilaisien sekä muiden opettajavaihto-opiskelijoiden kanssa ja saimme infomateriaalia kursseista, aikataulut sekä opiskelijatkortit, joilla tosin et täällä paljon mitään tee. Esimerkiksi ruoka-alennukset ovat olemattomat. Opiskelijalounas on täällä yleensä 4-5 €. Koska olemme ulkomailta, emme saa bussissa alennuksia, mutta voimme saada juniin opiskelija-alennukset, jos ensin todistamme johonkin hollantilaiseen pankkiin olevamme opiskelijoita täällä ja perustamalla pankkitilin, jota pitää siis anoa. Tämän jälkeen voimme anoa alennuskorttia junayhtiöltä. Kortti maksaa ensin 55€ jonka jälkeen voit saada 40% alennuksen. Aika hankalaksi on tehty. Tosin neljä kaveria matkustaa tällöin sinun mukanasi 40% alenneksella, mutta kortti on henkilökohtainen ja kuvallinen, joten sitä ei voi lainata kavereille. Pankkitilin avaaminen ja sen ylläpitäminenkään ei ole ilmaista. Sekin maksaa vuosittain muistaakseni 50 € vuosi. Saatan nyt valehdella, mutta kuitenkin se maksaa.

Kävimme myös keskiviikkona Köller-Müller museossa Otterlossa lähellä Arnhemia. Museo on ollu alunperin Helen Köller-Müllerin yksityinen kokoelma, jonkahän sittemmin halusi muodostaa taidemuseoksi, että taulut säilyisivät suvussa, mutta jokaisen katseltavana. Taidekokoelmaan kuuluu paljon van Goghin teoksia (toiseksi eniten maailmassa), mutta myös Monetin, Picasson ym. kuuluisien maalareiden maalauksia tai veistoksia. Museon ympärillä on myös veistos puisto. Alue on iso ja keskellä luontoa ja siellä voi ottaa pyörän ja pyöräillä, vierailla ravintolassa tai muissa museoissa. olin kyllä erittäin vaikuttunut van Gogheista. Vaikka olen nähnyt kuvia maalauksista, ne eivät kerro koko tarinaa, koska ei voi nähdä värejä tai siveltimen vetoja aidosti. Kaikkein suurin elämys minulle oli, että niin monen väreiltään vahvan ja liikkuvan ja rauhattoman van Goghin maalauksen keskellä oli yksi erittäin kaunis, harmoninen, hilitty, tyyni maalaus vaalean punaisesta puusta, jonka oli siis edelleen tehny van Gogh. Se pysäytti. Vau. harmi, ettei hän eläessään saanut arvoistaan huomiota. Van Goghin tarina on surullinen.. Van Gogh on osa Alankomaiden historiaa. Hänen maalauksissaan näkyy paljon maisemia, jotka kuuluvat tänne. Tämän jälkeen on pakko käydä Amsterdamin van Gogh museossa, jossa on suurin kokoelma van Gogheja. Mutta todella, voisin ottaa sisustukseeni muutaman van goghin ja etenkin sen vaaleanpunaisen puun.

Mutta sitten opiskeluihin: TET vaikuttaa mielenkiintoiselta, tosin en tiedä miten selviän täällä. Olen erikoistunut alle seitsemän vuotiaisiin ja täällä opiskellaan enemmän yli seitsemän vuotiaiden juttuja. Toisaalta se on hyvä, että saan opintoja sinnekin, mutta me tehdään täällä kouluopetuksia, jotka voi mulle olla hankalia... Katsotaan miten selvitään. Kaikki tyypit TET:ssä on (mitä todennäköisemmin) mua 2-5 vuotta nuorempia. Täällä on kaveruksia Irlannista, Iso-Britanniasta, Itävallasta. Yksi tyttö tulee Tallinnasta, toinen Norjasta, yksi poika Parisiista ja toinen Latviasta. stten "yläasteikäsiä" opettavat tulevat mm. Yhdysvalloista sekä Ruotsista. Täällä on siis paljon englantia äidinkielenään puhuvia. Irlannista ja Britanniasta tulevia on hankala ymmärtää, niiden lausuminen on niin erilaista, mut jospa siihen tottuis. Vähän pelkään, ettei mulle löydy kavereita. Ihmiset on jo niin linkittyneitä toisiinsa. Noh, ei heitetä vielä kirvestä kaivoon.

Tänään lauantaina jätimme siis De Holdeurnin taaksemme ja muutin Vossenveldiin (Kettukenttä). Tää on vähän halvemmalla asuinalueella eli täynnä betonisia kerrostaloja, joista en sitten tykkää ollenkaan. Kämppäni on siis opiskelija-asunnossa, jossa majoittuu yhdeksän henkilöä omiin huoneisiinsa. Meillä on yhteinen keittiö ja vessat, mut jokaisella on oma suihku ja pesuallas. Olihan tää tai onhan tää edelleen shokki holdeurniin verrattuna, mutta jospa sitä jaksais kolme kuukautta täällä asua. Tää on... "kortepohjamainen"! Niin, ei silti vielä tunnu kotoisalta, vaikka kortepohjassa on asuttu pari vuotta. Ikkunasta mulla on ihan kiva näkymä pienelle joelle, jossa menee rahtilaivoja silloin tällöin. Hyvä puoli on, että kaupat ja pankkiautomaatti eivät ole kaukana verrattuna Berg en Daliin. Ja kun on pyörä pääsee mihin vain. Täytyy tässä jossain vaiheessa jaksaa lähteä etsimään lenkkeilymaastoa. Tässä lähellä eli muutaman kilometrin päässä pitäis olla joku puisto..

Onneksi netti toimii ja skype! Kyllä se tästä...

Rakkautta ja "anarkiaa"

Jaaha, se alkaa olla pian viimeinen viikko kielikurssia edessä. Samalla edessä on HANin eli Hogeschool van Arnhem in Nijmeden orientaatioviikko. Seuraavasta viikosta tulee ihana ja kamala yhtä aikaa. Toisaalta aletaanjättää hyvästejä kielikurssilaisille ja pitäisi lukea hollannin alkeiden päättökokeeseen, toisaalta on jännittävää tavata uusia ihmisiä, joiden kanssa kenties viettää tai opiskelee seuraavat kolme kuukautta, sekä orientoitua toisenlaiseeen koulunkäyntiin. Noh, katsotaan miten se menee, koska mun pitäisi tehdä kaikkea yhtäaikaa. Eli juoksen kuin aropupu paikasta toiseen tai oikeastaan pyöräilen, kunhan saan taas takarenkaan sisäkumin korjattua.

Mutta meneillään olevaan viikkoon vielä. Perjantaina katsoimme koko porukalla ja opettajien kanssa koulussa elokuvan Alles in liefde eli Love is all. Elokuva oli siis hollantilainen versio amerikkalaisesta elokuvasta ja puhuttiin hollanniksi, mutta meillä oli englanninkielinen tekstitys. Joo-o, kyllä vielä paljon on opittavaa hollanninkielestä, koska vain tutut sanat pystyi tunnistamaan, mutta kaikki muu oli hebreaa, eli englannin kielen lukemiseksihan se meni.

Illalla lähdimme koko porukalla Billa Bongiin. Se on paikallinen clubi, jossa voi tanssia. Se kuitenkin näyttää pubilta. Se ei ole kauhean iso, mutta todella suosittu. Menimme sisään noin kahdentoista aiakaan ja yhdeltä sinne oli jonoa ja ihmiset jonottivat sinne vielä kolmen jälkeenkin. Paikka oli lopulta aivan liian täynnä, että pakokauhu meinas tulla siinä lähtöä tehdessä. Kaikki olisivat halunneet tanssimaan alakertaan, mutta onneksi ovella oli portsari, joka rajoitti väen määrää. Tämä merkitsi sitä, että ihmiset siis jonottivat baarin sisällä päästäkseen "tanssihuoneeseen". Erittäin eriskummallista, mutta ymmärrän miksi, ihmisiä oli liikaa. Musiikki olisi voinut olla parempaa, mutta ihan hyvin sitä tanssi. Ilta jatkuikin kolmeen asti siellä ja itse menin ensimmäisten joukossa nukkumaan klo 4 aamulla. Nukuin klo 13 asti, mikä on ennätys taas pitkään aikaan.

Eli täällä menee ihan mukavasti. Seuraava viikko stressaa, mutta eiköhän siitä hengissä selvitä :)

Sota ja rauha

Keskiviikkona 19.1. lähdimme käymään Nationaal Bevrijndinsmuseumissa eli Kansallisessa "Vapatumismuseossa", joka sijaitsee Groesbeekin kylässä, Nijmegenin "alueella". Sain tehtäväkseni hoitaa raha-asiat ja kuitin toimittamisen opettajille koko ryhmän puolesta. Ja kaikki, jotka minut tuntevat, tietävät, että minä rakastan museoita ja historiaa. Museo kertoo toisesta maailmansodasta 1944-1945 etenkin Nijmegenin alueella. Oppaana meillä oli vanhempi herrasmies, joka teki vierailustamme mielenkiintoisen ja oikeastaan hänen kauttaan koko historia alkoi elämään suoraan edessämme, koska hän oli elänyt tämän ajan. Kuten siis muistamme, Saksa eteni Alankomaiden ja Belgian kautta Ranskaan ja oli siis hallitsevassa asemassa Alankomaissa. Normandian maihinnousun jälkeen Nijmegeniin tehtiin operaatio nimelta Market Garden, jolloin tarkoitus oli pudottaa amerikkalais- ja brittisotilaita laskuvarjoilla Nijmegenin siltojen läheisyyteen ja ottaa ne haltuun saksalaisilta sekä edetä siitä Arnhemiin, sieltä Natsisaksaan kohteena mikäs muukaan kuin Berliini.

Opas oli tällöin 8-vuotias ja hän muisti aurinkoisen sunnuntaiaamun, kun hän oli perheineen kanssa kirkossa rukoilemassa, toivomassa rauhaa. Ja kun he tulivat kirkosta Groesbeekin  ulos, koko taivas oli täynnä laskuvarjohyppääjiä silmien kantamattomiin. "Kuin enkeleitä tippuisi tavaalta", oli oppaan sanat. Ihmiset kokivat rukouksensa kuulluksi. Ja ehkä niin oli jollain tavalla käynytkin. Koskaan en ole ollut näin lähellä toista maailmansotaa, eikä onneksi lähemmäksi tarvitse mennäkään, mutta ajatelkaa tämä tilanne silmienne eteen. Mitä kauheuksia oli koettu, oikeudet viety, vapaus ajatella, uskoa mihin haluaa, oikeus kuunnella edes musiikkia viety, kaikki viety. Näiden ihmisten toivo oli hiuskarvan varassa ja eräänä sunnuntaiaamuna, taivas on täynnä vastauksia rukoiksiin, sotilaita, jotka tulivat auttamaan, vapauttamaan. Tämä tarina oli minusta niin koskettavana, että vieläkin sitä ajatellessani kyyneleet tulevat silmään myötätunnosta ja oikeastaan tunnen enemmänkin surua. Surua kaikkea sitä kamaluutta kohtaan, sitä surun määrää, pelon määrää. Vaikka toinen maailmansota on toisaalta jo kaukana, silti se on vieläkin valtava taakka koko ihmiskunnalle. Meistä suurin osa kantaa taakkaa vieläkin. Tavalla tai toisella. Toinen maailmansota, joka "toi" sodat Suomeen tai paremminkin antoi hyvän syyn sytyttää sota Suomen ja Venajän välille. Se vaikutti suuresti isovanhempiemme vanhempiin ja isovanhempiimme, jotka saattoivat  siirtää sodan taakkaa tietämättäänkin lapsilleen, meidän vanhemmille ja he taas meille. Käytöksellään, peloillaan, asenteillaan... Toisaalta on hyvä, ettei toista maailmansotaa unohdeta, silloin siitä voidaan ehkä oppia jotain. Mitä on ihmisyys, mitä on epäinhimillisyys ja minkä vuoksi kannattaa taistella?

Joo tiedän, tää menee taas vaahtoamiseksi, joten takaisin museoon: Market Garden ei ollut kuitenkaan menestys. Laskuvarjohyppääjät tiputettiin liian kauas Nijmegenin silloista, koska ei haluttu, että natsisaksalaiset ampuisivat heidät ilmasta. Toinen virhe oli, että kaikki hyppääjät tiputettiin samalle puolelle siltaa. Oltiin edelleen varovaisia, koska ei haluttu jakaa miehitystä liikaa ja saarron mahdollisuus oli suuri. Vain yhdellä sillalla hyppääjät tiputettiin vahingossa kummallekin puolelle siltaa ja muutamassa tunnissa silta oli vallattu. Muiden siltojen kaappaamiseen meni enemmän aikaa kuin oli suunniteltu, eikä Arnhemiin päästy. Lopulta puolet Alankomaista pysyi natsien hallinnassa ja puolet liittoutuneiden, ennen kuin sota saatiin päätökseen. Sota ns. loppui Japaniin pudotettuihin ydinpommeihin. Opas kertoi, että hänen isänsä, joka on sitä mieltä, että "ainut hyvä saksalainen, on kuollut saksalainen", oli myös sitä mieltä, että ilma ydinpommia sota oli pitkittynyt entisestään, koska japanilaiset olisivat taistelleet viimeiseen mieheen, he eivät olisi antaneet periksi. Hollantilaisia oli muuten japanissa tuohon aikaan paljon ja heidät kaikki laitettiin japanilaisiin keskitysleireihin. Ne, jotka palasivat, olisivat halunneet kertoa tarinansa kotimaassaan, mutta kukaan ei kuunnellut. Haluttiin unohtaa sota ja rakentaa maa uudelleen. Heidät unohdettiin, kokonaan, moniksi vuosiksi ja vuosikymmeniksi. Museossa heitä muistetaan omalla nurkkauksella.

Museossa muutenkin historia tuli eläväksi, esimerkiksi näimme vankikoppeja, miten ihmiset piilottevat ruoka-aineita lastenvainuihin, radioita seiniin, kuulimme tarinan kuinka monta tuhatta hollantilaista lasta jäi ilman isää, kun sotilaat palasivat koteihinsa Britteihin ja Yhdysvaltoihin ja paljon muuta. On mahtavaa nähdä historian eri puolia, koska jokaisella maalla on oma kertomuksensa sodista, syistä, seurauksista, uhreista ja konnista. Koska minä edelleen uskon, että ymmärtämällä historiaa, ymmärtää ihmistä, ymmärtää kulttuuria, ymmärtää maata. Ymmärtämällä ihmisen elinhistoriaa, ymmärtää hänen persoonaansa.

Tähän ei voi enää jatkaa oikeastaan mitään, joten jatkan iloisimmilla asioilla toisessa kirjoituksessa. Haukka kuittaa!

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

...se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa. Mun täytyy omistaa tää kirjoitus kokonaan Hollannin kummallisuuksille, enkä tiedä mistä aloittaa, koska niitä on niin paljon. Pieniä juttuja, mutta silti. Aloitetaan junasta, koska tulin sillä Nijmegeniin.

JUNA: Olin puolitoista tuntia junassa, eikä kukaan tullut tarkastamaan lippuani koko tänä aikana. Suomessa tätä ei koskaan voisi tapahtua, koska liput tarkastetaan joka aseman jälkeen, aina. Junissa oli vain hollanninkieliset kuulutukset ja junien tauluissa lukee vain määräpaikan nimi. Täällä ei ole vielä keksitty, että tällaisiin tauluihin voi saada vaihtuvat tekstit.

LINJA-AUTOAIKATAULUT: Kukaan juna-asemalla ei tiedä aikatauluista eikä niitä voi saada sieltä. Aikatauluja ei ole kirjallisessa muodossa, kuten aikatauluvihkosessa. Katsot netistä tai menet vain johonkin linjaautoon. Linja-autolla kulkeminen on kallista, jos ei ole alennuksia tai OV-shippenkaartia (joka minulla on). Sen kanssa täytyy bloggautua ensin sisään ja lähtiessä ulos ja se ottaa ajan mukaan maksun kortista. Strippenkaarttia käytetään myös, mutta se tulee kalliimmaksi. Silti linja.autoissa on mahtavat pysäkkitaulut, jotka näyttävät kaikki seuraavat pysäkit ja erikseen vielä seuraavan pysäkin, kun sille lähestytään. Linja-autoissa nämä myös kuulutetaan. Enkä tässä on ajateltu esimerkiksi huonokuuloisia tai huononäköisiä ihmisiä.Vanhuksille ja raskaana oleville on varattu kunnolla paikkoja ja ne on merkitty näyttävästi.

TIET: Pyörille on aina kaksikaistaa tien molemmilla puolilla. Pienimmillä teillä on edelleen pyöräkaistat kummallakin puolella tai kaistat vierekkäin eri suuntaan kulkeville, mutta autoille vain yksi. Kävelyteitäkin on, mutta ne eivät aina ole hyvässä kunnossa varsinkaan talvella. Kukaan ei auraa niitä tai laita niihin hiekkaa tai kiviä. Liikennevaloja on erikseen pyörille, autoille ja kävelijöille, mutta jos pyörille ei ole niin mennään milloin jalankulkijoiden milloin autoilijoiden valoilla, tai sitten ihan omine sääntöineen.

PYÖRÄT: Jokaisella on pyörä. Pieniä lapsia kuljetetaan pyörän päällä jopa kolme kerrallaan (olen nähnyt) ja lastenistuimissa on pehmusteet. Joskus nuoret kuljettavat toisiaan tarakalla. Koreja pyöriin ei ole samalla tavalla kuin Suomessa.   Täällä käytetään paljon pyörälaukkuja tarakalla, tai pyörälaatikoita edessä ja ne on tehty puusta tai metallista ja ne on isoja. Kypäriä täällä ei käytä kukaan ja jos käyttää, näyttää idioottilta tai vähintäänkin turistilta. Pyörässä on pakko olla edessa valkoinen valo ja takana punainen tai poliisi sakottaa 60 €.Mutta parasta on, että kaikki pyöräilevät vauvasta vaariin ja  pirpanoista mummoon. Jotkut "laiskat" eli/tai teinit käyttävät skoottereita tai vespoja (joita olen nähnyt muuten mahtavissa väreissä).

AUTOT: Olen nähnyt paljon vanhoja autoja ja amerikkalaiskaaroja. Ne on kyl siistejä. Eritoten haluan mainostaa, että olen nähnyt kaksi KUPLAA, toisen valkoisen ja toisen mustavalkoisen avomallisen, jossa oli katos päällä. Vanhat autot otetaan käyttöön sunnuntaisin ja niillä ajetaan luonnonhelmaan syömään pannukakkuja. Sitä ennen tietenkin kävellään pyhävaatteet tai ainakin farkut jalassa metsässä. Sitä en ole tajunnut, että miksi autot tööttäilevät täällä, koska ne tööttäilevät minun näkökulmastani turhaan. Ehkä ne ilmoittavat tulostaan esimerkiksi mutkissa, joissa on huono näkyvyys tai jotain. Täytyy ottaa selvää!

LENKKEILIJÄT: Täällä juostaan paljon teillä ja kaupunkiympäristössä. Oikeastaan metsäpoluille ei hakeuduta, iltaisin valaistusta ei ole kävelyteillä varsinkaan. Kuka niitä nyt käyttäiskään? Lennkeilijöillä on usein heijastinliivi päällä tai näitä pieniä pyörään laitettavia valoja, jotka voi kiinnittää itseensä. Eräs lenkkeilijänainen oli laittanut punaisella valolla hiuksensa kiinni, joten valo pomppi hänen takanaan juoksun tahdissa. Muuten heijastimia ei käytetä, ennemmin sitten näitä valoja.

AUKIOLOAJAT: Kaupat voivat aukaista ovensa viikolla aikaisinkin, mutta ravintolat eivät aukaise oviaan ennen neljää elleivät ole lounasruokaloita. Lauantaina kaupat menevät kiinni ennen kuutta ja sunnuntaina ruokakaupat aikaisevat ovensa vasta klo 16.00.

KAUPAT JA -TAVARA: Täällä on oikeastaan kolme eri kauppaketjua, Albert Heijn, COOP ja ALDI, joka vastaaa Lidliä. COOP on ehkä Suomen K-ketju ja Albert Heijn S-ketjua, mutta niillä ei ole muita kuin ruokakauppoja ketjussaan. Salaatit kannattaa ostaa valmispusseista, koska se tulee halvemmaksi. Joka kaupasta saa kaikenlaisia alkoholijuomia, juten viinejä, camparia, breezereitä litran pulloissa. Viinipullon saa alle kolmella eurolla ja jos haluaa sijoittaa, niin maksaa hyvästä viinistä neljä euroa. Täällä on Hollannin omia "ALKOja", joista saa vielä vahvempia juomia, kuten 0,75 dl Bombay Shaphire giniä kahdella kympillä. (Kämppis tykkää). Kaupoista ei löydä ruokakermoja, maitorahkoja tai kermaviilejä, mutta sitä enemmän jugurttirahkoja ja vanukkaita. Karkit tai suklaat eivät ole suomentasoisia, joten niistä ei voi nauttia samalla tavalla. ALDI:sta saa olutta hintaa 42 senttiä, 1,5 itran kokiksen hintaan 32 senttiä mutta ravintolassa vesi maksaa enemmän kuin limsa. Jäätee on täällä hiilihappoista, eli vähän kuin limsaa ja pahaa. Ravintoloissa syöminen on aika kallista. ALDIsta saa valmiiksi kuorittuja ja viipaloituja perunoita, jotia paistetaan pannulla. Tällä perunoita ei keitetä. Halpaa on oastaa myös valmiiksi kuorrutettua ja friteroitua kanaa ja paistaa sekin pannulla herkkusienien ja vihannesten kera, jotka tietenkin otetaan valmispusseista. Saa täältä tuoreita vihanneksia ja hedelmiä samaan hintaan kuin Suomessakin. Ruisleipää täällä ei tehdä minkäänlaista. Kaikki on vaaleaa leipää, ja jonkinlaista vaaleaa sekaleipää kutsutaan tummaksi leiväksi. Pullamössöä kaikki. Täällä syödään paljon ranskiksia ja jotain niiden kanssa sekä leipää. Täytyy viel mainita muutamia kauppoja. Täällä on kauppa, jonka nimi on WIBRA, joka on kuin paikallinen Tokmanni tai VapaaValinta tai Jyväskylän tavaratalo (en muista oikeaa nimeä, mutta löytyy Keljosta Lidlin vierestä tai Palokasta), josta saa kaikenlaista pientä tavaraa halpaan hintaa (laaduttomasti). Mutta Wibra on lahja opiskelijoille! Täältä löyty myös yksi Spar, Vero Moda, ja tietenkin monta H&M:n liikettä, ettei tuu niin koti-ikävä. Laktoosista kärsivät, sori, teille ei ole mitään. Keliaakikoille on ruokakaupassa jotain, mutta tuskin ravintoloissa.

KORTIT: Joka ruokakauppaan on oma pankkikortti. VISA:a täällä ei tunneta, mutta mastercard käy jossain. Rahaa kannattaa nostaa käteiseksi ja maksaa sillä. Täällä on myös sellainen systeemi, että voit sirupankkikorttisi siruun ladata rahaa ja jossain paikoissa raha otetaan sirusta erikseen. Esimerkiksi yliopistolla voit tulostaa maksamalla sirusta. Opiskelija-alennuksia ei oikein ole missään tullut vastaan.

KAHVI: Täällä juodaan paljon kahvia, mutta ravintoloissa sitä ei osata tehdä muuten kuin automaattien kautta ja se on kauheaa kuraa! Itse tehtynä se on jotenkin juotavaa, mutta kyllä suomalainen kahvi on mun makuun.

APPELFLAP: on omenarusinakolmio, jossa on paljon sokeria päällä. Makeaa ja hyvää ja perinteinen Hollantilainen kahvileipä, kuten myös STROOPWAFFEL, joka lämmitetään kahvikupin päällä ja juodaan sitten. Joku sanoi, että niitä saa myös Suomesta. Makeaa.

PIZZA VS. KEBAB: Olisimme halunneet erään pubikeikan jälkeen hakea pizzaa siinä klo 2.30, mutta jutellessamme hollantilaisille, he sanoivat, että pizzaa ei saa tähän aikaan, koska pizza on ruokaa, jota syödään esimerkiksi illalliseksi. Kebabia sen sijaan oli tarjolla, jota sitten päädyimme maistamaan.

OLUT VS. SIIDERI: Täällä ei juoda siidereitä. Täällä juodaan olutta, vaaleaa, tummaa, kotimaista, ulkomaista, hyvää, pahaa, halpaa, kallista, mutta ei siidereitä koskaan. Onni on, jos pubissa on yhtä siiderilaatua tarjolla. Viinejä on tarjolla myös, valkoista ja/tai punaista.

VERHOT: Ihmiset  eivät monestikaan suljeverhoja illalla, koska heillä ei ole mitään salattavaa Jumalalta tai jotain, joten voit aika vapaasti katsastaa hienojen talojen sisustukset ja vastaa ne omaan kotiisi.

WC-PÖNTÖT: hienoja verrattuna suomen pönttöihin. En osaa selittää, mutta hienoja ovat.

DE HOLDEURN (asuntola kielikurssin ajan): Meillä ei ole uunia, eikä pakastinta missään käytettävissä. Hellat joita käytetään, ovat kaasuhelloja ja teitenkin käytetään mikroja. Silitysrauta? Ei ole. Huoneissa ei ole tarpeeksi säilytystiloja. Eikä "keittokomeroissa" ole tietään kuivauskaappeja, eikä tilaa kuivattaa astioita. Lämmistysjärjestelmä on huono, koska se on joko liian tehokas tai ei toimi ollenkaan. Tuuletusta ei ole, ellei ovea avaa. Suihkuverhoja ei ole, joten koko vessa-suihkutila on kostea. Tiskiharjatkin ovat erilaisia. Luutuja ei ole. Joka huoneessa on (ulko?)harja ilmeisesti siivoamista varten. Mutta onhan se  niin vanhanaikaista, että en oikein tiedä mitä sillä pitäisi tehdä. Pitääkö sen kanssa käyttää jotan rättiä vai heitetäänko vedet suoraan lattialle ja jynssätään kuin sata vuotta sitten? Mitäh?

PIIKKILANKA-AIDAT: Peltojen ympärillä on lähes aina piikkilanka-aidat, kenties eläimiä varten tai peltoja suojellaakseen. Piikkilanka-aitoja on myös ilmeisesti rikkaiden talojen ympärillä. Toiset ovat kuitenkin piilottaneet piikkilanka-aidat isoihin pensaisiin, mutta ne ovat siis normaaleja aitoja täällä, kun Suomessa käytetään lauta-aitoja ja maalataan ne kauniiksi tai muotoillaan pensasaitoja, mutta piikkilanka-aidat!

ELÄIMET: Täällä voi olla maatiloilla kotieläimina peuroja, hanhia, kanoja ja kukkoja, lampaita, vuohia, hevosia ja lehmiä. Kuitenkin olen nähnyt villipeuroja juoksentelemassa luontopolun läheisyydessä ja tätä ei yleensä Suomessa tule vastaan.

KETUNMETSÄSTYS: Tuossa eilen katsoin ulos ikkunasta ja huomasin kaksi ratsastajaa upeilla hevosilla ja ajattelin, että oi ku ihania hevosia. SItten kuulin koirien rääkymistä" ja mietin, että kuka kiduttaa koiria, koska se kuulosti niin pahalta, kunnes kuulin torven soiton ja tajusin, että tässä on kyse ketunmetsästyksestä, jota pidän erittäin idioottimaisena harrastuksena. Pidän hevosista, pidän koirista ja pidän ketuista luonnossa, mutta ketunmetsästys on niin OUT.

KIERRÄTYS: ei ole. Kaikki heitetään roskiin, ojien pohjille, tielle, mihin vain. Pulloja ei palauteta, mitään ei lajitella. BAAAD! Muuten täydet roskapussit heitetään kadunvarteen odottamaan, että jätekuljetusauto hakee ne siitä pois. Roskalaatikoista ei ole.

Ja tämä oli vasta alkua! Tää maa on minulle jollain tavalla epälooginen, ainakin vielä. Mutta katsotaan sitten toukokuussa, mitä mieltä ollaan, kun Suomeen palataan...