Voi ei, miten aika kuluu!! Olen huono blogikirjoittaja. Olen sata kertaa aikonut kirjoittaa blogia, mutta aina unohtanut tai ollut liian laiska, myönnetään. Mutta tänään oli niin mahtava päivä, että pakko alkaa kirjoittaa. Kaikkea puolentoista kuukauden ajalta en ehkä kerro, mutta tärkeimmät tapahtumat tietenkin :)
Mutta siis tänään.. Noin kymmenen henkeä TET-läisistä (eli tomorrow's education today- kurssilaisista) asuu Groesbekin kylässä, jossa aikaisemmin mainitsema liberation museum on. Sinne on kaupungista ja vossenveldistä yksitoista kilometriä, mutta totta ihmeessä he pyöräilevät sieltä kouluun ja kaupunkiin. Heistä kahdella oli syntymäpäivät keskiviikkona ja groesbekkiläiset saivat mahtavan idean kutsua kaikki TET:läiset ja muut vossenveld-ystävät piknikille heidän takapihalleen. He asuvat Seven heuvelen nimisessa hotel resortissa eli he asuvat kuuden hengen taloissa, jossa on olohuone sohvineen, kiva keittiö, suihku ja kylpyamme, sekä omat pihat terasseineen, tietenkin. (hotellirakennuksessa on sauna, uima-allas ja kuntosali, jota he voivat käyttää milloin haluavat). En ollut enen käynyt taloissa ja ne olivat kauniit. Joka tapauksessa pyöräilimme viidentoista ihmisen voimin sinne, söimme, joimme, juttelimme, otimme aurinkoa, pelasimme jalkapalloa ja nautimme. En osaa sanoa paljonko lämpöasteita oli, mutta voisi sanoa että päivä oli hyvä kesäkuunpäivä Suomessa, tuntui alkukesältä, lämpimältä. Ajattelimme tehdä piknik-reissuista joka viikkoisen tapahtuman vähän pienempi muotoisena ehkä, koska tytöt olivat todella panostaneet ruokapuoleen, mmh.
Sitten mitäs tänne muuta kuuluu? Noh kaikkea. Harjoittelussa on oltu kolme viikkoa, kaksi päivää viikossa. Virhe oli mennä esittelemään itsensä ensimmäisenä päivänä hollanniksi. Kukaan ei puhu minulle englantia, mikä tekee opettajanhuonekeskustelusta hieman vaikeaa, sekä vitseille nauramisesta, koska en pysy mukana, en ymmärrä välillä sanaakaan. Sitten nolona saa kysellä jälkeenpäin, että mistä olikaan kyse. Pakko vain yrittää puhua englantia ja toivoa, että joku kertoo jotain. Omat ohjaajaopettajat eivät ole kauhean innokkaita selittämään minulle asioita. Kun kysyn jotain opetukseen tai lapsiin liittyvää, saan usein vastaukseksi yhden tai pari sanaa ja se siitä. Ei kauhean informatiivista, sanoisin... Kuitenkin lapset on kivoja. Olen siis 11-vuotiaiden kanssa, joka on täällä ryhmä 7. Täällä siis 1-2 -luokkalaiset ovat 4-5 -vuotiaita, heitä on ryhmässä noin 15 yhden opettajan kanssa ja se on ok. He tekevät kuitenkin enemmän taiteellisia juttuja kuin muut luokat, mutta lapset ovat hyvin omatoimisia ja itsenäisiä. Kukaan ei tarvitse yleensä apua pukemisessa, koska kengät on aina jalassa ja ei tarvitse muuta kuin heittää takki niskaan. 6-vuotiaat istuvat pulpetteissa, jotka ovat ryhmittäin luokassa. Enemmän koulumaisempaa kuin Suomessa, yksi opettaja 18 lapsen kanssa, vähemmän leikkiä, mutta ainakin lapset työskentelevät ahkerasti. Täällä peruskoulu loppuu 12 vuotiaana ja sen jälkeen lapset valitsevat menevätkö (Suomen systeemiin suhteutettuna) lukiotyyppiseen kouluun, ammattikoulutyyppiseen kouluun vai vielä johonkin kolmanteen toisen asteen kouluun. Näistä kolmesta paikasta mennään joko yliopistoon, korkeakouluun tai alempaan koulutusohjelmaan. Jako tapahtuu koulutodistuksen perusteella. Suomalaisen opettajan korvaan raakaa peliä.
Harjoittelussa on ollut ihan mukavaa. Joskus turhauttaa hollannin vähäinen taito ja koulun opettajien vähäinen halu puhua englantia. Se on kummallista, koska kaikki täällä osaavat englantia, ainakin luulin ja koin ennen harjoitteluun tuloa. Mutta missä ihmiset ovat oppineet englantia, jos eivät koulussa? Turhauttaa välillä omien ohjaajien tapa opettaa ja vähäiset keskustelut, mutta kaikki yrittävät parhaansa. Mutta hauskaa on opettaa (edelleen), tehdä vähän aktiivisempia ja luovempia tunteja kuin luokan omat opettajat. Olen pitänyt suomen ja englanninkielen tunteja, kertonut Suomesta ja tulen pitämään tunteja ainakin musiikista ja liikunnasta. Oma kouluni on siis tavalinen basic school, jossa välillä tuntuu, että opetus on 1900-luvun alusta, lisäksi luokassa ei koskaan ole musiikkia, vähän englantia, vähän kuvataidetta ja liikuntaa ja nekin hyvin kontrolloituja. Joskus tuntuu, et lapsilla ei ole mitään mahdollisuuksia käyttää omaa luovuuttaan. Kuitenkin, lapset ovat ihania ja opettajat ystävällisiä, joten ei paikka ihan huono ole.
Olemme käyneet TETtiläisten kanssa fieldtripeillä eli kenttämatkoilla esimerkiksi Jenaplan-koulussa ja School On Wheelsissä eli paikassa, jossa opettajat, jotka pitävät koulua sirkuslaisille ja tivolilaisille tai muille samantyyppistä työtä tekevien lapsille. Heillä on siis rekka-autokouluja ja pakettiautokouluja. Kouluihin mahtuu usein yhtäaikaa 15, 10, 6, 4, 2 lasta. Siis on olemassa auto, jonka takaosassa on kaksi pulpettia, yhden etuistuimen saa käännettyä ympäri, että opettaja voi istua siinä. Autossa on kaikki tarvittavat välineet, pienessä autossa ei niin paljon, mutta aina löytyy tietokone, printteri ja kirjat. Aivan mieletöntä! Rekka-autokoulut on varusteltu hyvin. Ne on miellyttävästi sisustettu, opetusmateriaalia löytyy mielin määrin ja autot on kompaktejapaketteja, joiden takaosaa saa levennettyä. Koskaan ennen en ole nähnyt mitään vastaavaa, mutta opetus ja oppiminen on tärkeintä, ja musta on hienoa, että se mahdollisuus on myös näillä lapsilla, jotka matkustavat puolet vuodesta vanhempien mukana paikasta toiseen. Hyviä puolia hommassa oli esittelevien liikkuvien opettajien mielestä se, että jokainen päviä on erilainen ja toisaalta on osa sirkusta tai tivolia, on osa samaa porukkaa. Toisaalta on kiva ettei näe samoja työkavereita päivästä toiseen. Tiimihenki on silti hyvä. Työssä täytyy olla äärettömän juostava, koska joskus lapset eivät tule paikalle tai joskus jos menet jonkun asuntovaunuun opettamaan, lapset ovat nukkumassa kun saavut ja istuvat koulupäivän pyjamassa, kun vanhemmat nukkuvat lattialla. Työ on äärettömän haastavaa, koska pitää luoda aina uusia suhteita lapsiin ja säilyttää jo olemassa olevia sekä pysyä kartalla, kuka menee missäkin. Lapsen perheen kanssa tehdään paljon yhteistyötä. Organisaatio tekee myös etäopetusta ja antaa siis lapsilel tietokoneet kotiin, jossa on kaikki materiaali, kirjat ja tehtävät tiedostoina. Kätevää. Ja ne tietokoneet, uusinta uutta, sopivan kokoisia, näpäpriä, yhteys nettiin ja mikä parasta, käännettä näyttö! Työ vaatii paljon reissaamista ja siis perhe-elämältä paljon, mutta se vaikutti myös hauskalta ja rennolta paikalta olla töissä. Ai niin, esittelyn lopuksi meillä oli tietovisa, jonka tuurilla voitin, koska lopuksi oikein vastanneita oli niin paljon, että piti vain arvata joku numero 1-12 ja sanoin oman onnen lukuni 10 ja voitin ihanan ja coolilta näyttävän tivolinallen, jolla on selässään reppu. Aivan loistava väline pienten lasten kasnsa toimimiseen jatkossa. Olin niin onnellinen voittaessani sen, koska ennen koko kilpailua ja tietoa siitä että se on mahdollista voittaa, ihantuin siihen palavasti <3 Nyt nukun sen kanssa...
Täytyy vielä sanoa, että Jenaplan-koulussa opetus on järjestty niin, että monenikäiset lapset ovat samalla luokalla, että voviat oppia yhdessä ja toisiltaan, mutta heillä on myös mahdollisuus opiskella pienemmissä ryhmissä oman ikäisten kanssa ja vielä porrastetusti niin, että jokainen saa oppia omalla tasollaan. Koulussapidetään tärkeänä taideaineita ja liikuntaa, koska niissä saa ilmaista itseään ja käyttää luovuuttaan. Oppilaat oppivat työskentelemään ryhmässä, mutta myös itsenäisesti ja omatoimisesti. He oppivat suunnittelemaan ajankäyttöään ja tekemisiään, koska Blokuurin aikaan hedän tulee tehdä keskeneräiset työt loppuun ennen perjantaita. Jenaplan-koulu on yhteisökoulu, jossa vanhemmilta odotetaan osallistumista kouluelämään ja yhteistyötä on paljon. Koulun ilmapiiri oli avoin, lämmin ja hymyileväinen. Ihmiset vaikuttivat olevan tyytyväisiä, niin aikuiset kuin lapsetkin. Koulussa voi siis viihtyäkin...
Mutta jotain muutakin kuin kouluelämää, vaikka täytyy sanoa, että TET on muuttunut liiasta vapaa-ajasta kunnon koulunkäynniksi, koska tehtäviä ja kurssitunteja on paljon harjoittelun myötä! Täällä siis opiskellaankin :) Tai ainakin osa. Täytyy veilä kertoa koulusta ja TET:stä sen verran, et puolet TETtiläisitä ei ole monestikaan läsnä tunneilla tai tee omaa osuuttaan tehtävistä ja ryhmätöistä, joka sapettaa niitä, jotka joutuvat tekemään kaiken. Läsnäoloista tai tekemättömistä asioista ei ole tullut tähän mennessä kenellekään, kertaakaan mitään sanktioita. Ei korvaustehtäviä, ei pelotetta että kurssi jää kesken, ei mitään... Tämä on laiskojen ihmisten paratiisiohjelma, ainakin tähän mennessä. Laiskimmat opiskelijat muuten tulevat Irlannista ja Englannista.
Mutta NYT: Haluan mainita, että helmikuun puolessa välissä olimme Tour to the Westillä jossa vierailimme Zaanse Schansissa, Den Haagissa sekä Delftissä. Matkan ideana oli tutustua siis Alankomaiden historiaan, maahan itseensä sekä kulttuuriin. Zaanse Schans on vanha tuulimyllytuotantoalue, jossa on paljon vanhoja vihreitä hollantilaistaloja. oiva paikka ostaa tuoretta juustoa, suklaata, maalattua posliinia sekä puukenkiä sekä tietenkin tutstua miten tuulimylly toimii sahana. Den Haag monine nähtävyyksineen, kuten kuningattaren palatseineen, kuningaspatsaineen yms. oli näkemisen arvoinen. Täytyy erikseen mainita, että Escher-museo taitelijan teoksineen oli vaikuttava, luovaa neroutta, kaunista, yksinkertaista ja silti monimutkaista. Itse kuningatarta ei tällä kertaa nähty mutta joku toinen kerta sitten :) Delftissä on Alankomaiden kuuluisin, vino, vanha kirkontorni, joka näyttää pelottavasti romahtavan millä hetkellä hyvänsä, mutta ei. Torni on seissot vuosisatoja omalla paikallaan. Torni rakennettiin aikoinaan puoliksi tiiviin maaperän ja puoliksi suoalueen päälle, joten tietenkin suoalue painui tonnien painosta kasaan ja tulos on ilmiselvä. Delftissä vierailimme vanhassa kirkossa, koristeellisessa katolisessa kirkossa sekä prostestanttisessa uudeksi kirkoksi nimitetyssä kirkossa, joka oikeasti on satoja vuosia vanha, mutta siellä lepäävät kuninkaalliset William I:stä (Alankomaiden pelastajasta ja ensimmäisestä kuninkaasta) lähtien. Vaikuttavaa, täytyy sanoa! Matka oli mahtava, mutta kotimatkalla pysähdyimme katselemaan erästä tuulimyllyaluetta ja silloin tuli tunne, et nyt saa nää tuulimyllyt riittää, niitä on nähty nyt aivan liikaa!
Täällä vietetään karnevaaleja näyttävästi maaliskuun alussa, jolloin Suomessa vietetään hiihtolomaa. Täällä ei muuten hiihdetä ei maaliskuussa eikä muulloinkaan. Lumi ei kuulu Alankomaiden talveen. Se on vähän kuin vappu Suomessa mutta paljon isommassa mittakaavassa ja ihmiset todella paneutivat vauvasta vaariin asusteisiin. Hauskaa! Karnevaalien aikaan eli lomaviikolla isä ja äiti tulivat käymään ja oli huippua näyttää Nijmegeniä heille. Heillä oli kaunis huone B&B-paikasta ihan keskusta. Matkustimme yhdessä Belgian halki Pariisiin, jossa oli ensimmäistä kertaa elämässäni, kuten myös äiti. Vähän petyin Pariisiin, luultavasti siksi, että kävimme kaikki turistipaikat. Kaupustelijat noissa paikoissa olivat äärettömän ärsyttäviä, tyrkkejä tai pelottavia. Silti kaunista oli ja viimeisen päivän kruunasi Museum D'Orsay, jossa pääsin ilmaiseksi katsomaan Alankomaiden kuulusimpia taiteilijoita. Kun äiti ja isä lähtivät takaisin Suomeen, iski kyl koti-ikävä, mut se on onneksi jo helpottanut, mutta ei koskaan katoa kokonaan. My heart is where my love is! Eli Suomessa rakkaiden luona. (Kristianille erityisterveiset ja pikkusiskolle, joka sai nimekseen Emilia)
Olenko kertonut, että PABO:ssa eli opetuskoulutuslaitoksessa täällä on CIS opiskelijoita, jotka siis ovat vähän kuin kansanvälisiä tuutoreita, jotak järjestävät meille ohjelmaa aina silloin tällöin ja ovat (ainoa) linkki hollantilaisiin opiskelijoihin. Nämä opiskelijat ovat mukavaa porukkaa. Olemme olleet Nijmegenissä Pub-kierroksella, jossa oli erilaisia tehtäviä, jotia piti joukkueena suorittaa ja muuten opettajat Pabosta olivat myös mukana antamassa tehtäviä meille, kivaa. Olemme laulaneet singstaria Pabon omassa Pubissa, joka on muuten auki aina perjantaisin, joten kaikki opiskelijat ja opettajat menevät sinne halvalle euron olut/roseolut/punaviini/valkoviiniannokselleen. Rento paikka aurinkoterasseineen. Tätä sanoisin oikeaksi meiningiksi korkeakoulumaailmassa. Olemme olleet keilaamassa ja taas Hemelissä maistelemassa panimon omia oluita. Tulemme vielä tänä keväänä pelaamaan farmer's golfia (mitä ikinä se onkaan) sekä pitämään hollantilaisen peli-illan. Muuten viime perjantaina tapasimme siellä entisen CIS jäsenen, joka kutsui meidät luokseen illalla. Edellisenä lauantaina olimme toisen hollantilaisen CIS-tytön kotona "aloittelemassa", tosin minä menin Mattiaksen kanssa sieltä kotiin noin yhden tai puolikahden aikaan, kun muut suuntasivat tanssilattialle. Vanha mikä vanha. Anyway on harvinaista päsätä hollantilaiseen kotiin, joten mielellämme aina menemme kylään. Koti on hollantilaisille pyhä, joten on kunnia päästä näkemään se sisältäpäin.
Flunssa on estänyt kauheasti urheilemasta ja käymästä ihanassa Sportcentrumissa, mutta uusi innostus on kickfit, se on vähän, hyvin vähän kuin potkunyrkkeilyä eli musiikin soidessa lyödään ja potkitaan säkkitankoihin ja välillä tehdään lihaskuntoa. Ja miespuolisetkin voivat osallistua. Hauskaa ja tehokasta, mutta oma historiani potkunyrkkeilyn saralla toisaalta auttaa tässä lajissa mutta toisaalta edelleen kummittelee negatiivisena vivahteena mielessäni. Kerran eritimme Theresan kanssa joogaa, mutta ei siitä mitään tullut, kun ei ymmärtänyt kieltä. Yritä siinä sitten rentoutua.
Siinä kai tarkeimmät tältä erää. Yritän kirjoittaa seuraavan vähän pienemällä aikavälillä. Muuten, ERASMUS-vaihtoani on enää jäljellä 5 viikkoa, vain 5 viikkoa!! Siinä ajassa saan Suomesta uusia vieraita, joita odotan innolla ja tulemme näyttelemään koulussa näytelmän Lumikki, jossa esitän metsästää ja Jörö-kääpiötä :) Niistä seuraavalla kerralla lisää!
