Pitkästä aikaa.. ainakin musta tuntuu, että taas pieni ikuisuus on kulunut viime kerrasta ja paljon on ehtinyt taas tapahtua. Koulua ei ole ollut kovinkaan paljon, mutta muuta ohjelmaa kylläkin. Viime viikolla, varsinaisena ensimmäisenä viikkona meillä oli kahtena päivänä koulua, toisena päivänä kolme 1,5 tunnin luentoa ja torstaina yksi. That's it. Eli ei ihan kauheasti ole vielä tarvinnut raataa. Tällä viikolla meillä on jopa kolmena päivänä luentoja, mutta silti siis maanantai ja keskiviikko vapaata. Opinnoissa ei ole tullut vielä mitään uutta eikä mitään mullistavaa, mutta eiköhän se siitä, kun alkuun päästäis ja sitten parin viikon päästä harjoittelupäivät alkaa, sitten meillä on pari päivää viikossa koulussa olemista ja opettamista. Ja se on jännää! En todellakaan tiedä, miten se onnistuu, mutta se nähdään. Oikeastaan eniten mua mietityttää se, että minkäikäsiä mun pitää opettaa, ku en ole alakoulun puolella Suomessa ollut.

Siis vapaa-aikaa on ollut ja siispä viime viikolla tulikin käytyä tanssiklubeilla niin tiistai- kuin torstai-iltana. Kauhistus näissä klubeissa on se, että ne ängetään ihan täyteen, niin, että missään et voi liikkua niin, ettet koske toisiin ihmisiin, eli se on vähän kuin sukeltelis ihmismassassa. Muuten, tiistai-iltana tunnelma oli klubilla niin tiivis, että loppuillasta hiki tiivistyi ilmassa nesteeksi ja tippui alas katosta. Kuinka hurmaavaa! Tungos on minusta todella ahdistavaa, mutta jos ihmiset haluaa tanssia, niin se on ainoa keino. Jos tulipalo syttyisi, kukaan ei pääsisi ulos. Ja sitten kun tanssit tanssilattialla, niin joku aina tönii tai pitkien hollantilaisten kyynerpäät sohii sua jatkuvasti. Ihmiset tuovat kuitekin tähän tunnokgeen juomansa, joten joskus ne saattavat kaatua päälle. Aika hyvin kuitenkin ihmiset jotenkin ihmeen kummassa saavat pienessä tai suuressa hiprakassa tuotua juomat omalle paikalleen ja jopa juotua ne. Usein perusolut tarjotaan vain 2 desin tuopeissa ja luultavasti suurin määrä olutta klubeilla on 0,33 litraa, isompia en ole vielä nähnyt.

Lauantaina päätimme tehdä pienellä yhdeksän hengen porukalla retken Utrechtiin, joka on yksi isoimmista kaupungeista Alankomaissa. Se on vain alle tunnin junamatkan päässä Nijmegenistä eli Nijmegenin ja Amsterdamin välissä. Ensimmäiseksi etsimme ruokapaikan. Ravintoloissa yleensä koko ruokaseurueen lasku tuodaan pyötään yhtenä pakettina, eli kaikkien ruokien jajuomien hinnat lasketaan yhteen kuittiin. Kysyin tarjoilijalta, että voimmeko maksaa erikseen vai tuodaanko lasku pöytään. Tarjoilija sanoi, että voimme maksaa erikseen, mutta niin, että yksi kerrallaan tulee maksamaan. Kun menin ensimmäisenä maksamaan, pari muuta ihmistä tuli mukaan. Toinen tarjoilija, joka oli kassakoneella sanoi, että he tuovat laskut pöytään. No ensimmäinen tarjoilija, jonka kanssa juttelimme tuli paikalle ja sanoi, että hän lupasi, mutta yksi kerrallaan tulee vain maksamaan, ettei ahtaaseen paikkaan tule tungosta, koska kaikkien tarjoilijoiden oli päästävä samalle koneelle ja pöydän ääreen. Tämä on ihan järkevä syy, toki, täällä ravintoloissa ei ole tehty tilaa, johon voi tulla maksamaan laskunsa ja täällä ajatellaan, että seurue on yksi yksikkö. Siksi yleensä erillisiä kuitteja ei tarjota. Tarjoilijat olivat silti erillisisestä maksamisesta ärtyneitä ja tunsin tehneeni jotain väärin. Kuitenkin minusta todella hankalaa on yhdeksän henkilön antaa juuri oikea summa sentilleen yhteiseen kasaan, koska yleenäs kellään ei ole juuri tasa summaa laskuun. Tai sitten jollakin pitäisi olla käteisenä yhdeksän henkilön ruokaan kulunut summa. Ongelmaahan ei olisi, jos meidän pankkikorttimme toimisi täällä, mutta ei toimi.

Joka tapauksessa ruokailun jälkeen etsimme käsiimme vanhanaikaisen karkkikaupan, joka oli ihan Utrechtin keskustassa. Mahtava paikka! Putiikki oli pieni, karkit olivat lasipurkeissa tai vanhanaikaisissa paperirasioissa ja myyjilla oli päällään valkoiset essut. He laskivat laskunsumman päässä pieneen liitutauluun ja paketoivat karkkeja pieniin paperipusseihin.  Yläkerrassa oli sai käydä katsomassa huoneellisen verran vanhoja kauppatavaroita, -koneita (vaaka, kassakone), laatikoita ja purnukoita sekä mainostauluja. Putiikki oli kaunis ja tunnelma loistava. Olin kuin pieni lapsi... niin karkkikaupassa. Ostin lakritsia ja suklaapatukan ja hyvää oli!

Sitten menimme näimme Utrehtin kaktedraalin, joka on komeampi ulkopäin kuin sisältä, koska sisältä se on hyvin pelkistetty verrattuna moniin muihin kirkkorakennuksiin. Sieltä jatkoimme matkaa keskusmuseoon, jossa näimme hollantilaisen arkkitehdin Gerrit Reitveldin teoksia ja hänen innoimmatia teoksia. Hän oli muuten Alvar Aallon aikalainen ja Aallonkin nimi näkyi museossa esimerkiksi erilaisten tuolimallien luona. Reinveldin tyyli on/oli hyvin geometristä ja modernia. (Utrechtissä oli näkyi myös Iittalan myymälä sekä marimekkon kuoseja, tunsin oloni kotoisaksi)  Ehkä arkkitehtinä tästä näyttelystä olisi sanut enemmän irti, mutta mieleen tästä näyttelystä jäi legoista tehty tuoli ja tuoli, joka näyti siltä, kuin se olisi tehty hiiltyneestä puusta. Museossa oli näytteillä myös muuta modernia taidetta ja "vanhaa" taidetta eli noin 1700-1800 -lukujen uskonnollista sekä mytologista taidetta. Ehkä paras juttu koko museossa oli jättimäinen, vanhasta puukaapista tehty nukketalo, jonka jokaisessa huoneessa oli oma taideteoksensa seinissä ja katoissa, nuket vnahaa posliinia ja niiden puvut oli 1800-luvulta. Jokaisen tytön unelma! Se oli täynnä pieniä, hienoja yksityiskohtia, joita pystyi katsomaan taskulampun valon avulla. Nukketalot, joita olen nähnyt, eivät ole mitään tähän verrattuna..

Keskusmuseon lipulla pääsi myös vieressä olleeseen Dick Bruna Huisiin. Vaikka nimi Dick Bruna ei ole tuttu, kaikki ovat nähneet hänen piirrustuksiaan tai taidettaan. Googlettakaa vaikka. Dick Bruna loi Nijntje-kirjat eli suomeksi Milla-Pupu -kirjat  eli englanniksi Miffy-kirjat. Ensimmäiseksi hän loi mustat karhut ja teki myös paljon mainospiirrustuksia sekä kansikuvia. Dick Burna oli teki siis voisiko sanoa naivistista taidetta ja oli myös kirjailija. Museo oli ihana, koska se oli tehty lapsille. Seillä pääsi lukemaan Milla-kirjoja, pelaamaan Milla-peleja tietokoneella sekä leikkimään pehmoleluilla Millan talossa. Parasta meille oli mennä museomyymälään ostamaan söpöjä postikortteja ja muuta sälää. Kaunista taidetta tämäkin. Iloista, yksinkertaista ja selkeää.

Museoiden jälkeen kävimme juomassa taas kuumat kaakaot kermavaahdolla, syömässä puistonpenkillä hollantilaiseen tapaan rankasperunoita pähkinäkastikkeella, sipulilla ja majoneesilla (lähes kansallisruoka). Ostin myös tulppaaneja niin itselle kuin latvialaispojalle, koska hänellä oli syntymäpäivä. Osa lähti tässä vaiheessa kotia kohti, mutta minä itävaltaisystäväni ja eräs irlantilainen tyttö menimme istumaan belgialaiseen pubiin, joka tarjosi melkein 200 eri olutta. Join kaksi olutta, toisen Steen Bruggen ja toinen oli makea Lindemansin omenaolut. Omenaolut oli erittäin hyvää, koska se ei maistu oluelle, vaan omenamehulle. Oluet muuten maksoi alle 3 €. Pubissa sai ostettua viisi yhden desin olutta hintaan 5,50 € mukana tuli keksejä ja lasi vettä kaupan päälle. Se oli erikoista, mutta näin pystyi maistelemaan eri oluita. Hyvä paikka oluen ystäville, taas kerran..

Sitten ihan sattumalta tapahtuneisiin asioihin. Tiistai-iltana kaaduin pyörällä, kun olimme matkalla kaupunkiin. Ilma oli erittäin kostea eli sumuinen ja lämpötila laski alle nollan, joten tienpinnat oli liukkaat, varsinkin tiilipäällyisteiset tiet, joten tein komena sukelluksen yrittäessäni ensin väistää horjuvaa toista pyörilijää ja sitten tiessä ollutta hidastetta. Vieläkin on polvet hellänä, mutta mitään vakavaa ei sattunut. KEskiviikkona pelasimme kortteilla lusikkapeliä, joka oli erittäin hauska sekä opettelin pelaamaan Texas hold'em pokeria. Palaaminen on hauskaa, siinä tulee yhteistä tekemistä. Eilen, sunnuntaina pelasimme ensimmäisessä kerroksessa noin neljä tuntia monopolia, joka päätyi vuokraisännän voittoon. Hauskaa oli, ainakin voittajalla :) Olemme muuten päässeet taas urheilukeskuksen vauntiin ja perjantaina teimme orientaatiotunnin salille. Ilman, että on kyänyt tän tunnin, ei salille ole asiaa. Joten salilla ja joogassa sekä muissa jumpissa käymistä on luvassa jatkossakin. Perjantaina muuten tein latvialaiselle ja itävaltalaissaksalaiselle pojalle suomalaisen aterian eli perunamuusia tietenkin puolukkahillolla, uunimakkaraa juustolla hyörytettyjen kukka- ja parsakaalin kera. Oli muuten hyvää ja siitä pidettiin. Maistui kodilta! Olin onnellinen.

Täytyy vielä kertoa loppuun oman kerrokseni asukkaista. Eli mun (ainoan suomalaisen) lisäksi täällä on hyvät kaverini itävaltalaiset 24-v. M ja 20-v. T. M on mies ja T on nainen. Sitten ruokaringissämme mukana oleva latvialainen venäjänkielinen 21-v. A. (poika), jota en aina ymmärrä. Hän on myös ailahtelevainen ja näyttää helposti hapanta naamaa ehkä johtuen siitä, että joko hän ymmärtää muut tai muut ihmiset ymmärtävät hänet väärin. Hänen latvialaisvenäläinen aksenttinsa englanninkielessä on välillä vaikea ymmärtää. Sitten joukko englantilaisia ja irlantilaisia, joista en vieläkään ota selvää, kuka tulee mistäkin, mutta luulen, että kiltit, uskonnolliset tytöt Ci ja Ca ovat Irlannista, he eivät koskaan mene mihinkään, eivätkä juo alkoholia. K tulee irlannista, mutta opiskelee englannissa, josta tulevat hänen kaverinsa Al ja L. K ja Al tykkäävät bilettää ja polttaa ruohoa eli kannabista, mutta onneksi tekevät sitä enimmäkseen 8. kerroksessa, jossa ihmiset polttavat julkisissa tiloissa, kuten keittiössä jatkuvasti. Minä en pysty vierailemaan pitkiä aikoja 8. kerroksessa (party floor), koska saan hirveän päänsäryn, joka ei lähde millään pois. Opin sen, kun Al ja K sekä L polttivat Al:n huoneessa eivätkä olleet sulkeneet kumpaakin ovea, joka estää hajune leviämisen kaikkialle, tai avanneet ikkunaa tarpeeksi. Haju tuli tietenkin käytävään, josta sen havaitsin ja olin hajussa noin viisi minuuttia, kunnes pakenin alakertaan ensimmäiseen kerrokseen juttusille. Silti sain "mukavan" päänsäryn, joka ei meinannut hellittää. Eli olen kerroksemme tiukkapipo varsinkin tän suhteen. Emme ehkä ole sydänystäviä näiden tyttöjen kanssa, mutta tulemme toimeen. Yksi tarina vielä ruohosta: M osti viime viikolla palan space cake:ä eli kannabiskakkua ja T söi sitä kaksi pientä palaa. Pelasimme pokeria, kunnes uin salaman iskusta T lopetti pelin ja lähti nukkumaan. Seuraavana päivänä koulussa luentojen jälkeen T totesi, että tuntee vieläkin kakun vaikutukset itsessään, eli ei ole normaalissa olotilassa. Ei hyvä, T:n mielestäkään.

Siinäpä kai tällä kertaa tärkeimmät. Koti-ikävää olen potenut enemmän kuin aikasemmin, mutta eiköhän se siitä. Täytyy vaan kehitellä lisää tekemistä :)